5.1.2022 klo 07:45
Uutinen

Aluevaalit: Ennakkoäänestys alkaa ensi viikolla – Ehdokkaina kymmeniä yrittäjiä

Aluevaalien ennakkoäänestys alkaa ensi viikolla. Kanta-Hämeen 476 ehdokkaan joukossa on kolmisenkymmentä Hämeen Yrittäjien jäsentä.

Äänestysintoa on povattu tulevissa vaaleissa alhaiseksi. Tämä ei koske yrittäjiä, sillä he aikovat vierailla uurnilla viime kesän kuntavaaleja vilkkaammin. Tuoreen Yrittäjägallupin mukaan peräti kolme neljästä yrittäjästä kertoo äänestävänsä aluevaaleissa. Tammikuussa valittava aluevaltuusto ottaa kopin tulevan hyvinvointialueen tulevaisuudesta. Tähän saakka valmistelua on viety eteenpäin viranhaltijoiden toimesta. Siksi yrittäjien näkemystä ja osaamista tarvitaan mukaan päätöksentekoon.

– Hatun nosto jokaiselle mukaan lähteneelle ehdokkaalle. Erityisesti kiitän yrittäjiä, joille oman ajan antaminen on tässä hetkessä iso panostus. Se kertoo myös siitä, että yrittäjät näkevät tulevat vaalit ja hyvinvointialueen yhteisenä ja tärkeänä asiana, toteaa Hämeen yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka.

Aluevaalit ja hyvinvointialue vaikuttavat yli 170 000 kantahämäläisen asukkaan elämään. Muutokset huolettavat palveluitten käyttäjien lisäksi suurta joukkoa palveluita tuottavia yrityksiä. Niillä on monessa kunnassa merkittävä rooli paikallisten palveluiden ja elinvoiman kannalta. Kanta-Hämeessä on yli tuhat sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavaa yritystä tai ammatinharjoittajaa. Näistä yrityksistä 50 työllistää viisi henkilöä tai enemmän ja 14 yritystä työllistää yli 20 henkilöä. Näiden joukossa on esimerkiksi fysioterapeutteja, lääkäripalveluyrittäjiä, kotihoitoyrittäjiä ja optikkoja.

Yrittäjien yksi keskeinen tavoite on, että monituottajamalli huomioidaan tulevan hyvinvointialueen suunnitelmassa. Se tarkoittaa, että palveluiden tuottamisessa hyödynnetään julkisen sektorin oman tuotannon rinnalla sote-yritysten ja -järjestöjen ammattitaitoa sekä resursseja.