Kimmo Helistö Pive Toivosen tekemän Sauna Arla -akvarellin edessä.
5.8.2022 klo 11:00
Uutinen

Kaasun hinta sulkee toistaiseksi yli 90-vuotiaan yleisen saunan – ”Täytyy miettiä yhtälöä, jolla on mahdollista jatkaa toimintaa”

Korttelisauna ei avaa oviaan kesälomien jälkeen.

90-vuotias perinteikäs Arlan Sauna joutuu pitämään ovensa suljettuna, sillä kaasun hinta on noussut viisinkertaiseksi viime vuoteen verrattuna. Taloudellinen taakka kahden vuoden koronarajoitusten jälkeen on liian raskas. Kiukaat ovat lämmenneet vuodesta 1970 kaasulla.

Yrittäjä Kimmo Helistö kertoo käyvänsä neuvotteluita taloyhtiön isännöitsijän ja hallituksen puheenjohtajan kanssa saneerauksesta, joka on ollut suunnitelmissa jo pitkään.

– Meidän kannalta täytyy miettiä, löydetäänkö yhtälö, jolla tuossa tilassa on mahdollista jatkaa toimintaa.

Helsingin Kalliossa sijaitsevan Arlan kiukaat ovat alun perin olleet puulämmitteiset. Helistön mukaan ei olisi iso homma muurata kiukaita uudelleen puulämmitteisiksi, mutta saunojen lämmittäminen vaatisi enemmän työtä ja näin lisäisivät palkkakustannuksia. Myös puun varastointi ja polttamisesta aiheutuvat savuongelmat täytyisi miettiä kantakaupungin kerrostaloyhtiössä tarkasti. Sähkökiukaat olisivat käytön kannalta helpompia.

– Sähkön hintakin heiluu, mutta ei yhtä paljon kuin kaasun, Helistö sanoo.

Arlan Sauna. Kuva: Jaakko Koskentola

Toinen sauna vetää hyvin

Arlan Saunan lisäksi Helistö on yrittäjänä Helsingin Jätkäsaaren Uudessa Saunassa. Sen kiukaat lämpiävät puupelleteillä. Niidenkin hinta on nousussa, mutta maltillisemmin. Uusi Sauna on muutenkin toiminut hyvin jopa hiljaisempina kesäkuukausina.

– Uusi Sauna lähti kivasti koronarajoitusten jälkeen toimimaan, vaikka tiesin, että rannaton sauna hiljenee kesää kohti. Pidimme kuitenkin saunan auki heinäkuussakin, ja se oli oikea päätös. Se teki plusmerkkisen tuloksen, Helistö kertoo.

Taistelutahto koetuksella

Yrittäjän oma jaksaminen on ollut koetuksella koronarajoitusten aikana. Helistö kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa keväällä maksaneensa itselleen palkkaa vain 4100 euroa vuonna 2021.

– Keväällä kun koronarajoitukset päättyivät, oma taistelutsemppi loppui. Loppukevään ja alkukesän olin itse uupunut. Tässä kesän mittaan on pitänyt ottaa huomioon oma jaksaminen. Onneksi Uusi Sauna toimii paremmin ja siitä on vain arkistressiä. Arlan kanssa joudumme miettimään, miten jatketaan.

Elina Hakola