Jerko Suodenjoki
Jerko Suodenjoki tähtää startup-yrittäjäksi.
23.2.2023 klo 08:08
Uutinen

Jerko, 17, perusti lupaavan aurinkopaneelialan yrityksen ja haaveilee Piilaaksosta – ”Perinteinen yrittäjyys ei kiinnosta yhtä paljon”

Lempääläinen Jerko Suodenjoki käy arkipäivisin lukiota, mutta mielessä on jatkuvasti oman tuoreen yrityksen pyörittäminen.

Jerko Suodenjoki, 17, perusti viime vuoden lopulla isänsä kanssa Solle Oy:n, joka kilpailuttaa aurinkopaneelihankintoja. Yrityksestä on kertonut muun muassa Ilta-Sanomat.

Alku on ollut lupaava.

– Palvelua on kehuttu ja homma näyttää toimivan. Isän kanssa täydennämme toisiamme, Suodenjoki kertoo. Hänen isällään on oma yritys digimarkkinointialalla.

Sollen ideana on tarjota mahdollisuus aurinkopaneelien kilpailuttamiseen verkkolomakkeella. Alalla on muitakin yrittäjiä, mutta toisaalta aurinkopaneeleihin on kohdistunut poikkeuksellisen paljon mielenkiintoa Ukrainan sodan alkamisen jälkeen.

Suodenjoet toteuttivat yrityksen kotisivut yhdessä, mutta liikeidea oli Jerkon.

– Oma vahvuuteni on ollut yritysten kontaktoiminen ja sosiaalisen median ylläpito. Palvelua kehitämme yhdessä, nuorukainen kertoo.

Palvelu keskittyy koko Suomeen. Yhteistyökumppaneina on aurinkopaneeleita asentavia yrityksiä. Tuottoa yritys tekee provisioilla.

– Otamme kolmen prosentin komission arvonlisäverottomasta kauppahinnasta. Palvelu on ilmainen, jos kauppoja ei synny, Jerko Suodenjoki kertoo. Hän lähetti kylmäsähköpostit marraskuussa. Noin sadasta kontaktoidusta yrityksestä kymmenen lähti mukaan palveluun tammikuun loppuun asti kestäneelle testijaksolle. Nyt mukana on yli 40 alan yritystä.

”Haluamme brändätä koko Suomeen”

Lukiolainen keksi idean selvitettyään Google-hakusanojen perusteella sitä, miten paljon Suomessa haetaan tietoa aurinkopaneeleista.

– Seuraan paljon uutisia ja ylipäätään ajankohtaisia asioita. Haaveenani on ollut jo parin vuoden ajan perustaa ensimmäinen oma yritys.

Jerko Suodenjoen tavoitteet ovat korkealla. Hän ei myöskään halua hidastella yrityksen kasvattamisessa. Tavoitteena on löytää sijoittaja.

– Tässä vaiheessa keskustelen paljon eri henkilöiden kanssa, mihin suuntaan kannattaa lähteä ja millaista sijoittajaa kannattaa etsiä mukaan. Näen tässä isoa potentiaalia. Haluamme brändätä yrityksen koko Suomeen.

Nuori yrittäjä uskoo aurinkopaneelien kovan kysynnän jatkumiseen, vaikka sähkön hinta halpenisi edelleen. Hänen mukaansa paneeleita kysytään nyt huomattavasti enemmän kuin ennen Ukrainan sotaa.

– Ihmisiä kiinnostaa energiaomavaraisuus. Se on mahdollista aurinkopaneelien avulla. Yllättävän moni miettii paneeleita myös vaihtoehtoisena sijoituskohteena. Paneelien avulla ja sähkön myynnillä pääoman tuotto voi olla 14 prosenttia, kun osakemarkkinat tuottavat keskimäärin 7-9 prosenttia, Suodenjoki kertoo.

Tuotto perustuu siihen, kuinka paljon aurinkopaneeleilla tuotettua sähköä on myyty takaisin sähköverkkoon ja kuinka suuri paneeleilla saavutettu energiansäästö on.

Haaveena startup-yrittäjyys

Yrittäjyys ei ole haitannut nuorukaisen koulumenestystä, sillä kiitettäviä arvosanoja on tullut viime aikoina muun muassa pitkästä matematiikasta ja historiasta.

– Kyllä minä siihenkin panostan. Haaveena on päästä Aalto-yliopistoon opiskelemaan kauppatieteitä ja lähteä vaihto-oppilaaksi Piilaaksoon katsomaan millaista startup-homma siellä on.

Suodenjoki haluaa olla nimenomaan startup-yrittäjä.

– Sellainen perinteinen yrittäjyys ei kiinnosta yhtä paljon. On kiehtovaa luoda jotain uutta ja innovatiivista.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Pauli Reinikainen