YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Drooniuhan palkkakiistaan ratkaisu – Yrittäjät: ”Suositusta päivitettävä, jos tilanne muuttuu”
Työ- ja elinkeinoministeriön kolmikantainen työryhmä on saanut valmiiksi suositukset työpaikoille drooniuhkatilanteiden varalta.
Työministeri Matias Marttisen (kok.) asettama työryhmä päätyi suosittamaan, että työnantajat maksavat droonien aiheuttamissa uhkatilanteissa palkkaa työntekijälle, joka myöhästyy tai joutuu jäämään pois töistä viranomaisen antaman vaaratiedotteen takia.
Ministeri Marttinen pyysi toukokuun lopulla, että työmarkkinaosapuolet luovat yhdessä viranomaisten kanssa työpaikoille ohjeistuksen tilanteisiin, joissa viranomaiset ovat varoittaneet droonista.
Taustalla oli viranomaisten 15. toukokuuta Uudellemaalle antama vaaratiedote. Varoitus oli tuolloin voimassa noin kolme tuntia.
Kokonaisturvallisuus edellä
Suomen Yrittäjien johtaja Atte Rytkönen-Sandberg korostaa, että suositus on laadittu sen uhkakuvan perusteella, joka tällä hetkellä on voimassa. Jos tilanne muuttuu tai uhat muuttuvat toistuvammaksi, suositusta on hänen mukaansa päivitettävä.
– Palkanmaksun osalta juridinen näkemyksemme on edelleen se, että työsopimuslaista ei seuraa työnantajalle velvollisuutta palkanmaksuun niissä tilanteissa, kun työntekijän työmatka estyy drooniuhkan vuoksi.
– Kokonaisturvallisuuden vahvistamiseksi tässä vallitsevassa tilanteessa myös Suomen Yrittäjät on kuitenkin mukana suosittelemassa, että työnantajat maksavat palkan niissä tilanteissa, jossa työntekijä on estynyt tekemään työtään viranomaisen drooniuhkaa koskevasta vaaratiedotteesta johtuen. Ratkaisu asiasta on kuitenkin tehtävä jokaisella työpaikalla erikseen, ja uskon, että yrityksissä nämä tilanteet pystytään hoitamaan, Rytkönen-Sandberg sanoo.
Uusi arvio tarvittaessa
Yrittäjät sekä Elinkeinoelämän keskusliitto ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT korostavat yhteistiedotteessaan, että jos drooniuhkatilanteet yleistyvät, tarvitaan uusi arvio siitä, miten kustannuksia korvataan vahingoista kärsiville työnantajille. Tämän työn käynnistämisestä sovittiin työmarkkinaosapuolten ja valtiovallan toimesta.
Osapuolet sopivat suosituksessa myös siitä, että työ- ja elinkeinoministeriön johdolla selvitetään kustannusten tasausmalleja sen varalle, että drooniuhkatilanne muuttuu tai ne yleistyvät ja työnantajille aiheutuu näistä merkittäviä palkkakustannuksia.
– On erittäin tärkeää, että selvitystyötä ja vaihtoehtojen kartoittamista jatketaan. Jos drooniuhat lisääntyvät, ei ole perusteltua eikä oikeudenmukaista, että yksittäiset yritykset Uudellamaalla tai esimerkiksi Kaakkois-Suomessa kantavat taloudellisen vastuun tilanteista, joihin ne eivät voi millään tavalla vaikuttaa, Yrittäjien Rytkönen-Sandberg sanoo.
– On muistettava, että drooniuhkatilanteissa yrityksille ja työnantajille aiheutuvat kustannukset eivät rajoitu ainoastaan mahdollisiin palkkakustannuksiin. Jos tilanne muuttuu, tarvitaan myös uusi arvio siitä, miten kustannuksia jaetaan työnantajien ja palkansaajien sekä valtion kesken, Rytkönen-Sandberg jatkaa.
Rytkönen-Sandberg muistuttaa, että yhteiskunnassa on myös toimintoja, joiden pysähtyminen tai heikkeneminen vaaratiedotteen voimassaoloaikana voisi välittömästi vaarantaa ihmisten henkeä tai terveyttä.
– Jos toiminnan jatkuvuutta ei tällaisissa toiminnoissa voida muutoin turvata, työntekopaikalle siirtyminen on perusteltua.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Mikko Heino
mikko.heino@yrittajat.fi