17.5.2018 klo 13:39
Uutinen

Historiallinen järjestöuudistus läpi

Kevään aikana aloitettu järjestöuudistus nuijittiin yksimielisesti läpi kevätkokouksessa. Järjestöuudistus käsitti sääntömuutoksen, jonka hyväksymisen myötä vuonna 2019 tulee toimimaan aiempaa pienempi hallitus ja työvaliokuntatoiminnasta luovutaan.

Vuoden 2018 syyskokouksessa tullaan valitsemaan 10-12 henkinen hallitus aiemman n. 40 hengen sijaan. Samalla hallituksen varapuheenjohtajavalinnat siirrettiin hallituksen järjestäytymiskokouksesta yhdistyksen syyskokoukseen. Nykyinen hallitus ja työvaliokunta toimivat vuoden 2018 loppuun saakka.

Järjestöuudistus on myös valmistautumista maakuntauudistukseen. Päätöksenteosta ja toiminnasta saadaan uudistumisen myötä ketterämpää sekä hallitustyöskentelystä entistä ammattimaisempaa.

Lisätietoja:
yhteyspäällikkö, Heikki Kaplas, 0503735870, heikki.kaplas@yrittajat.fi