Irlanti – onnellisten mahdollisuuksien markkina-alue

Hämäläiset yrityspalvelutoimijat järjestävät kiinnostuneille kesällä 2023 vienninedistämismatkan Irlantiin. Ensistepit otetaan esittelytilaisuudessa Hämeenlinnassa 26.4.

Suomea ja Irlantia vertaillaan usein samanhenkisinä ja -kokoisina EU-maina, jotka tukevat toistensa kantoja ja tekemisiä. Irlannin osuus koko Suomen viennistä on tällä hetkellä noin puoli prosenttia. Tärkeitä vientiartikkeleita ovat muun muassa paperi- ja metallivalmisteet, koneet, laitteet ja kemian tuotteet. Lisäksi on tehty aktiivista innovaatio- ja kulttuurivaihtoa.

Hämäläisten ja irlantilaisten osaamisyhteistyön sekä kauppasuhteiden kehittämiseksi järjestetään kesällä vienninedistämismatka Irlantiin, missä kohdataan paikallisen liike-elämän edustajia ja TKI-toimijoita. Mukaan kutsutaan kiinnostuneita kantahämäläisiä yrityksiä ja yrityspalvelutoimijoita.

Ekskursiota edistetään 26.4.2023 klo 10–12 Hämeenlinnassa Parkki Business Parkissa esittelytilaisuudessa, jossa asiaa pohjustavat useat eri Suomessa ja Irlannissa toimivat kaupalliset, hallinnolliset sekä TKI-asiantuntijat.

Irlannin markkinamahdollisuudet hämäläisille yrityksille 26.4.2023, klo 10.00–12.15, webinaarina

Ohjelma

  • Tilaisuuden moderointi toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, Hämeen kauppakamari
  • Tervetuliaissanat, Jussi Eerikäinen, toimitusjohtaja Hämeen kauppakamari ja Marja Heinimäki, toimitusjohtaja Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari
  • Irlanti liiketoimintaympäristönä, Raili Lahnalampi, suurlähettiläs, edustuston päällikkö
  • Irlannin markkinamahdollisuudet, Janna Mure, Senior Advisor, Senior Advisor (Health, Energy, General Market Advice). London, United Kingdom
  • RUN EU Innovaatiohub Irlannissa 2023 – mahdollisuudet hämäläisyrityksille, Päivi Vartiainen, palvelukoordinaattori & Annukka Pakarinen, tutkimusyksikön johtaja HAMK Bio ja toimitusjohtaja Juha Haukka, Hämeen yrittäjät
  • Team Finland- koordinaatio ja Häme EU Office hämäläisyritysten tukena Irlannin markkinoilla, Tuomo Kauha ja Matti Nykänen, Team Finland- koordinaattorit, Hämeen ELY- keskus ja hankejohtaja Krista Taipale, Hämeen liitto
  • Keskustelua