29.6.2018 klo 14:33
Uutinen

”Elämä on oppimista varten” – Petteri Nyberg on oman onnensa puuseppä

Helsingin Sisustuspuu Oy:n omistaja Petteri Nyberg on rakentanut temppelin kupolikaton ja purjeveneiden sisustuksia. 30 vuotta kestänyttä yrittäjyyspolkua on vauhdittanut ilon kautta tekeminen sekä usko oman menestyksen rakentamiseen. Esittelemme Yritystä Stadiin -jäsenlehdessä mielenkiintoisia yrittäjyystarinoita, ja tässä jutussa kerromme puusepän arjesta.

Millainen oli polkusi puusepäksi?

”Polkuni oli sattumankauppaa. Lähdin nuorena, noin 15-vuotiaana, tienaamaan leipäni varastomies-trukkikuskina ja myöhemmin työskentelin rakennustarvikeliikkeessä oppien koko ajan rakennusalasta. Iltaisin ja viikonloppuisin tein remontti-, kaluste- ja parkettitöitä, joiden kautta lopulta päädyin töihin rakennuspuusepäksi. Muutaman vuoden jälkeen minulle tarjoutui tilaisuus ostaa vanhan puusepän koneet, joten ei muuta kuin pankista velkaa ja yritykseni Helsingin Sisustuspuu Oy sai alkunsa. Tätä touhua on kestänyt nyt jo lähes 30 vuotta.”

Minkälaista on puusepän työ?

”Suuressa tehtaassa puusepän työ voi olla melko yksitoikkoista. Me viiden työntekijäni kanssa pyrimme siihen, että tekijä voi itse toteuttaa projektin kaikki vaiheet suunnittelusta asennukseen asti. Kun asentaa alusta loppuun tekemänsä kalusteen asiakkaalle, tuntee tehneensä jotain erityistä eikä vain olleensa töissä. Näin työ on monipuolisempaa, vaikka välillä aika haastavaakin. Pitää osata muutakin kuin sahata ja höylätä.”

Mikä on parasta työssäsi?

”Parasta on juuri monipuolisuus – se tekee työstä vaihtelevaa ja mielenkiintoista. Monipuolisuus edellyttää aikaa, uurastusta ja laajaa osaamista. Toteutuksen osalta meidän tulee hallita esimerkiksi puu-, metalli-, komposiitti- ja lasirakentaminen. Hyvin onnistunut projekti on aina palkitsevaa.”

Entä mikä on haastavinta yrittäjyydessä?

”Yrittäjänä voi leikkiä itsensä herraa, vaikka ei sitä todellisuudessa paljon olisikaan. Totuus on, että yrittäjä myy sekä itseään että tuotteitaan, palvelee asiakkaitaan, hoitaa paperityöt ja huolehtii samalla, että työntekijät voivat hyvin ja jaksavat tehdä töitä yrityksen eteen. Alallani on myös huomioitava ja noudatettava erilaisia tärkeitä säännöksiä ja määräyksiä – näitä tuntuu syntyvän nykypäivänä kuin sieniä sateella. Tuntuu aika hyvältä onnistua työssä, kun on pystynyt huomioimaan kaiken tämän.”

Millaisia kuvitelmia ihmisillä on työstäsi?

”Ihmisillä saattaa olla ruusuinen kuva siitä, että teemme vain kivoja ja hienoja design-juttuja. Todellisuudessa suurin osa työstämme on melko raskasta peruspullaa. Välillä on mahtavaa nauttia herkkupaloina myös vähän erikoisemmista projekteista.”

Mikä hetki on painunut työstäsi mieleen?

”Mieleeni on erityisesti jäänyt mormonitemppelin kupolikaton ja kastealtaan rakentaminen. Olemme tehneet noin 15 vuoden ajan yhteistyötä PES-Arkkitehdit Oy:n ja professori Pekka Salmisen kanssa, ja yhdessä toteuttaneet muun muassa purjeveneen sisustuksia ja rakentaneet taloa talon katolle. Viimeisimpänä työnä rakensimme heidän 50-vuotisnäyttelyä Suomen arkkitehtuurimuseoon.”

Mikä on mottosi?

”Ilolla eteenpäin! Pitää aina uskoa tulevaisuuteen ja toivoa, että saa jatkossakin tehdä mielenkiintoisia ja hyviä projekteja – aika näyttää mitä. Uskon, että niin yrittäjänä kuin muutenkin tulisi työt hoitaa niin hyvin kuin mahdollista, pitää jalat maassa ja katsoa avoimin silmin eteenpäin. Elämä on oppimista varten.”

Totta vai tarua: jokainen on oman onnensa seppä?

”Kyllähän jokainen ihminen vastaa omasta menestyksestään. Menestymiseen tarvitaan paljon työtä – ja joskus vähän onneakin!”

Petteri Nyberg / Helsingin Sisustuspuu Oy

Helsingin Sisustuspuu Oy on yrittäjä Petteri Nybergin vuonna 1989 perustama yritys, joka tarjoaa puusepän mittatilaustöitä. Helsingin Konalassa sijaitsevassa yrityksessä on tällä hetkellä Petterin lisäksi viisi työntekijää.

Vapaa-ajalla Petteri Nybergin löytää metsästysharrastuksen parista tai perheen kanssa mökiltä saaristossa. Arjen kiireet unohtuvat, kun pääsee välillä pois kaupungin hälinästä. Kesäisin Petterin yritys myös rakentaa saaristossa sekä remontoi ja entisöi vanhoja huviloita.

Juttu on julkaistu alun perin Helsingin Yrittäjien Yritystä Stadiin -jäsenlehden numerossa 2/2018. Lue lehden verkkoversio kokonaisuudessaan tästä.

Teksti: Anette Loiske
Kuva: Jaana Tihtonen