24.9.2018 klo 12:19
Uutinen

Keksijäsisarusten patentti xylitolista karvanpoistossa valloittaa maailmaa

Suomalaisella karvanpoistoinnovaatiolla on vientiä maailmalla. Vahtolainen Hoitolatukku on saanut patentin xylitolin käytöstä karvanpoistossa.

– Patentin ansiosta uskallamme tehdä aivan oman tehtaan tuotteille. Suomalaisella innovaatiolla on vientiä, kertovat yrittäjäsisarukset Henna Meriharju ja Harri Kujala.

Meriharju on 5,5 miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävän yrityksen toimitusjohtaja ja hänen veljensä Harri Kujala vastaa yrityksen tuotekehityksestä.

Jälleenmyyjiä on muun muassa Ruotsissa, Uudessa-Seelannissa, Venäjällä, Saksassa, Englannissa, Sveitsissä, Japanissa ja Kiinassa.

– Xylitoli-pohjaisia tuotteita on paljon, mutta kukaan ei ole soveltanut sitä ihokarvojen poistossa ennen meitä, sanoo toimitusjohtaja, kosmetologi Henna Meriharju.

Meriharju kertoo heidän kehittäneensä pitkään massaa, joka poistaa ihokarvat helposti, kivuttomasti ja ilman ikäviä puolia.

– Lopulta keksimme lisätä massaan xylitolin, joka tarttuu myös hentoihin ja lyhyisiinkin karvoihin, mutta ei ihoon.

Meriharju korostaa, että karvojen poisto on miljardien eurojen kasvava globaali bisnes. Tämän he ovat havainneet myös kierrellessään messuja eri puolilla maailmaa.

Hoitalatukku haluaa erottua muista kauneusalan tuotteista.

– Kauneus- ja hyvinvointituotteet näyttävät yleensä steriileiltä, hajuttomilta ja mauttomilta. Me halusimme väriä, iloa ja retroa.

toimitus(at)yrittajat.fi