8.2.2021 klo 23:20
Uutinen

Hämeenlinnaan valtaosa maakunnan kustannustuesta

Kolme neljäsosaa kustannustuen hakemuksista on ollut tuloksettomia Kanta-Hämeessä. Myönteiset päätökset ovat tuoneet maakuntaan hieman alle kaksi miljoonaa euroa. Keskimääräinen tuki Hämeessä on yritystä kohden 21 500 euroa.

Kustannustuen parin kuukauden mittaista hakuaikaa on jäljellä runsaat kaksi viikkoa. Helmikuun 8. päivään mennessä 351 kantahämäläistä yritystä oli hakenut tukea. Valtionkonttori lupailee päätöksen 3-30 päivän kuluessa hakemuksesta. Jutun julkaisuhetkellä kantahämäläisiä hakemuksia oli käsittelemättä vain 42, joten päätökset ovat tulleet nopeasti.

Hämeenlinnalaiset ovat olleet maakunnan ahkerimpia kustannustuen hakijoita. Lähes puolet hakemuksista on tullut keskuskaupungista. Myönteisiä päätöksiä on tullut samassa suhteessa kuin muuallekin Hämeeseen, mutta keskimääräinen tukimäärä yritystä kohden on ollut merkittävästi isompi. Hämeenlinnaan on tullut 1,2 miljoonaa tukieuroa eli yli 60 % koko maakunnan kustannustukimäärästä. Niukinten tukea on tullut Jokioisille, yhteensä 2479 euroa.

Hämeenlinnassa keskimääräinen kustannustuki on ollut 31 700 euroa ja Hattulassa 24 000 euroa yritystä kohden. Esimerkiksi Riihimäellä vastaava summa on ollut 11 600 euroa ja Lopella 4 100.

Kustannustuki 21.12.2020–26.2.2021

  • Tukea voi hakea Valtiokonttorista 26.2.2021 kello 16.15 asti
  • Tukea voi hakea kesä-lokakuun ajanjaksolta
  • Kustannustukea voi saada joustamattomiin kuluihin ja menetyksiin sekä palkkoihin – myös toiminimiyrittäjät – tulorekisterin tietojen mukaan
  • Liikevaihdon laskua ei korvata
  • Liikevaihdolle ei ole minimirajaa
  • Mikäli yritys ei kuulu kustannustuettaviin toimialoihin tai muut kriteerit eivät täyty, se voi painavin perustein hakea harkinnanvaraista tukipäätöstä

Linkit