Mies käärii hihat
26.11.2021 klo 13:02
Uutinen

Järjestömme kehittäminen kiinnostaa

Syksy on henkilövalintojen aikaa. Pirkanmaan Yrittäjissä hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle valitaan uudet luottamushenkilöt syyskokouksessa 9.12.2021. Kokouksessa ovat äänioikeutettuja paikallisyhdistysten nimeämät kokousedustajat. 

Aluejärjestön luottamustehtävät herättivät tänä vuonna runsaasti kiinnostusta, mikä on järjestömme kehittymisen kannalta hieno asia. Hallituspaikkaa hakee 17 jäsenyrittäjäämme ja puheenjohtajakandidaatteja saimme peräti neljä. 

Esittelemme tässä jutussa ehdokkaat niin puheenjohtajan pestiin kuin hallituksen jäseniksi. 

Ehdolla puheenjohtajaksi: 

Ari Arvela

Ari Arvela, Taksi ja Tilausliikenne A. Arvela, Vesilahden Yrittäjät

”Olen toiminut kuljetusalan yrittäjänä lähes 30 vuotta. Minulla on pitkä kokemus kuntapolitiikasta ja lisäksi toimin parhaillaan Pirkanmaan Yrittäjien vaikuttajavaliokunnassa. Vahvuuksiani ovat toimeliaisuus ja kuuntelemisen taito. Mitä järjestötoimintaan tulee, minulta löytyy sitkeyttä viedä asioita eteenpäin. Pirkanmaan Yrittäjien pitäisi jatkuvasti kehittää yhteistyötä ja vuorovaikutusta eri sidosryhmien, esimerkiksi paikallisyhdistysten, Suomen Yrittäjien ja maakunnan kansanedustajien kanssa.”

Mirka Lahti

Mirka Lahti, Käännöstoimisto Magus, Hervannan Yrittäjät

”Minulla tuli juuri täyteen 20 vuotta yksinyrittäjänä. Tällä hetkellä toimin Hervannan Yrittäjien ja Tampereen yrittäjien puheenjohtajana. Tartun tarvittaessa rivakasti toimeen, mutta toisaalta olen myös analyyttinen ajattelija. Muita kuuntelemalla näkee asioiden eri puolet ja löytää kokonaisvaltaisesti parhaat ratkaisut. Pirkanmaan Yrittäjien tärkein tehtävä on yrittäjyyden olosuhteiden parantaminen, ja tavoitteeseen pääsemme esimerkiksi lisäämällä näkyvyyttä ja sitä kautta vaikutusvaltaa eri sidosryhmissä. Erityisesti haluaisin lisätä tavoittavuutta nuorten yrittäjien keskuudessa, jotta yrittäjäjärjestö säilyy dynaamisena myös jatkossa.”

Markus Rajala

Markus Rajala, Sähköverkkopalvelu Finland Oy, Ylöjärven Yrittäjät

”Olen toiminut sähkö- ja teleurakointialan yrittäjänä pian 7 vuotta. Uskon, että jatkuvalla kehittämisellä saa tulosta aikaan niin yritys- kuin järjestöelämässä.” 

Janne Vuorinen

Janne Vuorinen, MP-Kuljetus Ky, Nekalan-Koivistonkylän Yrittäjät

”Olen toiminut perheeni yritysten johtotehtävissä vuodesta 1988 alkaen monella toimialalla. Nyt toimin lähinnä kuljetusyrittäjänä, mutta käytän valtaosan ajastani yrittäjäjärjestön luottamustehtävissä ja hallitusammattilaisena. Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtajana olen toiminut vuodesta 2018. Vahvuuteni tähän tehtävään on yrittäjäjärjestön toiminnan ja keskeisten toimijoiden hyvä tuntemus sekä monipuolinen kokemukseni hallitustyöstä. Palvelulupauksemme pitäisi näkyä nykyistä vahvemmin kaikessa toiminnassamme ja fokus tulisi kääntää jäsenpysyvyyteen (=jäsentyytyväisyyteen) jäsenhankintaa unohtamatta. Pirkanmaan Yrittäjissä tulisi edelleen kehittää mm. eri toimijoiden välistä yhteistyötä, avoimuutta ja viestintää.” 

