4.11.2022 klo 14:57
Uutinen

Jussi-Pekka Kurikka Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtajan sijaiseksi

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien hallitus valitsi toimitusjohtajan sijaiseksi Jussi-Pekka Kurikan. Kurikka aloittaa tehtävässään 14. marraskuuta.

Kurikka siirtyy määräaikaiseen toimitusjohtajan sijaisuuteen Kurikan kaupungin yritysasiantuntijan tehtävästä.

Yrittäjyys on Kurikalle tuttua. Hän on itsekin toiminut yrittäjänä yhdessä vaimonsa ja hänen veljiensä kanssa perustetussa Comia Software Oy:ssä, joka keskittyi ohjelmistotuotteiden valmistamiseen. Myös yrityskaupan koukerot ovat tulleet Kurikalle tutuiksi, kun Comia Softwaren liiketoiminta myytiin Siili Solutions Oyj:lle viitisen vuotta sitten.

Uudessa tehtävässä Kurikka aloittaa odottavaisin mielin.

  • Olen todella otettu, että pääsin tähän tehtävään. Odotan innolla, että pääsen palvelemaan yrittäjiä myös tällä puolella pöytää, Kurikka toteaa.

Vaikka Kurikka myi oman yrityksensä, intohimo yrittäjyyttä kohtaan ei ole missään vaiheessa laantunut.

  • Yrityksen myymisen jälkeen olen halunnut jollakin tapaa jatkaa yrittäjyyden parissa. Vaimoni tässä joskus minulta kysyi, että mitä työtä haluaisin tehdä ja Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtajan tehtävä oli yksi kolmesta pestistä, joita hänelle luettelin. Voisi siis sanoa, että nyt olen päässyt unelmatyöhöni, Kurikka naurahtaa.

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Anne Niemi on mielissään, että toimitusjohtajan sijaiseksi löydettiin Kurikan kaltainen osaaja.

  • Jussi-Pekalla on kokemusta yrittäjyydestä, mutta myös yrittäjien kanssa toimimisesta ja neuvontatyöstä. Omakohtainen yrittäjyyskokemus antaa parhaat valmiudet ymmärtää jäsenyrittäjiemme arkea ja tarpeita. Lisäksi Jussi-Pekalla on alueellamme vahvat verkostot, Niemi kertoo.

Lisätiedot:
Anne Niemi, puheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät, p. 0400 661 635, anne.niemi@yrittajat.fi