Yrittäjät on esittänyt, että koronapassin käyttöä tulisi laajentaa. Kuva: Getty Images
25.11.2021 klo 15:50
Uutinen

Anniskelu loppuu ravintoloissa sunnuntaina jo kello 17, ellei käytössä ole koronapassia

Ravintolarajoituksia kiristetään sunnuntaista lähtien siten, että alkoholin anniskelu on mahdollista leviämisalueilla vain kello 17 saakka. Tästä rajoituksesta voi vapautua koronapassilla.

Hallituksen sote-ministeriryhmä esittää, että anniskelua rajoitetaan viikonlopusta lähtien. Anniskeluravintolat saavat 28. marraskuuta lähtien olla auki vain kello 18 saakka, ja anniskelu on sallittua kello 17 saakka. Rajoitus on voimassa leviämisalueilla eli alueilla, joilla koronatilanne on pahin. Ravintola voi vapautua näistä rajoituksista ottamalla koronapassin käyttöön.

Uusista rajoituksista kertoi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) sosiaali- ja terveysministeriön tiedotustilaisuudessa.

− Koronapassin hyödyntäminen rajoituksen poistajana on hyvä ja looginen systeemi. Passin käyttöä pitäisi laajentaa siten, että yritys voi ottaa sen käyttöön, vaikka sen toimintaan ei kohdistu rajoituksia, kommentoi Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula.

Muutoksena aikaisempaan on, että koronapassi tulee olla käytössä koko tilaisuuden tai tilan aukioloajan. Passi tulisi ottaa siten käyttöön heti esimerkiksi ravintolaan mentäessä.

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin myös, että tartuntatautilakiin valmistellaan muutosta, jonka mukaan sote-alan työntekijöiltä edellytetään jatkossa riittävää rokotesuojaa. Tarvetta pakolliselle koronapassille muiden alojen työpaikoilla vasta selvitetään.

− Tämän eteneminen pitäisi saada nopeasti liikkeelle. Koronapassi tulisi ottaa käyttöön työpaikoilla, jos siihen on terveysturvallisuuteen liittyvä perusteltu syy, Makkula toteaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotustilaisuudessa kerrottiin myös, että koronarokotuksia suunnitellaan annettavan jatkossa myös 5−11-vuotiaille ja kolmansia koronarokotuksia myös alle 60-vuotiaille.

− Strategiana on rokotuskattavuuden nostaminen. Yksi keino olisi poistaa koronapassista negatiivisen testin tuoma mahdollisuus, kuten joissakin maissa on tehty. Näin kattavuus varmasti paranisi, Makkula sanoo.

Yrittäjät on esittänyt, että koronapassin käyttöä tulisi laajentaa. Koronatodistuksen kansallista sääntelyä pitäisi muuttaa siten, että yritykset voivat ottaa koronatodistuksen käyttöön rajoituksista riippumatta. Koronatodistusta ei saisi kuitenkaan vaatia välttämättömissä palveluissa kuten terveyspalveluissa, apteekissa ja päivittäistavarakaupassa.

Yrittäjien mukaan koronatodistusten tarkastaminen työntekijöiltä pitää mahdollistaa. Työntekijöiden rajaaminen ulkopuolelle on epäkohta koronatodistuksen toimivuudelle. Koronatodistuksen käyttöä työpaikoilla pitää selvittää laajemmin ja arvioida, voiko työnantaja vaatia todistusta, jos siihen on työntekijöiden ja asiakkaiden terveysturvallisuuteen liittyvä perusteltu syy.

Lue myös tiedote: Yrittäjät: Hallituksen valmisteltava tukitoimia, laajennettava koronapassia ja lisättävä rokotuksia – Yrittajat.fi

Tiina Rantakoski