Työttömyys laski edelleen heinäkuussa kaikissa Hämeen kunnissa
Hämeen Ely-keskuksen tiedotteen mukaan työttömyys on vähentynyt Kanta-Hämeessä. Erityisesti Tammelassa, Forssassa ja Hattulassa kehitys on ollut hyvää.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Hämeen Ely-keskuksen tiedotteen mukaan työttömyys on vähentynyt Kanta-Hämeessä. Erityisesti Tammelassa, Forssassa ja Hattulassa kehitys on ollut hyvää.
Rekrytoinnin asiantuntijan mukaan pk-yrittäjäkin voi yksinkertaisilla keinoilla tehdä yrityksestään kiinnostavan työnhakijan silmissä.
Tuoreen kyselyn mukaan sosiaalinen media on nuorten suosituin kanava työnhaussa. Nuoret toivovat myös mahdollisuuksia tutustua tulevaan työyhteisöön ennen työsopimuksen allekirjoitusta.
Helsingin työmarkkinoilla on työllisyyskehityksessä positiivinen vire: työpaikkojen määrä lisääntyy ja työttömien työnhakijoiden määrä alenee. Samaan aikaan kuitenkin yli viisi vuotta…
Rovaniemeläinen kahvila haluaisi tarjota töitä kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille, mutta ainakaan vielä lupaa viranomaisilta ei ole saatu.
Pekka Tanttu työllistää osatyökykyistä Petriä jo neljättä kautta. Keväisin Petri kinuaa töihin, ja yrittäjä on tarjonnut pestiä mielellään.
Demokraatti-lehden haastattelema Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen ihmettelee EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen puheita.
Kaksi kolmesta suomalaisesta on sitä mieltä, että työpaikoilla pitäisi olla vapaus sopia työehdoista, jos sekä työnantaja että työntekijä haluavat sitä…
Rakennusalan yrittäjällä on töitä enemmän kuin mies ehtii tehdä. ”Maanantaina alkaisi työt, jos nyt löytyisi hyvä tekijä”, Christopher Mupenda kertoo.
Työministeri Jari Lindström haastaa yrittäjät hyödyntämään uutta joustavaa oppisopimuskoulutusta. Sen avulla voi palkata työntekijän vaikka vain kesäksi tai muutamaksi kuukaudeksi.