16.1.2020 klo 06:00
Uutinen

Alkaneen vuoden lakimuutokset auttavat lappilaisia yrittäjiä: ”-Toivon myös, että pystyn auttamaan omaa asuinkaupunkiani oman yritystoimintani kautta.”

Yrittäjäjärjestö esittää päättäjille, mitä uudistuksia pitää toteuttaa, jotta yritykset pystyvät toimimaan mahdollisimman hyvin. Nämä uudistukset edesauttavat lappilaisten yrittäjien asemaa. Tänään kaksi Lapin Yrittäjiin kuuluvaa jäsentä, Kemijärvellä asuva Pasi ja Posiolla toimiva Jenni, muistelee kulunutta vuottaan, suuntaa katseen tulevaan ja pohtii, miten yrittäjäjärjestön aikaansaamat lakimuutokset näkyvät heidän elämässään.

Peltoniemen Kone Oy:tä luotsaava Pasi Peltoniemi juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivalta yrittäjänä. Peltoniemen yrittäjävuosiin on mahtunut paljon niin kasvua kuin kehitystäkin, sillä hän aloitti toimintansa heti aikuisuuden kynnyksellä.

-Ennen yrittämistä työskentelin isäni entisellä firmalla samalla alalla, eli maanrakennuksen parissa. 18-vuotiaana päätin sitten aloittaa oman yritystoiminnan. Ostin isäni entiseltä yritykseltä pari halpaa konetta, joilla lähdin liikkeelle. Tässä vaiheessa sukulaiset auttoivat minua lainaamalla alkupääoman ja isä auttoi alkuun pääsemisessä paljon, Peltoniemi muistelee.

Peltoniemen kuluneeseen vuoteen on mahtunut yhtä sun toista; työmaita kotikaupunki Kemijärven ulkopuolella ja uusiin liiketiloihin muuttoa. Peltoniemi kertoo, että talvi on yleisesti ottaen maanrakennusyritykselle rauhaisampaa aikaa mutta kesällä hommia riittää.

-Kuluneesta vuodesta jäi minulle päällimmäisenä mieleen uudet isot investoinnit. Ostin uuden kiinteistön, jossa on lähes kymmenkertainen määrä lisää tilaa edelliseen varastoon verrattuna. Nyt kaikki yritykseni 30 raskaan kaluston yksikön huollot ja korjaukset on huomattavasti helpompi hoitaa. On sitä vuosien varrella tullut kasvettua, nykyään 25 henkilöä vakituisesti työllistävä Peltoniemi kertaa.

-Lisäksi jäi mieleen, että Kemijärvellä oli hiljainen kesäaika, eikä täältä löytynyt isompia työmaita. Meidän täytyi lähteä Kittilään, jossa teimme eräälle alueelle esimerkiksi vesijohdot, viemärit ja kadut. Tämä mittavan urakan viimeistelyt jatkuvat vielä tulevana kesänä. On harmi, että Kemijärvellä ei ole palveluillemme varaa tai tarvetta. Reissutyöt eivät ole kivoja työntekijöille eikä yrityksen taloudelle, Peltoniemi jatkaa.

Osaava osakeyhtiö

Peltoniemi kuuluu Yrittäjiin, joka Suomen suurimpana elinkeinoelämän vaikuttajaverkostona ajaa kaikkien yrittäjien etua ja asioita. Hiljattain koottiin tulokset Yrittäjien vaikuttamisen tuloksista vuodelta 2019, ja niihin lukeutui esimerkiksi se, että heinäkuun alusta alkaen osakeyhtiön perustaminen ei ole vaatinut 2500€ pääomaa. Näin ollen kynnys osakeyhtiön perustamiseen laski. Peltoniemi on kokenut osakeyhtiömuodon itselleen toimivimmaksi yritysmuodoksi, ja hän on toiminut sen alla jo aivan yrityksen alkuajoista asti. Peltoniemen mukaan jokaisen aloittelevan yrittäjän tulee löytää juuri itsellensä sopiva yritysmuoto ja -tapa.

