29.6.2022 klo 08:47
Uutinen

Ilo esitellä

Etelä-Savon Yrittäjien uusi asiakkuuspäällikkö: Elisa Vänttinen.

Ensinnäkin ihan mahtavaa päästä osaksi Yrittäjien yhteisöä! Kannan yrittäjyyttä vahvasti verenperintönä ja puolet suvustani ovat yrittäjiä. Ei varmaan tule siis yllätyksenä, että itselläni on myös yrittäjyystaustaa. Olen paljasjalkainen mikkeliläinen, kenelle Etelä-Savon elinvoimaisuus ja ”miä-aate” ovat tärkeitä. Yrittäjillä pääsen työskentelemään näiden asioiden parissa, mitkä koen tärkeiksi ja motivoiviksi. Mikä parasta meillä on Etelä-Savossa ihan huikea yrittäjien verkosto!

Yrittäjyys taustan lisäksi olen toiminut erilaisissa myynnin ja markkinoinnin tehtävissä, sekä järjestökentällä toiminnanjohtajana. Olen markkinoinnin tradenomi, joten puoleeni voi kääntyä myös markkinoinnin haasteita kohdatessa – rakastan ideoida ja luoda uutta.

Elän kuuluisia ”ruuhkavuosia” ja vapaa-aika menee miehen ja lasten kanssa niin kotosalla, tien päällä, veneellä kuin harrastuksissa joutuisasti. Tuoreet kananmunat haemme omasta pienestä kanalasta, missä jöötä pitää kukko – Herra Tossavainen. Vaikka arki on välillä kiireistä, olen aina avoin uuden innovoimiselle ja spontaanina luonteena minulla on aina monta rautaa tulessa.

Tällä hetkellä haaveilen lämpimästä kesästä Saimaalla veneillen ja nokipannukahveja juoden. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan teihin yrittäjiin lisää – tavataan siis toivottavasti pian!

Elisa Vänttinen