10.11.2020 klo 12:05
Uutinen

Etelä-Karjalan Yrittäjät toteuttaa mittavan yritysten kehittämishankkeen

Koronapandemia on vaikuttanut yrittäjien toimintaan ja yritysten työllisyystilanteeseen Etelä-Karjalassa. Etelä-Karjalan Yrittäjät on auttanut yrityksiä koko kriisin ajan ja tukea on saatavilla edelleen, nyt myös valmennuksien muodossa.

– Tarjolla on laadukkaita valmennuksia ja tietoiskuja paikallisten yrittäjien avuksi ja tueksi koronakriisin myötä muuttuneessa ja edelleen muuttuvassa toimintaympäristössä. Haluamme auttaa yritykset uuteen nousuun, kertoo projektipäällikkö Pasi Toropainen.

Etelä-Karjalan Yrittäjien tavoitteena on tavoittaa mahdollisimman paljon maakunnan yrittäjiä, joita kriisi on koetellut ja tarjota heille uudenlaista tukea. Ensimmäiset valmennukset käynnistyvät nyt marraskuussa siten, että ensimmäiset hybridimalliset valmennukset toteutetaan 18.-20.11. eri puolilla maakuntaa.

Maksuttomassa valmennuksessa luvataan osallistujille voimaa ja työkaluja ymmärtää paremmin muuttunutta ja muuttuvaa liiketoimintaympäristöä ja toimia sekä menestyä itse paremmin. Valmentajina ovat omien alojensa huippuosaajat, henkinen valmentaja Hanna Ronkainen Taipalsaarelta sekä sähköisen liiketoiminnan ja tuotteistamisen ammattilainen Mika Tonder Ruokolahdelta.

Tilaisuuksien ohjelmassa kaksi valmennusta:

  • Rohkaisu uuden ajan, ajattelun ja toiminnan edessä – Hanna Ronkainen
  • Työkaluja liiketoiminnan nykytilan ja ympäristön ymmärtämiseen – Mika Tonder

Koulutuspaikat:

  • 18.11. klo 8-10 Lappeenranta, Yhteisöllinen työtila Seppo
  • 18.11. klo 14-16, Luumäki, Hotelli Salpa
  • 20.11. klo 8-10, Imatra, Villa Malmi
  • 20.11. klo 14-16 Parikkala, Hotelli-Ravintola Kägöne

Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet Etelä-Karjalan Yrittäjien tapahtumasivulla.

Valmennukset toteutetaan Etelä-Karjalan liiton Maakunnan kehittämisrahalla ja ovat osa Uusinajattelijoista Uudistajiksi -hanketta.

Valmennukset järjestetään noudattaen virallisten tahojen antamia määräyksiä ja ohjeita tapahtumien järjestämisestä.

Lisätietoja

Pasi Toropainen, pasi.toropainen@yrittajat.fi, 050 495 6888, Etelä-Karjalan Yrittäjät
Tarmo Soronen, tarmo.soronen@yrittajat.fi, 0400 187 864, Etelä-Karjalan Yrittäjät