-Nuorille tästä alasta tai yrittäjyydestä haaveileville suosittelen rohkeasti opettelemaan sitä, mitä haluaa tehdä. Parhaiten oppii tekemällä. Täytyy myös rohkeasti osata pyytää apua, mikäli sitä tarvitsee, Peltoniemi kertoo.

Peltoniemen Kone on kasvanut viimeisten vuosien varrella suuresti. Yritys on muuttanut toimitilojaan, ostanut lisää koneita sekä ollut mukana useilla isoilla työmailla. Entä sitten alkanut vuosi – mitä Peltoniemi toivoo yrityksensä saavuttavan?

-Toivoisin, että Kemijärvelle kaavailtu sellutehdas aukeaisi. Se voisi taloudellisesti jopa pelastaa Kemijärven seudun ja tuoda lisää töitä niin meille kuin muillekin alueen yrittäjille. Toivon myös, että pystyn auttamaan omaa asuinkaupunkiani oman yritystoimintani kautta. Peltoniemen Kone työllistää alueella vakituisesti 25 henkilöä, ja olen iloinen, että yritykseni on saanut näinkin ison joukon perheineen pysymään Kemijärvellä, Peltoniemi kertoo.

-Lisäksi toivon, että asiakkailta saatu positiivinen palaute jatkuu. Tietysti myös moitteet ovat normaaleja, sillä virheet ovat inhimillisiä. Tästä ei pidä jättää mainitsematta myöskään loistavaa henkilökuntaani, jota ilman koko homma ei toimisi. Meillä on hommissa paljon sellaisia kavereita, jotka ovat satunnaisista vaikeista ajoista huolimatta luottaneet toimintaan ja pysynyt mukana. Muutama on kulkenut matkassa ihan yrityksen alkuajoilta saakka, ei näitä huippuammattilaisia korvaa mikään vaihtuva vuosi, Peltoniemi hehkuttaa.

-Toivon, että pystyn auttamaan omaa asuinkaupunkiani oman yritystoimintani kautta. Peltoniemen Kone työllistää alueella vakituisesti 25 henkilöä, ja olen iloinen, että yritykseni on saanut näinkin ison joukon perheineen pysymään Kemijärvellä, Peltoniemen Kone Oy:tä luotsaava Pasi Peltoniemi kertoo.

Terveyttä edistävää jalkahoitoa Posiolla

Lapin Yrittäjiin kuuluvan Jalkahoitola Jennikkää luotsaavan Jenni Kujalan kulunut vuosi oli työntäyteinen. Kujala perusti terveyttä edistävään jalkojenhoitoon keskittyneen yrityksensä muutama vuosi sitten Posiolle, jossa ei entuudestaan ollut vastaavanlaista toimijaa – hommia on siis piisannut heti ensimmäisestä päivästä saakka.

-Kulunut vuosi oli toinen kokonainen vuoteni täysipäiväisenä yrittäjänä, ja se oli kyllä työntäyteinen – onneksi. Uusia asiakkaita tuli lisää, mikä on todella hyvä juttu näin tuoreelle yritykselle. Puskaradion kautta tieto vaihtuu täällä hienosti. Ensimmäiseltä ammatiltani olen lähihoitaja, minkä jälkeen suoritin jalkojen hoidon ammattitutkinnon. Nyt on hienoa, että olen löytänyt oman juttuni ja homma on lähtenyt vielä näin hyvin pyörimään eteenpäin, Kujala iloitsee.

-Posiolla ei ole aiemmin ollut sellaista toimijaa, joka tekee terveyttä edistävää jalkojen hoitoa. Yksi kosmetologi täältä kyllä löytyy, mutta sekin on erilainen toimiala kuin tämä, Kujala jatkaa.

