Syyskauden tapahtumia
Varaa jo nyt kalenteriisi syksyn aamukahvit ja koulutukset.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Varaa jo nyt kalenteriisi syksyn aamukahvit ja koulutukset.
Danske Bankin tuoreen kyselyn mukaan vain harva pienyrittäjä tavoittelee yritykselleen kasvua ja taloudellista vaurastumista.
Suomalainen vodka on valittu ensimmäistä kertaa F1-kisan viralliseksi yhteistyökumppaniksi.
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien yksinyrittäjien verkostoryhmä vieraili eduskunnassa tiistaina 11.9. Perinteiseen tapaan mukana oli lausunto yksinyrittäjien toimintaedellytysten parantamisesta alueemme kansanedustajille.
Sanomalehti Länsi-Suomen välissä ilmestyi tänään Osaava Rauma. Teemana tällä kertaa hyvinvointi. Lehti ilmestyy tänä vuonna neljä kertaa. Tavoitteena on kertoa…
Hankinta-asiamiehen puhelin soi ilahduttavan tasaisesti. Jo tässä muutamassa kuukaudessa useammin kuin kerran aiheena on ollut kunnan hankintapäätöksen sisältö.