Ehdolla hallituksen jäseneksi: 

Martti Ahola

Martti Ahola, Cimec Oy, Kaukajärven Yrittäjät  

“Teollisuudenalan työ- ja yrittäjäurani ohella olen jo pitkään toiminut erilaisissa luottamustehtävissä ja verkostoissa. Hallitustyöskentely on minulle tuttua ja näkemystä on kertynyt esimerkiksi kasvu- ja vientiyrittäjyydestä. Vahvuuksiani ovat halu ja kyky vaikuttaa järjestön toimintaan – erityisen tärkeänä pidän jäsenyritysten tarpeiden nostamisen keskiöön ja paikallisyhdistysten arvokkaan työn tukemista. Haluan omalla toiminnallani lisätä vuoropuhelua jäsenistön sekä paikallis- ja aluetason toimijoiden kesken. Minulla on mahdollisuus suunnitella ajankäyttöni niin, että pystyn sitoutumaan minulle annettuihin luottamustehtäviin täysipainoisesti.” 

Ari Arvela

Ari Arvela, Taksi ja Tilausliikenne A. Arvela, Vesilahden Yrittäjät 

Kts. Ylempänä puheenjohtajaehdokkaat 

Jarmo Hautamäki

Jarmo Hautamäki, Palkintotehdas, Pirkkalan Yrittäjät 

“Myyntipuolen työni vaihtuivat yrittäjyyteen ja palkintospesialistin hommiin vuonna 2008. Pirkkalan Yrittäjissä toimin tällä hetkellä varapuheenjohtajana ja lisäksi Pirkanmaan Yrittäjien verkostovaliokunnassa. Mielestäni järjestössämme pitäisi satsata erityisesti jäsenkokemukseen ja -tyytyväisyyteen. Uskon verkostoitumisen voimaan, ja olen valmis sitoutumaan toiminnan ja sitä kautta jäsenpysyvyyden kehittämiseen – yhteistyön kautta. Omaan hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot.” 

Laura Helasjoki-Huhtamäki

Laura Helasjoki-Ristimäki, Jalela Oy/ Nekalan-Koivistonkylän Yrittäjät & Fabrica Oy/Tammelanpuiston Yrittäjät 

“Minulla on 15 vuoden kokemus pirkanmaalaisten pk-yritysten kanssa toimimisesta – tunnen siis pk-yrittäjän sielunmaiseman arjen haasteineen. Myynti- ja rekrytointitehtävissä minulle on kehittynyt erinomaiset vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot. Olen motivoitunut jatkamaan työtä pirkanmaalaisen yrittäjyyden parhaaksi ja siksi haen toiselle kaudelle Pirkanmaan Yrittäjien hallitukseen. Työ- ja elinkeinoelämä ovat jatkuvassa murroksessa, mikä vaatii uudistumiskykyä myös järjestöltämme. Ensiluokkaisten jäsenpalveluiden avulla vahvistamme jäsenkokemusta ja siten lisäämme yrittäjäjärjestön houkuttelevuutta myös uusien jäsenten silmissä. Sitoudun minulle osoitettuihin luottamustehtäviin osallistumalla aktiivisesti toimintaan, perehtymällä käsiteltäviin aiheisiin ja nostamalla rohkeasti uusia asioita keskusteluun.” 

Eeva-Maija Hiekkataipale

Eeva-Maija Hiekkataipale, Porkkana ja keppi Oy, Nokian Yrittäjät 

“Olen toiminut yli 10 vuotta liiketoimintojen johtamis- ja kehittämistehtävissä. Oman, kovaa kasvua tekevän rekrytoinnin ja HR:n palveluita tarjoavan yrityksen Porkkana ja Keppi Oy:n perustin reilu kaksi vuotta sitten. Luottamustehtäviä en toistaiseksi ole ottanut vastaan, mutta nyt minulla olisi kiinnostusta ja mahdollisuus lähteä mukaan ja sitoutua yrittäjäjärjestön toimintaan. Olen avoin, aito ja sosiaalinen tyyppi, luontainen verkostoituja. Yrittäjäjärjestö tarvitsee nuoria ja innokkaita tekijöitä, ja haluan osaltani olla kehittämässä yrittäjien onnistumisen edellytyksiä!”   

