19.1.2021 klo 08:16
Uutinen

Ideakilpailu tuotti paljon ehdotuksia – Kymenlaakson innovaatioverkoston Ideakymi-kilpailu yllätti järjestäjät

Kilpailun arviointiraadilla oli haastava tehtävä löytää voittajat keksintö-, liikeidea- ja ideasarjoista Kymenlaakson innovaatioverkoston Ideakymikilpailussa, joka viime syksynä järjestettiin ensi kertaa. Voittajat palkittiin 18.1.2021. Kilpailu kolmesta ensimmäisestä sijasta kussakin sarjassa oli tiukka ja raati olisi mielellään palkinnut useamman. Arviointiraati oli päätöksissään yksimielinen. Ideakymi-kilpailun sarjoina olivat keksinnöt, liikeideat ja ideat.

Keksintösarjan ja liikeideasarjan voittajat olivat kehittyneitä tuotteita
Keksintösarjan voittaja Jouni Jokivirran Tarkastuskamera voimalaitosympäristöön –ehdotuksessa näkyi kansainvälisen osaajan insinööritaito ja visiot. Haasteellisissa tehtävissä Saksassa saatu kokemus hyödynnetään nyt Suomessa.

”Viime keväänä koronan myötä tuli motivaatio tutkia ratkaisuja voimalaitosten tarkastuksiin, kukaan ei tuolloin tiennyt millaiset viruksen vaikutukset voisivat olla. Kehitin tarjoamaani palveluun tuotetta, joka ohittaisi koronan rajoitteet. Olen laittanut merkittävästi resursseja tähän kehitystyöhön, kesällä rakensin prototyypin ja syksyllä oli patenttihakemus lähes valmis. Tämä palkinto mahdollistaa sen, että nyt voin hakea patenttia. Olen todella kiitollinen tästä”, sanoo yrittäjä Jouni Jokivirta. Hänellä on Anjalassa kolme vuotta toiminut startup –yritys, Pyrovisio Oy.

Liikeideasarjan voittaja Juho Revon Laawu –pienimuotoinen majoitusratkaisu, jossa on makuutilaa kahdelle. Xamkissa opiskeleva Repo on hyödyntänyt hankkeessaan oppilaitoksensa tietotaidon lisäksi myös asiantuntija-apua aikuiskoulutuskeskus Taitajalta. Laawua on jo testattu Haminan Pitkienhiekkojen leirintäalueella.

Ideasarjassa kolme kannustuspalkintoa
Taitajassa opiskelevien veljesten Juho ja Joe Starckin maalin käsittelyyn liittyvä Maalipumppu.

Kuusankosken ohijuoksutuskanavaan sijoittuva Jarkko Mikkolan Tehtaan aalto, Surf-aalto.

Päivi Asikaisen Tilkkutyöt kierrätetyistä tavaroista lähes täysin kierrätetystä materiaalista valmistetut tuotteet.

Kunniamaininnat myönnettiin kuudelle henkilölle. Arto Tolsa Kattotyötaso, Annika Salmi Cirke-kestävän kehityksen asuste, Pertti Ikonen Matonpesulaitteen harjauslaite, Kristiina Saijala/Krimako Oy:n Autohof Kotka, Roman Denisov/Tpoint Oy Päivittäinen kirjanpitoratkaisu. Kuudes, Varmatoiminen tasoristeys –ideallaan osallistunut henkilö Iitistä, ei halua nimeään julkisuuteen.

Voittajille Keksintösäätiön INNOSUOMI -palkinnot
Ideakilpailu on Keksintösäätiön pilotti, joka halutaan levittää kaikkiin Suomen maakuntiin. Keksintösäätiön Ideakymi-kilpailuun myöntämät INNOSUOMI-rahapalkinnot lähetetään koronasta johtuen suoraan palkittujen pankkitileille. Keksintösarjan ja Liikeideasarjan voittajat saavat 3 000 euroa jokainen ja Ideasarjan voittajat kukin 300 euroa.

Kunniakirjat jaetaan kaikille tulevassa aiheeseen liittyvässä seminaaritapahtumassa, kun koronasta on päästy selkeämmille vesille. Kunniakirjat tulee jakamaan Keksintösäätiön hallituksen puheenjohtaja Juhani Talvela. ”Kymenlaakson kilpailu tuotti runsaan määrän innovaatioideoita ja keksintöaihioita, joita toivomme niiden ehdottajien kehittävän edelleen kohti kannattavaa ja mielenkiintoista, uutta bisnestä. Kiitos kaikille osallistujille ja tekijöille hyvästä yhteistyöstä sekä arvokkaasta panoksestanne innovaatiotoiminnan, keksinnöllisyyden ja uuden yritystoiminnan edistämisessä!”, Talvela sanoo.

Kilpailun järjestelyistä ja toteutuksesta on vastannut syksyllä 2020 perustettu Kymenlaakson Innovaatioverkosto. Siinä ovat olleet mukana kaikki maakunnan keskeiset innovaatioita ja keksintöjä edistävät toimijat. Arviointiraatiin ovat kuuluneet puheenjohtajana Markku Merovuo Keksintösäätiö ja jäseninä Markku Saari Kymen Innovaatioyhdistys, Asko Jaakkola Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Jukka Antila Kouvola Innovation Oy, Marja Holopainen Cursor Oy, Leena Kaivola, Aikuiskoulutus Taitaja, Ari Utriainen Xamk ja Hannu Lehtinen Kymen Yrittäjät ry.

Lisätietoja:
Markku Merovuo, Keksintösäätiö, Ideakymi -arviointiraadin puheenjohtaja