28.5.2020 klo 14:03
Uutinen

Jätelain uudistus uhka eteläsavolaisille yrityksille ja kiertotaloudelle

Ympäristöministeriö on laittanut lausuntokierrokselle esitysluonnoksen jätelain muuttamiseksi. Suuri muutos on se, että sekalaisen yhdyskuntajätteen kuljettamisessa luovuttaisiin ns. kaksoisjärjestelmästä.

Mikäli näin käy, ei asiakkaalla olisi enää mahdollista valita jätteiden kuljettajaa. Tämä rajoittaa valinnanvapautta ja kuntien itsemääräämisoikeutta. Todennäköistä on, että kunnan tai kunnallisen jäteyhtiön kilpailuttamana alueet laajenevat, hankinnat suurenevat ja pk-yritykset kärsivät. Tämä olisi myrkkyä aluetalouteen.

Kaksoiskuljetusjärjestelmä merkitsee sitä, että kunnan on ollut mahdollista päättää, kilpailuttaako kunta alueellaan jätteiden kuljetuksen vai tekeekö sen kiinteistön haltija itse. Sekalaisen jätteen osalta on tällä hetkellä käytössä kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus 154 kunnassa (52 %) ja kunnan järjestämä jätteenkuljetus 141 kunnassa (48 %).

Kaksoisjärjestelmästä luopuminen aiheuttaisi merkittäviä vaikutuksia jätealan yrityksissä. Sen sijaan nykytilan säilyttämisellä ei olisi vaikutuksia niihin kuntiin, joissa on käytössä kunnan järjestämä kuljetusmalli.

Jätedirektiivi tai muu EU:n lainsäädäntö ei säädä jätteiden kuljetuksen järjestämistavasta jäsenvaltioissa. EU-lainsäädäntö ei siis edellytä kaksoisjärjestelmästä luopumista.

Esitysluonnos on jätekuljetusyritysten kannalta kohtuuton ja ongelmallinen omaisuuden suojan ja siten myös perustuslain toteutumisen kannalta. Lukuisten yritysten ja näiden asiakkaiden sopimukset päättyisivät lakimuutoksen siirtymäajan kuluessa joko kahden tai viiden vuoden päästä. Lakiesitysluonnos ei anna minkäänlaista minimiaikaa siirtymiselle.

Yritykset ovat olleet edelläkävijöitä mahdollistamalla esim. muovinkeräyspisteet sekä biojätteen keräyksen ja tarjonneet ihmisille vaihtoehtoja kierrätysasteen nostamiseksi. Yritykset ovat toteuttaneet tehokkaita kuljetusreittejä ja pidempiä tyhjennysvälejä. Kalliin sekajätteen määrä minimoidaan kierrättämällä kierrätyskelpoiset jätejakeet. Tämä tuo kiinteistönhaltijalle säästöjä.

Vetoamme kuntapäättäjiin, kuntiin ja kansanedustajiin siinä, että ne eivät hyväksyisi kaksoisjärjestelmästä luopumista. Esityksen lausuntoaika päättyy 2.6.2020.

Niina Kuuva Heikki Lappalainen Teppo Leinonen
aluejohtaja toiminnanjohtaja toimitusjohtaja
Etelä-savon Yrittäjät SKAL Itä-Suomi Etelä-Savon kauppakamari

Lisätiedot: Niina Kuuva, niina.kuuva@yrittajat.fi, 040 731 1686