Jani Hirvinen

Jani Hirvinen, Miehittämätön maailma koulutus Oy, Lielahden Yrittäjät 

“Olen pitkän kansainvälisen uran tehnyt miehittämättömien laitteiden ja teknologioiden asiantuntija. Maailmalla ollessani olen ollut monien organisaatioiden hallituksissa mukana, ja sitä kautta hallitustyöskentely on tullut tutuksi. Uuden koulutusyritykseni kautta pyrin perehdyttämään uusia sukupolvia tulevaisuuden teknologioihin. Olen hiljattain muuttanut takaisin Suomeen, ja haluaisin nyt jakaa maailmalla oppimaani muiden hyväksi järjestötoiminnan ja mentoroinnin kautta. Toisin kansainvälistä tuulahdusta toimintaan.”   

Kari Koskinen

Kari Koskinen,  Lexia  Asianajotoimisto Oy, Pispala-Pyynikin Yrittäjät

“Olen toiminut asianajoalalla 1990-luvun alkupuolelta ja yrittäjänä vuodesta 1996 alkaen. Vahvuuksiani ovat monipuolinen liike-elämän kokemus niin yrittäjänä kuin yrittäjien neuvonantajana sekä järjestöosaaminen ja yhteistyökyky. Mielestäni yrittäjien edunvalvontaa tulisi kehittää edelleen ja nostaa yrittäjyyden ja yrittäjien arvostusta yhteiskunnassamme.” 

Matti Lintula

Matti Lintula, Lintulan luova toimisto, Valkeakosken Yrittäjät 

“Omaan pitkän kokemuksen markkinoinnista ja nykyaikaisesta viestinnästä. Vahvuuksiini kuuluu taito sovittaa erilaiset intressit yhteisten päämäärien saavuttamiseksi, ja uskon, että siitä on hyötyä myös yrittäjäjärjestön toiminnan kehittämisessä. Olen luonteeltani peruspositiivinen, ja tartutan sitä muihinkin erityisesti haastavissa tilanteissa. Minulla on vahva halu kehittää koko Pirkanmaan aluetta muuttuvissa olosuhteissa, ja olen valmis toimimaan rohkeasti eteenpäin katsoen järjestömme strategian mukaisesti.” 

Mirko Lännenpää

Mirko Lännenpää, Taplause Oy, Tammerkosken Yrittäjät 

“Lähes 30 vuoden kaupallisen alan työuran (mm. Hesburger ja Pirkanmaan Osuuskauppa) jälkeen ryhdyin yrittäjäksi vuonna 2012. Vuosien varrella olen ollut mukana myös monissa työhön ja harrastuksiin liittyvissä luottamustehtävissä. Hallitustyössä vahvuuksiani ovat monialainen kokemus ja hyvät vuorovaikutustaidot. Pyrin omalla toiminnallani selkeyttämään ja suoraviivaistamaan päätöksentekoa.” 

Kerkko Penttilä

Kerkko Penttilä,  Otoplug Oy,  Tammelanpuiston Yrittäjät 

“Olen toiminut yrittäjänä käytännössä katsoen koko työurani ajan, minkä lisäksi kehittänyt oman paikallisyhdistykseni ja Tampereen yrittäjien toimintaa vuodesta 2014 alkaen. Yrittäjyyden kautta olen hankkinut osaamista mm. kansainvälisestä liiketoiminnasta sekä julkisista hankinnoista. Yrittäjäjärjestössäkin voisi katsoa maan rajojen ulkopuolelle ja kehittää yhteistyötä kansainvälisesti. Toimin sujuvasti verkostoissa hyvien sosiaalisten taitojeni ansiosta.” 

Markus Rajala

Markus Rajala, Sähköverkkopalvelu Finland Oy, Ylöjärven Yrittäjät 

Kts. Ylempänä puheenjohtajaehdokkaat 

Mia Rajala

Miia Rajala, Hoiva- ja kuljetuspalvelu Hilla, Vesilahden Yrittäjät 

“Minulla on parinkymmenen vuoden työkokemus hoitotyöstä julkisella puolella. Hoiva-alalla olen yrittänyt reilun kolme vuotta. Olen aktiivinen kunta- ja järjestöpolitiikassa ja teen samalla myös ajankohtaista sote-alaa näkyväksi. Olen rohkea verkostoituja ja lähden aktiivisesti mukaan projekteihin ja kehitystehtäviin. Paikallisten yrittäjien osaamista ja näkemyksiä alueiden kehitystyössä tulisi tehokkaammin hyödyntää yrittämisen esteiden ja työvoiman kohtaanto-ongelmien ratkaisemisessa. Hallitustyöhön toisin ajatuksia sosiaali- ja terveysalan yrittäjän ja julkisen toimijan yhteistyöstä sekä näkökulmaa pienyrittämisen haasteisiin.” 

