Grow with Goole
12.1.2022 klo 14:47
Uutinen

Kasvua liiketoimintaan – Googlen kiertue starttasi Tampereelta

Valtakunnallinen Grow with Google -kiertue käynnistyi tänään Tampereen tapahtumalla, jonka järjestivät Googlen kanssa yhteistyössä Pirkanmaan Yrittäjät ja Suomen Yrittäjänaiset. Kiertueen tapahtumien tarkoituksena on kasvattaa pk-yritysten liiketoimintaa käytännön työkaluilla, vinkeillä ja koulutuksilla.

Tampereen tapahtumassa pureuduttiin yrittäjyyteen ja pk-yritysten digitaaliseen kehitykseen. Aihealue on laaja ja pk-yritysten lähtökohdat ja tarpeet hyvin moninaiset. Tämä tuli selväksi heti tapahtuman alun paneelikeskustelussa, jossa pohdittiin valtion, kuntien, yritysten ja järjestöjen keinoja edistää yritysten digikehitystä. Puheenvuoroissa nousi esiin myös esimerkiksi osaajapula, kehityksen nopeus, tietoturva ja lasten lukutaidon rapautuminen.

Paneelikeskusteluun osallistuivat viestintäkouluttaja Pauliina Mäkelä, kansanedustajat Sofia Vikman ja Arto Satonen, Outi Valkama (Tampereen kaupunki), Petri Räsänen (Pirkanmaan liitto), Pauli Kuosmanen (Tampereen korkeakouluyhteisö) ja Google Suomen yhteiskuntasuhteiden johtaja Heidi Jern.

Tapahtumassa saatiin myös konkreettista apua yrittäjän digiarkeen, kun Laurentium Oy:n Sanna Silvola antoi hakukoneoptimointiin hyödyllisiä vinkkejä. Viestintäkouluttaja Pauliina Mäkelä puolestaan kertoi Kinda Oy:n tarinan, joka on oiva esimerkki siitä, että yrittäjän kannattaa kehittää omaa osaamistaan ja verkostoitua.

Tampereen tapahtumassa palkittiin digiloikan tehneenä yrityksenä Golden Pin -palkinnolla vastuullisista kotimaisista koruistaan tunnettu yritys Jules & Beryl.

Tampereen tapahtuman jälkeen Grow with Google -kiertue jatkaa matkaansa Turkuun, Vaasaan ja Ouluun.

Voit ilmoittautua maksutta kaikkiin tammikuussa järjestettäviin kiertueen tapahtumiin ja digikoulutuksiin osoitteessa: https://diginousu.fi/kiertue