Grilliyrittäjä Annikki Kalemaa teki rikosilmoituksen
Grilliyrittäjä Annikki Kalemaa yrittää edelleen löytää ostajaa yritykselleen. Kuva: Pauli Reinikainen

Grilliyrittäjä Annikki, 77, tekee purilaisia kädet ja selkä kipeinä, kun ostajaa yritykselle ei löydy: ”Buranoiden kanssa yritän pärjätä”

Kurikassa grillikioskia pyörittävä Annikki Kalemaa on kokenut aikaisemmin konkurssin, joka jätti ikävät muistot.

Annikki Kalemaa, 77, kurkistaa grillin ikkunasta ja hymyilee. Paikalliset tuntevat hänet hyvin, sillä nainen on pyörittänyt Kurikan keskustassa sijaitsevaa grilliään 12 vuoden ajan.

Viime vuosina Kalemaalla on ollut terveyshuolia ja työ on käynyt haastavammaksi. Jatkuva seisominen on raskasta.

– Oma terveys alkaa pettää. Selkä on kauhean kipeä ja kädet myös. Buranoiden kanssa yritän täällä pärjätä. 

Lisähaasteita on tuonut työntekijäpula. Kalemaan grilli toimii kahdessa vuorossa, eikä hän yksin pysty tekemään töitä aamusta iltaan. Välillä yrittäjä saa avukseen pitkäaikaistyöttömiä, jotka eivät kuitenkaan viihdy töissä kovin kauan.

Tällä hetkellä Kalemaalla on kaksi työntekijää, jotka ovat sitoutuneet olemaan töissä maaliskuuhun asti. Yrittäjän apua kuitenkin tarvitaan päivittäin.

”Näyttää siltä, etten saa kauppoja nyt tehtyä, koska yleinen taloustilanne on se mikä on.”

Annikki Kalemaa, yrittäjä

Viime aikoina Kalemaa on yrittänyt etsiä ostajaa grillille. Se ei ole vielä tuottanut hedelmää, sillä kiinnostuneita ei ole juuri ollut.

– Näyttää siltä, etten saa kauppoja nyt tehtyä, koska yleinen taloustilanne on se mikä on.

Epärehellinen työntekijä ajoi yrityksen konkurssiin

Kalemaa pyöritti miehensä kanssa 25 vuoden ajan Kurikan Muotopuristetta, joka valmisti viilusta taivutettuja osia muun muassa Ikean huonekaluihin.

Yrityksen kohtaloksi koitui epärehellinen työntekijä, jonka toimet ajoivat Muotopuristeen taloudellisiin vaikeuksiin ja lopulta konkurssiin.

– Epärehellinen konttoristi teki katteettomia laskuja. Kävimme asiasta oikeutta, joka päätyi yrittäjien kannalle, Kalemaa kertoo.

Hän myöntää, että konkurssi jätti jälkeensä katkerat muistot.

– Onneni oli hyvä pankinjohtaja. Minulla ei olisi mitään ilman häntä. Kyseinen pankinjohtaja järjesteli kaikki asiat niin, että minulla oli vielä elämisen mahdollisuus.

Mies menehtyi sairauteen

Konkurssin jälkeen Kalemaa päätti ostaa Kurikan keskustasta grillin, osin saadakseen rahaa velkojen maksuun.

– Toinen syy oli se, että jotain piti tehdä. En voinut jäädä vain kotiin.

Alussa Kalemaan puoliso oli mukana grillin pyörittämisessä. Hän sairastui kuitenkin MS-tautiin ja myöhemmin syöpään.

Hankittu grilli paljastui kuitenkin huonokuntoiseksi.

– Se oli liian pieni ja todella kylmä. Sanoin miehelleni, etten pysy täällä hengissä. Haimme pankista lainaa ja rakensimme kokonaan uuden grillin, joka siirrettiin nykyiselle paikalleen.

Alussa Kalemaan puoliso oli mukana grillin pyörittämisessä. Hän sairastui kuitenkin MS-tautiin ja myöhemmin syöpään.

– Hänellä todettiin aivokasvain, joka leikattiin. Leikkaus onnistui hyvin, mutta jälkitaudista hän ei enää selvinnyt.

Mies menehtyi nelisen vuotta sitten. Sen jälkeen Kalemaa on saanut voimaa arkeen työstään ja läheisistään.

– Työ grillissä on ollut minulle elämän henkireikä. Toinen tärkeä asia on tyttäreni 4-vuotias lapsi. Niiden takia yritän mennä eteenpäin.

Eläkepäivistä Kalemaa ei uskalla vielä haaveilla. Työnteko on verissä, sillä hän pyöritti pitkään 12 hehtaarin maatilaa, jolla oli parhaimmillaan 11 lehmää. Nykyisin tilaa emännöi Kalemaan tytär Anne-Mari, jolla on oma ratsastuskoulu.

– Vaikka saisin grillin myytyä, työttömäksi en ryhdy. Jotakin aion tehdä niin kauan, kun vaan pääsen liikkeelle.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Pauli Reinikainen