Jani Saikkonen

Jani Saikkonen, Tmi Jani Saikkonen, Lempäälän Yrittäjät 

“Yrittäjyys on minulle elämäntapa. Omaan laajat yrittäjäverkostot, minkä lisäksi toimin kuntapolitiikassa. Erilaisuus on mielestäni voimavara, ja tulen hienosti toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Olen aloitteellinen ja etsin mielelläni ratkaisuja haasteisiin. Yrittäjäjärjestön pitää mielestäni olla helposti lähestyttävä, ja olisin mielelläni mukana kehittämässä Pirkanmaan Yrittäjiä jäsenistön parhaaksi. Olen hyvä tiimityöskentelijä ja valmis sitoutumaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.” 

Olli Salmi

Olli Salmi, Vaskipalvelu, Virtain Yrittäjät 

“Vahvuuksiani ovat laaja poliittinen verkostoni sekä järjestökentän tuntemus. Pirkanmaan Yrittäjien toiminnassa olen ollut eri rooleissa mukana jo 20 vuotta. Vahvan maakuntaosaamiseni kautta minulla on paljon annettavaa yrittäjäjärjestön vaikuttamistyöhön. Pirkanmaan Yrittäjien tulee uskaltaa uudistua ja asetettuja tavoitteita tarkastella säännöllisesti. Esimerkiksi juuri vaikuttamistyössä voisimme toimia paljon nykyistä yhdenmukaisemmin. Myös jäsenistölle suunnattuja palveluita tulisi jatkuvasti kehittää vastaamaan tämän hetken tarpeita.” 

Anu Salonen

Anu Salonen, E-Talouspalvelut Oy, Valkeakosken Yrittäjät 

“Olen tilitoimistoyrittäjä Valkeakoskelta. Minulla on yli 20 vuoden kokemus taloushallinnon tehtävistä ja yrittäjänä olen toiminut reilun kymmenen vuotta. Työtehtävieni kautta olen perehtynyt moniin toimialoihin, ja minulle on kertynyt monipuolista näkemystä erilaisista yrittäjistä ja yrityksistä. Haluan vaikuttaa yrittäjien yhteiskunnalliseen asemaan ja uskon, että tuoreena kasvona minulla olisi myös tuoreita ajatuksia tarjota hallituksessa. Olen organisointi- ja yhteistyökykyinen, lisäksi minulla on aitoa tahtoa sekä osaamista kehittää ja tarvittaessa muuttaa asioita.”   

Aki Selkee

Aki Selkee, Meklaripaja Oy, Tammerkosken Yrittäjät 

“Yrittäjänä olen hyvin tuore, mutta yrittäjien mielenmaisema on minulle tuttu finanssialan yrittäjärajapinnasta 30 vuoden jälkeen. Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, ja nyt yrittäjäksi siirtymisen jälkeen luottamustehtävä yrittäjäjärjestössä tuntuu sopivalta tavalta vaikuttaa Suomelle merkityksellisen yrittäjäyhteisön menestykseen. Olen neuvotteluhaluinen ja sitkeä vaikuttaja. Pirkanmaan Yrittäjiltä toivon enemmän positiivisia tarinoita yrittäjistä ja heidän onnistumisistaan.”   

Antti Syrjä

Antti Syrjä, Syrjä Interactive, Tammelanpuiston Yrittäjät 

“Ensi vuoden alussa tulee täyteen 19 vuotta yrittäjänä – olen vuosien varrella laajentanut tarjontaani verkkosivuista verkkokauppoihin ja muihin digitaalisiin palveluihin ja tehnyt ohessa stand up –keikkoja yli kymmenen vuoden ajan. Toimin tälläkin hetkellä paikallisyhdistykseni ja aluejärjestön hallituksessa. Olen kiinnostunut erityisesti yksinyrittäjien aseman parantamisesta. Paikallisyhdistyksessäni olemme pohtineet jäsenhankinnan kehittämistä ja niitä ajatuksia haluaisin viedä eteenpäin myös maakunnan tasolla. Kaiken kaikkiaan näen, että jäsenyys tulee toiminnan ja hyötyjen kautta tehdä mahdollisimman houkuttelevaksi, jolloin jäsenhankinnasta ei edes tarvitsisi olla niin huolissaan. Minulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja verkostoidun aktiivisesti myös sosiaalisen median alustoilla.”