Kansainvälistymismatkalla Virossa

Paikallisyhdistyksemme Keski-Helsingin Yrittäjät ry vieraili kansainvälistymismatkalla Virossa.

Keski-Helsingin Yrittäjien Viron kansainvälistymismatkalla saatiin kattava katsaus ajankohtaista tietoa, muun muassa valtion ja EU:n tuista virolaisille yrityksille maakuntien kehityskeskuksien johtajan Andres Huulin esittelemänä.

Kuulimme myös vaikuttavan yrittäjätarinan Iisalmessa kotoisin olevalta yrittäjältä Esa Jääskeläiseltä. Esa haki vuonna 2016 kansalaisuus ID-kortin Viroon ja tekee laajamittaista, kansainvälistä kauppaa eri Baltian maiden kanssa. Esan myyntiyhtiö tuo Suomen markkinoille muun muassa kiviyhtiöiden tuotteita aina hautakivien kivitasoista keittiön kivitasoihin asti. Yrittäjänä hän korosti kielitaidon merkitystä kansainvälisillä markkinoilla.

Suomen suurlähetystön Tallinnan Team Finlandin toimintaan Virossa meidät johdatteli ministerineuvos Kim Kuivalainen. Virossa toimii noin 6 000 suomalaissidonnaista yritystä useilla eri sektoreilla. Suomi on suurin ulkomaalaisten investointien lähtömaa. Inflaatio on tällä hetkellä euroalueiden korkein, jopa 21,9 prosenttia (06/2022).

Ukrainan sodan vaikutukset näkyvät vahvasti Virossa. Työmarkkinoille on saatu uutta työvoimaa Ukrainan pakolaisista, ja toisaalta taas rakennustyömailta monet ovat joutuneet palaamaan Ukrainaan. Itä-Virossa on venäläisomisteisia yrityksiä, mitä on jouduttu henkilöpakotteiden vuoksi sulkemaan.

Suurhankkeiden läpivientiä hankaloittavat nousevat hinnat ja ongelmat raaka-aineiden saatavuudessa. Monelle yritykselle luonteva ensiaskel kansainvälistymiseen on startata yritystoiminta Viron kautta.