16.4.2021 klo 12:01
Uutinen

KANNANOTTO: Paremmin sopimisen oikeus on kaikkien etu

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät patistelee hallitusta päättämään paikallisen sopimisen laajentamisesta. Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien työvaliokunnan mielestä Marinin hallituksen on tehtävä asiasta päätöksiä jo ensi viikon puoliväliriihen yhteydessä, koska hallituksen asettama paikallisen sopimisen työryhmä epäonnistui surkeasti ja lopetti keskiviikkona työnsä ilman tuloksia.

Työpaikan olosuhteiden ja kehittämismahdollisuuksien paras asiantuntemus on luonnollisesti yrityksissä, työntekijöillä ja työnantajalla yhdessä. On kaikkien etu, että tuo asiantuntemus voidaan ottaa käyttöön yhteisesti sopien. Yrittäjät ja työntekijät tietävät liittoja paremmin, kuinka yritys menestyy kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa.

Paikallinen sopiminen on mahdollisuus, ei pakko. Ellei yrityksen sisällä päästä sopimukseen, noudatetaan luonnollisesti työehtosopimuksia. Paikallinen sopiminen on siis oikeus sopia asioista paremmin kuin mitä työehtosopimus määrää.

Perjantaina julkistetun Yrittäjägallupin mukaan yli 80 prosenttia alle 10 henkilöä työllistävistä yrittäjistä haluaisi sopia koko henkilöstönsä kanssa. Eniten yrittäjät haluavat sopia henkilöstönsä kanssa työajoista (63%), tulos- ja bonuspalkkioista (54%) ja palkankorotuksista (51%).

Paikallisella sopimisella voidaan yrittäjien mielestä parantaa tuottavuutta (80%), turvata työpaikkoja (70%) ja luoda uusia työpaikkoja (69%).

Lisätiedot:

Puheenjohtaja Anne Niemi 0400 661 635

Toimitusjohtaja Heikki Risikko 050 3175 145