Päällimmäisenä Kujalalle jäi mieleen vuodesta 2019 oman toimitilan ostaminen ja sen remontointi Posion keskustassa. Aiempina vuosina Jennikkä toimi vuokratuissa tiloissa, joihin Kujala ei hevillä vaihtaisi takaisin.

-Vuokratut liiketilat olivat hyvät, mutta eivät minun yritystoiminnalleni toimivat. Esimerkiksi niinkin tärkeä elementti kuin vesi täytyi aina kantaa rappusia pitkin alakerrasta asti. Nyt yritystoimintani on helpottunut huomattavasti, ja olen tykännyt uudesta toimitilastani erittäin paljon, Kujala kertaa.

Yrittäjäjärjestön vaikuttamisen tuloksena työntekijän palkkaaminen helpottui viime vuonna. Jalkahoitola Jennikkää pyörittävä Jenni Kujala on toiminut koko parivuotisen yrittäjäuransa ajan yksin, mutta ei poissulje vaihtoehtoa, etteikö Jennikässä voisi joskus tulevaisuudessa toimia useampi työntekijä.

Tavoitteena kasvu

Yksi yrittäjäjärjestön viime vuoden vahvoista vaikuttamisen tuloksista oli se, että työntekijän palkkaaminen helpottui; 1.7.2019 voimaan tullut uusi laki pienentää rekrytoinnin riskiä. Lisäksi heti vuoden alusta astui voimaan uusi työaikalaki, jonka tavoitteena on saattaa työaikalaki ajan tasalle vastaamaan yritysmaailmassa ja työn tekemisessä tapahtuvia muutoksia. Näitä muutoksia ovat esimerkiksi liukuvien työaikajärjestelyiden käyttömahdollisuuksien lisääminen. Kujala on toiminut koko parivuotisen yrittäjäuransa ajan yksin, ja toistaiseksi hän haluaa jatkaa niin. Hän ei kuitenkaan poissulje vaihtoehtoa, etteikö Jennikässä voisi joskus tulevaisuudessa toimia useampi työntekijä.

-Tällä hetkellä minulla on hyvä toimia yksinyrittäjänä. Tietysti, jos kysyntä kovasti kasvaa, voi ensimmäisen työntekijän palkkaaminen tulla ajankohtaiseksi. Jos näin käy, täytyy toivoa, että löydän jonkun osaavan tyypin työparikseni, Kujala pohtii.

-Lähitulevaisuuden haaveena, näin alkavalle vuodelle, toivon, että asiakasmääräni pysyisivät samana tai jopa kasvaisivat. Olisi hienoa, että vuosi tulisi kokonaisuudessaan olemaan sopivissa määrin työntäyteinen. Lisäksi täytyy muistaa ottaa aikaa itselleen ja pitää lomaa. Esimerkiksi äskettäin vietetty maanantainen loppiaispäivä oli paha, sillä tuntui, että kyllähän tässä jo nyt voi töitä aloitella, Kujala naurahtaa.

Niin Kujala kuin Peltoniemikin on liittynyt Yrittäjiin järjestön tarjoaman avun vuoksi – jäsenet saavat esimerkiksi maksutonta lakineuvontaa yhdellä puhelinsoitolla yli sadalta eri alan asiantuntijalta. Yrittäjäjärjestö kertoo päättäjille, mitä lakiuudistuksia täytyy tehdä tai olla tekemättä, jotta yritykset pystyvät toimimaan mahdollisimman hyvin. Jokainen uusi jäsen vahvistaa järjestön vaikuttavuutta ja vie lappilaisten yrittäjien asemaa eteenpäin.

-Liityin Yrittäjiin, jotta saisin kaikki hyödyt ja avut irti omaa yritystoimintaani ajatellen, Kujala kertoo.

-Kokemukseni yrittäjäjärjestöstä ja sen tarjoamista avuista ovat erittäin hyvät, ei mitään moitittavaa, Peltoniemi säestää.

Liity mukaan Lapin Yrittäjiin >>