YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

7.4.2021 klo 15:06
Uutinen

Äiti, poika ja yhteinen yritys

Susanna ja Daniel Behm ovat paitsi äiti ja poika myös yhtiökumppanit. Näistä jälkimmäinen ominaisuus on edelleen asiana varsin tuore, sillä kaksikon yritys näki päivänvalon edelliskesänä. Perheenjäsenyys on yhdistänyt heitä jo 21 vuotta, koska Daniel putkahti maailmaan viime vuosituhannen viimeisenä vuonna. Susannan ja Danielin välit ovat olleet aina toimivat, vaikka yhteenkin osataan ottaa. Helposti innostuvina luonteina he ovat kuitenkin vikkeliä myös leppymisessä.

Susanna Behm on myös yritysidean äiti. Hän oli miettinyt yrittäjyyttä jo aikaisemminkin, mutta toden teolla asiat alkoivat edetä vasta tämän vuoden puolella. Jossakin vaiheessa idearummussa pyöri myös koiriin liittyvä liikeidea, mutta lopulta aivoitukset kääntyivät kuitenkin kallellaan siivous- ja kotipalveluyrittämiseen. Niiden osalta kun kysyntä oli helpommin ennakoitavissa riittäväksi.

– Kai siinä ideana oli vähän se, että lika ei maailmasta siivoamallakaan tule loppumaan, ja kodinhoidon ideaa taas tuki Suomen senioriväestön määrän jatkuva kasvu, Susanna perustelee.

Jos et sinä, niin minä

Parikymppisen Danielin matkailualan opinnot olivat jääneet aikanaan puolitiehen, koska hän oli havainnut alan olevan väärä. Hän oli työskennellyt viimeiset 1,5 vuotta ravintola Siipiweikkojen palveluksessa, mutta innostui nopeasti äitinsä kehittelemistä yrityssuunnitelmista. Loppu viimein hän taisi innostua yritysideasta ehkä jopa enemmän kuin idean äiti itse.

– Kun äidillä asia ei edennyt, minä sanoin, että jos et sinä tuota toteuta, niin minä sitten, Daniel kertoo. Tästä eteenpäin ideaa vietiinkin eteenpäin yhdessä tuumin. Nimi, Helppi Centteri Oy, oli Susannan keksimä. Alkuun mietittiin myös nimijohdannaista, mutta siitä luovuttiin.

Dansu ja Sudan olivat sen verran onnettoman kuuloisia, että luovuimme koko ajatuksesta hyvin nopeasti, yrittäjät naureskelevat.

Korona antoi aikaa

Suomeen maaliskuussa iskenyt korona ei ole ollut yrityssuunnitelmien toteutumisen kannalta mitenkään oleellinen tekijä. Se ei siis ollut syy tai seuraus yrityksen perustamiseen, mutta aikataulua se pikemmin aikaisti kuin venytti.

– Olin itse vapaaehtoisesti lomautettuna kuukauden, mikä antoi aikaa yritysidean syventämiseen. Sen ajan käytimme oikeastaan yrityksen perustamisen edistämiseen, Daniel kertoo.

Henkistä tukea ja kannustusta hankkeelle tarjosi myös Susannan avopuoliso, joka on itse pitkän linjan yrittäjä.

KUVASSA TYÖN ALLA on ravintolasiivous. Yritysasiakkaiden määrä on ollut yrittäjille myönteinen yllätys. tarkoitus on aktivoitua tälläkin saralla.

Odotuksia helpompaa

Perustamiseen haettiin ja saatiin myös ulkopuolista apua. Uusyrityskeskus Ensimetrin yritysneuvoja Jari Myllymäki saa kaksikolta kiitokset, sillä hän kävi yrityksen perustamisen läpi vaihe vaiheelta. Sitä kautta avautui moni matkan varrella eteen tullut solmu ja jopa niin, että yrityksen perustaminen osoittautui lopulta pelättyä helpommaksi, joskin toki sen eteen paljon tehtiin myös taustoittavaa pohjatyötä.

– Mielestäni yrityksen perustaminen oli tehty kohtalaisen helpoksi, ja apua ja tietoa on ollut tarjolla varsin hyvin. Minä itse vanhan kansan ihmisenä marssin heti alkuun kirjastoon ja otin sieltä aika paljon asiaan liittyvää kirjallisuutta, hän kertoo.

– Ehkä yllättävintä koko prosessissa oli se, kuinka yksityiskohtaisesti liiketoimintasuunnitelmassa piti miettiä tulevia lukuja. Se tuntui ennen aiempaa kokemusta kyllä melko haastavalta, mutta niin sekin sujui ihan hyvin, Daniel tuumaa.

Laadusta ei tingitty

Yrittäjille myönnetyt starttirahat madalsivat kynnystä yrittäjäksi ryhtymiseen, ja yrittäjät myöntävätkin, että ilman sitä startti olisi ollut taloudellisesti todella vaikea. Mitään aivan järjettömiä investointeja Helppi Centerin perustamiseen ei vaadittu, mutta ei siitä toki ilmaiseksikaan selvitty. Pakettiauton lisäksi rahaa paloi myös työvälineisiin. Ammattikäyttöön tarkoitetut laitteet, kuten esimerkiksi tekstiili-imurit kun ovat hintalapultaan aivan eri sfääreissä kuin kotikoneet.

– Välineiden ja laitteiden laadusta emme halunneet tinkiä pätkääkään, sillä se olisi ollut väärästä paikasta säästämistä, Daniel korostaa ja lisää, että myös käytettävissä siivousaineissa mentiin laatukärki edellä.

– Myös ympäristöystävällisyys oli ratkaiseva kriteeri, kun valitsemme erilaisia siivousliinoja ja pesuaineita, hän huomauttaa.

Hyvä alku

Behmien yrityksellä ei ole takana vielä puoltakaan vuotta, joten kovin syviä johtopäätöksiä toiminnasta on vielä vaikea vetää. Pääsääntöisesti tähän asti tapahtuneeseen voidaan kuitenkin olla tyytyväisiä.

– Jopa yllättävän hyvin tämä on lähtenyt liikkeelle, jos ottaa huomioon, kuinka lyhyestä ajasta on kyse, Daniel kertoo.

Oikeastaan ainoa varsinainen yllätys on ollut positiivinen. Siivouspuolella yritysasiakkailta tullut kysyntä on nimittäin ylittänyt kirkkaasti ennakkosuunnitelmat, mikä taas on ollut käytännönkin syistä hieno uutinen.

– Yritysten kanssa asiointi on monesti yksityisiä talouksia tiiviimpää, mikä taas auttaa meitä suunnittelemaan omia aikatauluja myös vähän pidemmälle tulevaisuuteen, Susanna lisää. Yrittäjien lähitulevaisuuden visiot ovat selkeät.

– Toive olisi, että kalenterimme olisi mahdollisimman täynnä jo pitemmälle etukäteen, yrittäjät toivovat. Pidemmälle kristallipalloon katsottaessa tavoitteeksi on asetettu kasvu.

– Tästä on tarkoitus tehdä koko elämän kestävä projekti, ja minusta olisi upeaa, jos voimme joskus myös työllistää tähän yritykseen ihmisiä, Susanna tiivistää.

Teksti ja kuvat: Ville Kulmala

Artikkeli on julkaistu ensimmäistä kertaa Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 2.2.2021