YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

6.12.2020 klo 12:16
Uutinen

Auta palveluja pysymään paikkakunnalla #ostaläheltä

Tämä teksti on konekäännetty.

Osta läheltä -kampanjalla huomiota paikallisille yrittäjille! Jokelan Yrittäjät muistuttavat, ettei ole yhdentekevää, mistä jouluhankintamme teemme.

Osta läheltä -kampanjalla huomiota paikallisille yrittäjille! #ostaläheltä

Jokelan Yrittäjät muistuttavat, ettei ole yhdentekevää, mistä jouluhankintamme teemme. Kun ostamme läheltä, autamme palvelujen ja työpaikkojen pysymistä omalla paikkakunnalla.

Meiltä Jokelasta saa paikallisesti niin lahjoja, kukkia, koristeita, palveluita lahjakortteineen, taksimatkoja kuin ruokaakin. Jokelan yrittäjät ovat palveluksessasi. #ostaläheltä -kampanja näkyy joulun alla somessa, paikallisissa tapahtumissa ja mediassa eri puolella Uuttamaata.

Jokelan Yrittäjät muistuttaa myös kuluttajia siitä, että paikalliset kauppiaat ja palveluntuottajat tekevät kaikkensa, että asiointi liikkeissä on turvallista myös korona-aikaan. Asiakkaat voivat kantaa myös oman vastuunsa noudattamalla yleisiä ja yrittäjien asiointiohjeita. Ainoa tapa onnistua yhteiskunnan aukipitämisessä on toimia yhdessä yhteisen hyvän eteen.

Tästä pääset katsomaan kaikki Jokelan Yrittäjien jäsenyritykset >> https://synergia.yrittajat.fi/Yritykset/Yrityshaku/?query=&location=jokela

#jokelanyrittäjät #ostaläheltä