Hämeen Uusyrityskeskus: Varttivuosisata uusia yrityksiä ja elinvoimaa luomassa
25 vuoden ikään ehtineen Hämeen Uusyrityskeskus ry:n neuvontapalveluista on saatettu maailmalle tuhansia yrityksiä, joista suuri osa on edelleen elinvoimaisia yrityksiä…
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
25 vuoden ikään ehtineen Hämeen Uusyrityskeskus ry:n neuvontapalveluista on saatettu maailmalle tuhansia yrityksiä, joista suuri osa on edelleen elinvoimaisia yrityksiä…
Nastakengistään tunnettu M-Shoe Makers siirsi tuotannon Aasiaan jo vuosituhannen alussa. Päätös tehtiin pakon edessä.
Mikael Denut on kiitollinen kaikille niille yrittäjille, jotka uskoivat häneen ennen kuin oma ala löytyi.
Kasvuverkosto tapaa tällä kertaa omistajanvaihdos -teemalla. Alustajana toimii Kasvuverkoston johtoryhmän pj Pasi Kinnunen Esmo Yhtiöistä. Pasilla on aiheesta laajaa kokemusta,…
Suomen Yrittäjät perusti vuosi sitten oman luovan alan verkoston. Laajalla mutta hajanaisella alalla moni toimija ei miellä itseään yrittäjäksi, vaikka…
Yrittäjillä on usein pääsy laajalti eri ohjelmiin ja arvokkaaseen dataan, joka kelpaisi myös rikollisille. Oman yrityksensä tietoturvaa voi kohentaa yksinkertaisilla…
Yrittäjien eläkejärjestelmään tuli muutoksia 1.1.2023. Mistä oikeastaan on kyse? Mikä muuttuu ja miten? Miten uudistus vaikuttaa YEL-työtuloon?
Yrittäjät.fi listaa kuluvalla viikolla rekisteröidyt yritykset paikkakunnittain.
Teiden kunnossapitoon tarvitaan lisää rahaa, vaikka tämä tarkoittaisi leikkauksia muista julkisen talouden menoista. Näin vastaa kaksi kolmesta pk-yrityksestä tuoreessa Yrittäjägallupissa.
Kausimuuttajia halutaan erityisesti ravintola-alalle ja asiakaspalvelutehtäviin. Yrittäjät toivovat kuntien auttavan työntekijöiden houkuttelussa esimerkiksi järjestämällä edullisia vuokra-asuntoja.