Suomen Yrittäjien Mika Kuismanen
Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen pitää sähkön kallistumista syksyllä todennäköisenä.

Entä jos sähköt katkeilevat syksyllä? Ekonomisti kehottaa toimimaan: ”Korkea aika selvittää, mistä kaikesta voi säästää”

Sähkön hinta voi kallistua selvästi syksyllä. Mahdollinen säännöstely voi aiheuttaa ongelmia, joihin ekonomisti neuvoo varautumaan nyt.

Julkisuudessa on nostettu esille riski siitä, että Suomessa ja muualla Euroopassa joudutaan säännöstelemään sähköä tulevan syksyn ja talven aikana. Pahimmillaan tämä voisi johtaa lyhytaikaisiin sähkökatkoihin, joiden tarkoituksena olisi estää sähköverkon kaatuminen. Ratkaisevaa tilanteessa on muun muassa se, saadaanko Olkiluoto 3 tuottamaan sähköä tulevana talvena vai myöhästyykö ydinvoimalan käyttöönotto edelleen.

Olemme aikaisemmin kertoneet, että myös turve on noussut uudelleen keskusteluihin yhtenä energiantuotannon keinona.

”Huono signaali, että hintapiikkejä on jo nyt”

Tiistaina sähkön tukkuhinta ampaisi hetkellisesti taivaisiin Pohjoismaisessa sähköpörssissä Nord Poolissa, jossa hinnaksi noteerattiin lähes 700 euroa megawattitunnilta. Kuluttajalle tämä tarkoitti yli 50 sentin energianhintaa. Maanantaina illalla hinta nousi ajoittain jopa yli 68 senttiin kilowattitunnilta.

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen kehottaa yrityksiä varautumaan tulevaan syksyyn.

– On huono signaali, että hintapiikkejä on jo kesällä. Nyt taustalla on kuitenkin enimmäkseen se, että vesivoimasta on pulaa, Mika Kuismanen kommentoi SuomiAreena-tapahtumassa Porissa.

Piikki voi olla hänen mukaansa ohimenevä, mutta yritysten kannattaa nyt olla hyvin varuillaan ja ennakoida tulevaa syksyä.

– Kaikki viittaa siihen, että yritysten on syytä varautua pysyvästi korkeampaan energian hintaan ja sähkön kallistumiseen. Nyt jos koskaan on korkea aika selvittää, mistä kaikesta voi säästää energiaa. Olisi epäviisasta olla tekemättä niin.

Kuismanen neuvoo yrityksiä vertailemaan ja kilpailuttamaan sähkösopimuksia ja optimoimaan kulutusta mahdollisuuksien mukaan. Kyseeseen voi tällöin tulla esimerkiksi yösähkön hyödyntäminen.

– Ajalliset sähkön säännöstelyt olisivat ääritapauksia, mutta eivät poissuljettuja. Tilanne on kaikkiaan hyvin poikkeuksellinen.

Pauli Reinikainen