Jyri Naskalin paja sijaitsee Iittalan Lasimäellä. Hän tekee kaikki käsityönsä kierrätys- tai ylijäämänahasta. (Kuva: Anna-Kaisa Naskali)
2.12.2022 klo 08:30
Uutinen

Entinen nyrkkeilijä Jyri Naskali loi vanhoista nyrkkeilyhanskoista uuden bisneksen – Käytetty nahka muuntuu hänen käsissään ruseteiksi ja taskuliinoiksi

Jyri Naskalilla on kolme ammattia: nyrkkeilijä, parturi-kampaaja ja käsityöläinen. Hän valmistaa vanhoista nyrkkeilyhanskoista ja -säkeistä nahkaisia juhla-asusteita.

Eräänä keväisenä iltana Jyri Naskali, entinen maajoukkuetason nyrkkeilijä, istui saunan jälkeen kuistilla ja poltteli piippua.

– Mietin, että se tuoksuu aika hyvältä, ja että olisi hienoa omistaa nahkainen piippukotelo, Naskali muistelee.

Hän ryhtyi googlaamaan piippukoteloita, mutta tuli tulokseen, ettei netistä löytynyt sellaista, jonka hän olisi halunnut.

– Ajattelin, että osaisin varmaan tehdä sen itsekin, ja rupesin selvittelemään asiaa.

Naskali innostui aiheesta ja opetteli nahan työstämistä enimmäkseen YouTube-videoiden avulla, yritysten ja erehdysten kautta.

– Youtube on käsittämätön tietopankki, josta löytyy kädestä pitäen opastusta kaikkiin eri työvaiheisiin.

Nahkasta tehtyjen asusteiden valmistamisesta tuli Naskalille rakas harrastus.

­– Nahka on mielenkiintoinen ja raaka materiaali siinä mielessä, että virheille ei ole varaa. Nahkaa ei voi purkaa ja tehdä uudestaan, koska silloin se on jo pilalla. Tykästyin siihen raakuuteen ja tarkkuuteen, koska olen itse aina ollut tarkka.

Menestynyt nyrkkeilijä oli ainoa poika kampaajakoulussa

Ennen nahkurin uraansa Naskali ehti nyrkkeillä pitkään. Hän aloitti nyrkkeilyn 10-vuotiaana, kun hänen kaverinsa sai hänet houkuteltua paikalliselle nyrkkeilysalille.

– Nyrkkeily oli minulle kaikki kaikessa 15 vuotta, hän sanoo.

Tuona aikana Naskali ehti kilpailla yli kahdessasadassa ottelussa ja saavuttaa yhteensä seitsemän Suomen mestaruutta, neljä junioreiden ja kolme miesten sarjassa. Maajoukkueessa hän oli mukana 19 vuotta, ja pääsi edustamaan Suomea erilaisiin kilpailuihin ympäri maailmaa. Hän voitti useita kansainvälisiä turnauksia ja oli mukana kaksissa MM-kilpailuissa. Lisäksi hän voitti Suomessa pidettävän, kansainvälisesti arvostetun Tammer-turnauksen vuonna 2004.

Nyrkkeilyuran ohella Naskali opiskeli parturi-kampaajaksi. Hänen isänsä oli parturi, ja Naskali päätti seurata isän jalanjälkiä jo yläasteella. Hänelle tosin ei tullut mieleenkään, että kampaamoala olisi melko naisvaltainen.

– Oli suoraan sanottuna shokki, että kun menin kampaamokouluun, olin ainoa poika meidän luokalla ja parhaimmillaan koko linjalla.

Monet ovat ihmetelleet Naskalin uravalintoja. Nyrkkeileminen ja hiusten leikkaaminen kun eivät tunnu sopivan helposti yhteen. Naskali on eri mieltä.

– Mielestäni ne toimivat hyvin yhdessä.

Parturiyrittäjän vapaus sopi hyvin Naskalin urheilu-uraan. Hän pystyi järjestämään työnsä treenien ja kilpailujen ehdoilla.

Uutta ylijäämänahkasta

Naskali teki isänsä kanssa yhteisessä yrityksessä parturin töitä vuoteen 2017 asti päätoimisesti.

