Yrittäjäjärjestö tutustuttaa kansanedustajat savolaisen pienyrittäjän arkeen
Kansanedustajavierailut toteutetaan jo 18. kerran.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Kansanedustajavierailut toteutetaan jo 18. kerran.
Lähimaksuominaisuutta voi käyttää vielä vaikka yrittäjän pankkikortti on kuoletettu. Pankista rauhoitellaan kertomalla, että asiakkaan kannalta huolta ei ole.
Kevään opintomatka suuntautuu tällä kertaa Unkariin!
Kokoa oma joukkueesi ja ilmoittaudu mukaan.
Forssalainen startup-yhtiö Jospak Oy on voittanut pohjoismaisen ScanStar 2018 -pakkauspalkinnon kartonkipohjaisella elintarvikevuoallaan.
Jospak on kehittänyt elintarvikepakkausratkaisun, jossa on 85 prosenttia vähemmän muovia kuin perinteisessä muovisessa elintarvikevuoassa.
Kangistaako työ kehosi tai onko vyötärölle kertynyt ylimääräistä?
Tuoreen kyselyn mukaan sosiaalinen media on nuorten suosituin kanava työnhaussa. Nuoret toivovat myös mahdollisuuksia tutustua tulevaan työyhteisöön ennen työsopimuksen allekirjoitusta.
Helleputki sai juomavalmistaja Finn Springin rekrytoimaan lisää työntekijöitä.