YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Aloittavan yrittäjän yrityspalvelut koetaan tärkeimmiksi – Hämeenlinna suurien kaupunkien ykkönen
Aloittavan yrittäjän yrityspalvelut koetaan kunnan yrityspalveluista kaikista tärkeimmäksi. Hankinnat on huonoiten hoidettu osa-alue, kertoo Suomen Yrittäjien keskiviikkona julkistettu Yrittäjien kuntabarometri. Kuntabarometrin julkistuksen yhteydessä palkittiin myös parhaat kunnat eri kokoluokissa. Tällä kertaa voittajiksi nousivat Hämeenlinna, Kauhava ja Utajärvi.
Taloustutkimus kysyi Yrittäjien toimeksiannosta yrittäjiltä mielipiteitä yrityksen kotikunnan toiminnasta. Kysely tehtiin 11.2.–16.3.2026. Se keräsi ennätysmäärän vastaajia. Jopa 11 985 yrittäjää eri puolilta Suomea vastasi kyselyyn. Barometri toteutettiin verkkokyselynä ja siinä käytettiin avointa vastauslinkkiä, jotta jokaisen yrittäjän oli mahdollisimman helppo vastata kyselyyn. Yrittäjien kuntabarometri julkaistaan joka toinen vuosi.
Kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys on tänäkin vuonna yrittäjille elinkeinopolitiikassa ylivoimaisesti tärkeintä. Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Petri Salmisen mukaan kuntien ja yrittäjien välisen suhteen täytyy toimia sujuvasti.
– Yritykset ovat keskeisiä kunnan elinvoiman ja palvelujen tuottajia sekä työllistäjiä. Kun kuntien viranhaltijat ja päättäjät ymmärtävät yrittäjien arkea ja tarpeita, syntyy parempia palveluja ja rohkeutta investoida. Erityisen tärkeää on lisätä keskustelua yritysten kanssa jo päätösten valmisteluvaiheessa, Salminen sanoo.
Vain 28 prosenttia vastaajista kokee, että päätösten yritysvaikutukset otetaan erittäin hyvin tai hyvin huomioon päätöksenteossa.
– Kunnissa kannattaa ottaa käyttöön esimerkiksi yritysvaikutusten arviointi ja elinvoimalupaus paikallisyhdistyksen ja kunnan välillä vuoropuhelun vahvistamiseksi. Näistä on erinomaisia kokemuksia ja esimerkkejä ympäri Suomen, Salminen toteaa.
Työllisyyspolitiikassa parannettavaa
Kuntabarometrissa arvioitiin ensimmäistä kertaa työllisyyspolitiikan onnistumista sen jälkeen, kun työllisyyspalvelut siirtyivät kuntien ja työllisyysalueiden vastuulle. Vain 27 prosenttia yrittäjistä kokee työllisyyspolitiikan onnistuneen hyvin tai erittäin hyvin.
– Tulokset osoittavat, ettei uudistus ole vielä vastannut yritysten odotuksiin. Tämä on huolestuttavaa, sillä toimivat työllisyyspalvelut vaikuttavat suoraan yritysten kasvuun, osaavan työvoiman saatavuuteen ja investointihalukkuuteen, Salminen sanoo.
Yrityspalvelut kuuluvat kunnan ydintehtäviin
Suomen Yrittäjien elinkeinopolitiikan asiantuntija Frida Sigfridsin mukaan kuntien yrityspalvelut ovat yrityksille elintärkeitä. Kuntabarometrissa tärkeimmäksi yrityspalveluksi nousee aloittavan yrittäjän palvelut, toiseksi rahoitus- ja investointineuvonta ja kolmanneksi sujuvat lupapalvelut.
– Kuntien yrityspalvelut eivät ole vain tukitoiminto, vaan keskeinen osa elinkeinopolitiikkaa. Ne luovat perustan sille, syntyykö uusia yrityksiä, uskalletaanko kasvaa ja tehdäänkö investointeja paikallisesti, Sigfrids sanoo.
– Kuntabarometrin tulokset osoittavat, että yritykset arvostavat ennen kaikkea palveluja, jotka vaikuttavat suoraan arkeen ja mahdollisuuksiin kasvaa, Sigfrids korostaa.
– Aloittavan yrittäjän palvelut, rahoitus- ja investointineuvonta sekä sujuvat lupaprosessit ovat hyvin perustavanlaatuisia asioita, joiden toimivuus luo edellytykset yritystoiminnalle. Kun peruspalvelut toimivat, ne vahvistavat koko alueen elinvoimaa, Sigfrids jatkaa.
Hankinnat jäävät kuntien elinkeinopolitiikan heikoimmaksi lenkiksi
Hankinnat arvioidaan heikoimmin onnistuneeksi elinkeinopolitiikan osa-alueeksi. Tulos kertoo selkeästä kuilusta yrittäjien odotusten ja käytännön toteutuksen välillä. Hankinnoilla on merkittävä rooli yritysten liiketoimintamahdollisuuksien luomisessa, mutta nykyisin tämä potentiaali jää usein hyödyntämättä.
-Julkisten hankintojen osalta on yhdessä Hyvinvointialueen ja kuntien kanssa aloitettu monia yhteisiä kehitystoimia. Näitä pitää edelleen jatkaa ja huomioida pk-yritysten tarpeet entistä paremmin. Yksi keskeinen kehityskohde on jätehuoltoon liittyvä kokonaisuus kuljetuspalveluineen, jossa pk-yritykset kokevat usein tulevansa kaltoin kohdelluksi, Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Marko Ahtiainen analysoi tuloksia.
Kanta-Hämeessä paras paikka yrittää on Ypäjä
Yrittäjien kuntabarometrista arvioitiin myös, missä kunnissa on paras yrittää. Kanta-Hämeen paras paikka yrittää on kuntabarometrin mukaan Ypäjä.
– Ypäjän tapa toimia yhteistyössä yrittäjien kanssa on pantu merkille pidempään. Kunnanjohtaja Tatu Ujula on antanut henkilökohtaisella panoksellaan kasvot yrittäjien suuntaan tehtävässä yhteistyössä, toteaa Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Marko Ahtiainen.
Hämeenlinnan kaupunki tuli ykköseksi suurten kaupunkien sarjassa. Vastauksista on nähtävissä, että erityisesti yrityspalvelut sekä kaupungin elinkeinopolitiikka keräävät kiitosta yrittäjiltä. Etenkin aloittavan yrittäjän palvelut nousevat yrittäjien tärkeysjärjestyksessä kärkeen yhdessä päätöksenteon yrityslähtöisyyden kanssa.
-Hämeenlinnan suunta on oikea ja on erinomaisen tärkeää kaupungille sekä koko maakunnalle, että asukasmäärältään suurin kaupunki alueella menestyy kuntabarometrissä. Suurten kapunpunkien kokoluokan ykköstila ansaitsee kyllä suuret kiitokset kaupungille ja sen elinkeinotoimijoille, Ahtiainen toteaa Hämeenlinnan kärkipaikasta.
Tutustu kuntakohtaisiin tuloksiin!
Lähes 12 000 yrittäjän vastauksien alueelliset ja kuntakohtaiset tulokset julkistettiin 20.5. Kunnallisjohdon seminaarissa Jyväskylässä. Voit tutustua alueellisiin ja kuntakohtaisiin tuloksiin osoitteessa Yrittäjien kuntabarometri 2026 – Yrittajat.fi. Suomen Yrittäjien aluejärjestöt julkistavat tuloksia tarkemmin myös omilla tiedotteillaan ja tiedotustilaisuuksillaan.