26.2.2019 klo 11:03
Uutinen

Käytetyistä kännyköistä on kasvamassa valtava bisnes: Tiesitkö, että robotti saattaa tarkistaa puhelimesi kunnon

Käytettyjen puhelinten kunto tarkastetaan yhä useamman robotin avulla. Robotti pystyy selvittämään kymmeniä mahdollisia vikoja parissa minuutissa.

Samaan aikaan kun uusien älypuhelinten myynti maailmalla on hiipumaan päin, yhä useampi kuluttaja hankkii itselleen käytetyn puhelimen.

Operaattoreille käyttäjiltä palautuneet puhelimet myydään eteenpäin muun muassa yrityksille, jotka haluavat säästää laitekustannuksissa.

– Käytettyjen mobiililaitteiden bisnes on lähtenyt kasvamaan merkittävästi. Puhelimet kestävät nykyään pitkään ja moi on huomannut, että ominaisuudet eivät ole paljon parempia uusissa malleissa. Jos esimerkiksi yrittäjä haluaa ostaa 50 työntekijälleen luurit, ne saa puolet halvemmalla samoilla toiminnoilla käytettyinä. Perheissä mietitään, kannattaako ostaa lapsille puhelin, joka on naarmuilla viikon päästä vai halvemmalla laitteen, jossa naarmut ovat valmiina, OptoFidelityn markkinoinnista vastaava Ilmo Lounasmaa kertoo.

Vuonna 2017 Kiinaan myyty OptoFidelity kehittää testausrobotteja käytetyille puhelimille. Kyseisiä robotteja käyttävät muun muassa isot operaattorit, joille tulee suuria määriä puhelimia. OptoFidelityn henkilökunnasta 90 prosenttia työskentelee edelleen Suomessa.

– Puhelimet testataan samaan tapaan kuin uudetkin laitteet. Robotti testaa periaatteessa kaikki laitteen fyysiset ominaisuudet, Lounasmaa sanoo.

Jos operaattorille tuodussa puhelimessa on esimerkiksi näyttölasi rikki, se korjataan ja testataan sen jälkeen. Robotti varmistaa esimerkiksi, että puhelimen napit fyysiset näppäimet ja liittimet toimivat moitteettomasti, kamera on kunnossa ja akku ottaa virtaa vastaan.

– Puhelimesta riippuen robotti testaa 25-30 eri asiaa, esimerkiksi sen, välähtääkö salamavalo kuvaa otettaessa ja toimiiko laitteen mikrofoni, Lounasmaa jatkaa.

Robotti selvästi ihmistä tarkempi

Takavuosina puhelimia on testattu enimmäkseen käsin ihmisen toimesta. OptoFidelity on kehittänyt menetelmän, jossa robotti tunnistaa puhelimen merkin ja osaa tutkia oikeanlaiset liitännät. Lounasmaan mukaan testaus kestää tyypillisesti parisen minuuttia.

– Ihmisen tekemän testin tarkkuus on noin 70 prosenttia. Robotilla päästään selvästi luotettavampaan tulokseen, noin 95 prosenttiin. Yleensä ihmisen tekemän testin jälkeen laitteesta löytyy aina jokin virhe, pitkälti sen takia, että ihminen väsyy eikä toista testiä joka kerta samalla tavalla, Lounasmaa kertoo.

Ensimmäiset testirobotit käytettyjen puhelinten testaukseen OptoFidelity toimitti asiakkailleen vuonna 2017. Suurin osa asiakkaista on Yhdysvalloissa.

– Siellä puhelinten vaihtobisnes on ehkä järjestäytyneintä maailmassa. Suurin osa operaattoreista tarjoaa puhelimen kytkykauppana. Puhelinten määrät ovat suuria ja silloin robotilla saavutetaan selkeitä etuja testauksessa.

Yhden robotin hinta on kymmeniä tuhansia euroja, joten aivan pieneen testauskäyttöön sitä ei kannata hankkia.

Teksti ja kuva: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi