Katri Kulmuni Kuopion Yrittäjien vieraaksi
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Kaavaillut uudistukset perhevapaissa auttaisivat yrittäjävanhempia hoitamaan sekä lapset että yrityksen hyvin. Joustoihin suhtaudutaan myönteisesti. Mallin rahoitus herättää sen sijaan kysymyksiä.
Perhevapaisiin suunnitellaan joustoja, mikä auttaisi yrittäjävanhempia hoitamaan sekä lapsensa että firmansa hyvin. Joustot ovat tärkeitä erityisesti yksinyrittäjävanhemmille. Uudistuksessa uhkaa kuitenkin…
Kaikki yrityksille tärkeät toimijat mukana.
Elinvoimaisuus on muuttuva kokonaisuus, josta keskustellessa puheissa vuorottelevat yhtäällä elinkeinoelämän rooli ja toisaalla kuntien toimet. Kunnat nähdään usein kehikon muodostajana…
Brexitin h-hetki koittaa puolilta öin Suomen aikaa. Suomen Yrittäjien Thomas Palmgren muistuttaa, että tehtävää on vielä paljon.
Koskisen Oy:n toimitusjohtaja ihmettelee, miksi suomalainen ay-liike käyttää edelleen keinoja, jotka Ruotsissa on jo aikoja sitten unohdettu.
Hiihtokeskus Suomutunturin yrittäjä Kari Tirkkonen on voinut seurata vain sivusta kiinalaisturistien katoamista.
Lapissa todettu koronavirustapaus voi vaikuttaa myös muiden kuin kiinalaisten turistien lomiin, uskoo Saariselällä pitkään toiminut kauppias.
Perhesahan yrittäjä ennustaa, että pitkittyessään metsäteollisuuden lakko karsii alan yrityksiä Suomesta.