– Jossain kohtaa vaimo sanoi, että harrastukseni on lähtenyt lapasesta, kun meillä on huusholli täynnä nahkaa. Hän ehdotti, että pitäisiköhän sun vähän rauhoittua, tai toisaalta, kun siitä noin paljon tykkäät, voisitko kuvitella, että se voisi olla sinulle ammatti.

Naskali perusti parturi-kampaamolle aputoiminimen Naskali Leather. Jonkin ajan kuluttua hän jäi pois parturialalta, perusti yksinyrittäjänä Iittalaan kivijalkamyymälän ja keskittyi kokopäiväisesti nahkaan. Vuonna 2021 hänen yrityksestään tuli osakeyhtiö.

Naskalin yrityksen päätuote on nahkainen rusetti. Tuotevalikoimaan kuuluu paljon muitakin, pääosin miehille suunnattuja juhlavia asusteita, kuten nahkaisia taskuliinoja, vöitä ja henkseleitä. Lisäksi Naskali myy muun muassa nahkaisia AirPods-koteloita.

Kaikki tuotteet on tehty kierrätetystä tai ylijäämänahasta. Naskali pani jo nyrkkeilyurallaan merkille, kuinka rikki menneet nyrkkeilyhanskat ja -säkit joutuivat roskikseen, vaikka niiden materiaali, nahka, oli vielä täysin käyttökelpoista. Niinpä Naskali valmistaa tuotteitaan myös vanhoista nyrkkeilyvälineistä.

– Nyrkkeilyhanskan nahka toimii todella hyvin esimerkiksi rusetteihin.

Lisäksi Naskali käyttää muun muassa huonekaluteollisuuden ylijäämänahkaa esimerkiksi sohvista tai tuoleista.

– Ylijäämä toki vaatii suunnittelua. Siinä ei voi vain leikata valmiista tehdasvuodasta, vaan joutuu miettimään pienistä palasista, mikä sopi mihinkin.

Nostetta julkisuudesta

Ideat eri tuotteisiin Naskali saa usein asiakkailtaan, joita hän tapaa muun muassa tapahtumissa ja messuilla.

– Itsekin tulee ideoitua, kun tulee hetkiä, että pystyy suunnittelemaan ja miettimään.

Naskalin kehittämät Uljas-olkaimet valittiin vastikään Suomen Kädentaidot Uutuustuote -kilpailun voittajaksi. Syksyllä Naskali palkittiin myös Hämeen maakunnan yksinyrittäjäpalkinnolla.

Naskali viihtyy käsityöyrittäjänä ja näkee, että käsityöläisten toimintaedellytykset ovat Suomessa kohdillaan.

– On mielettömän hienoa olla käsityöyrittäjä siinä työn raakuudessa ja hulluudessakin. Nautin niin paljon käsillä tekemisestä, että jos jotain ulkoistaisin, niin kaiken muun. Itse pajalla tekeminen ja tuotteiden valmistaminen on suurin intohimoni yritystoiminnassa.

Naskalin tuotteiden menekki on ollut tasaista sen jälkeen, kun hänen kättensä jälki sai nostetta julkisuudessa. Vuonna 2017 hänen rusettinsa nähtiin jääkiekon MM-kisastudiossa huippupelaaja Ville Niemisen kaulassa. Naskali kertoo, että tuolloin hänen verkkokauppansa kävijämäärä suorastaan räjähti. Sama tapahtui, kun Linnan juhlissa 2019 muusikko Henri Potkonen käytti Naskalin tekemää rusettia. Nyrkkeilylegenda Eva Wahlström puolestaan on suunnitellut hänen yritykselleen kaksi korua.

Myyntihuiput ajoittuvat sesonkien, kuten joulun ja kesähäiden aikaan. Iittalan Lasimäki, jossa Naskalin kivijalkamyymälä sijaitsee, ei sekään ole aivan huonossa paikassa. Esimerkiksi viime kesänä paikan päällä vieraili 110 000 turistia.

– Joudun myymään ei oota, koska ihmisiltä tulee niin paljon ideoita. Olisi paljon kaikkea, mitä pystyisi tekemään, mutta aika ei vain riitä kaikkeen.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Kaisu Puranen