30.5.2018 klo 14:06
Uutinen

Juhani kyllästyi matkalaskujen tekoon – kehitti sovelluksen joka tekee ne automaattisesti

Juhani Tolvanen huomasi, että matkalaskujen tekeminen on liian työlästä. Hän kehitti sovelluksen, joka automatisoi koko operaation.

Juhani Tolvanen perusti yrityksen veljensä kanssa opiskeluaikoina. Tuolloin EU-lainsäädäntö pakotti kaikkiin rakennustuotteisiin CE-merkinnän.

– Suomi oli täynnä pikkufirmoja, joita kukaan ei osannut konsultoida asiassa, tai ainakaan konsultteja ei ollut riittävästi. Päätimme veljeni kanssa tarjota apua.

Veljekset pyörittivät konsultointiyritystä kuuden vuoden ajan.

– Matkustimme törkeän paljon. Teimme kaikista reissuista merkinnän kalenteriin ja kuukauden lopussa katsoimme missä olimme olleet. Matkalaskujen tekeminen alkoi ottaa päähän ja mietimme, miten sen voisi automatisoida.

Tolvanen ohjelmoi itse palvelun, jossa käyttäjän ei tarvitse itse kirjoittaa mitään tehdäkseen matka- tai kululaskun.

Konenäkö lukee kuitin tiedot

Tripperin ideana on integroitua käyttäjän mobiililaitteessa olevaan työkalenteriin.

– Jos työkalenterissa on tapaaminen ja tapaamisen osoite, voimme automatisoida koko prosessin. Valitsen ensin tapahtuman kalenterista. Sen perusteella sovellus tietää, missä olen ollut ja miten pitkään.

Sovellus olettaa automaattisesti, että käyttäjä on lähtenyt toimistolta. Oletuksen voi vaihtaa esimerkiksi kotiosoitteeseen.

– Kun sovellus on tehnyt automaattisesti matkalaskun, käyttäjä tarkistaa että tiedot ovat oikein.

Jos käyttäjällä on auto, sovellus olettaa että sitä on käytetty matkaan. Sovelluksen tekoäly oppii hiljalleen käyttäjänsä tottumuksia ja tunnistaa myös muut kulkuvälineet kuten junan.

Tolvasen mukaan yrityksessä on huomattu, että Tripper nopeuttaa matkalaskun tekemistä erityisesti kuitin skannauksessa. Kuitti kuvataan, minkä jälkeen sovellus lähettää kuvan pilvipalveluun ja konenäkö arvioi, mistä tuotteesta tai palvelusta on kyse ja luo kululaskun automaattisesti.

– Me palveluntarjoajana tarkistamme vielä, että tiedot ovat oikein. Tästä tosin luovutaan jatkossa ja konenäkö hoitaa kaiken.

Teksti ja kuvat: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi