23.6.2020 klo 13:00
Uutinen

Kerassa sijaitsee Suomen suurin padel-keskus

Keran Halleissa toimi S-ryhmän logistiikkakeskus yli 50 vuotta. Tulevaisuudessa niiden paikalle nousee suunnitelmien mukaan Keran asuinalue, mutta sitä ennen halleille on etsitty väliaikaiskäyttöä. Yhdessä halleista sijaitsee Suomen suurin padel-keskus, joka ehti olla toiminnassa neljä kuukautta ennen kuin koronarajoitukset iskivät. Nyt toiminta on vähitellen palaamassa normaaliksi.

Ääni ja kuva vaihtuivat padeliin

Sasu Mellaselle yrittäjyys ei ollut uusi asia, kun hän syksyllä 2018 ryhtyi suunnittelemaan aivan jotain uutta. Aiemmin Sasu oli työskennellyt AV-alalla, minkä toki huomaa paikan visuaalisesta ilmeestä. Näkymä vanhan varastohallin sisällä on sadunomainen. On kuin kävelisi teollisuusalueelta sisään suureen siniseen akvaarioon.

Sasu on urheillut koko ikänsä, ja harrastanut mm. jalkapalloa. Kuusi vuotta sitten hän kokeili padelia ja innostui siitä heti. Innostui niin paljon, että uuden harrastuksen myötä hän 1,5 vuotta sitten myi osuutensa AV-alalla toimivasta yrityksestään ja solmi Tommi Vilhusen kanssa puitesopimuksen suuren tilan vuokraamisesta Keran Halleissa, johon oli tarkoitus avata huhtikuussa 2019 Suomen suurin padel-keskus.

Mikä padel?

Tennis, squash ja sulkapallo ovat kaikille tuttuja, mutta padel on suomalaisille vieraampi pallolaji. Se on kehitetty 1960-luvun lopussa Meksikossa, josta se on levinnyt Eurooppaa. Erityisen suosittua se on Espanjassa. Suomessa padel esiteltiin vuonna 2003, minkä jälkeen sen suosio on kasvanut tasaisesti, varsinkin viime vuosina. Sasun kertoo, että padel-kenttien määrä on kaksinkertaistunut viimeisten kahden vuoden aikana.

Pelinä padel on Sasun mukaan sekoitus tennistä ja squashia, mutta se on huomattavasti helpompi aloittaa kuin esimerkiksi tennis. Etuna on myös se, että pallo pysyy seinillä rajatulla kentällä. Pelaajia padelissa on aina neljä, joten se on myös hyvin sosiaalinen peli. Padel sopii joustavuutensa ansiosta erinomaisesti kaiken ikäisille, kuntoisille ja tasoisille pelaajille.

Puitesopimus ja rahoituksen hankkiminen

Kun Sasu Mellanen ja Tommi Vilhunen vuoden 2019 alussa solmivat puitesopimuksen tilasta, johon mahtuisi 18 padel-kenttää sekä vastaanottotilat, tarkoituksena oli käynnistää toiminta huhtikuussa. Rahoitus uudelle yritykselle hankittiin pääasiassa yksityisiltä sijoittajilta, jotka uskoivat hankkeeseen. Lajin kova kasvu Suomessa vakuutti monet siitä, että tässä on start-up, johon kannattaa panostaa. Myös tilan koko on riittävä kannattavalle toiminnalle.

Kenttien avaaminen lykkääntyi kuitenkin tilojen remontoinnin pitkittymisen takia yli puolella vuodella marraskuuhun 2019. Sasu myöntää, että sinä aikana hän oli välillä aika tiukoilla. Lopulta hienot uudet kentät olivat valmiita asiakkaille marraskuun alussa, ja toiminta käynnistyikin erinomaisesti. Ensimmäiset 4,5 kuukautta olivat Sasun mukaan varsinasta kasvukiitoa. Jäsenten ja pelaajien määrä kasvoi tasaisesti, ja kenttien määrää lisättiin yhdeksästä 12:een. Pari viikkoa sen jälkeen iski korona. Sasu sanoo, että kenttien käyttöaste putosi yhteen kymmenesosaa yhdessä yössä.

Korona-aika

Padel House ryhtyi kuitenkin heti kehittämään ratkaisuja pelaamiseen myös pandemiarajoitusten vallitessa. 600 m2:n suuruinen vastaanottotila suljettiin, kentille järjestettiin lippusiimojen ja varauloskäyntien avulla erilliset sisäänkäynnit, ja tunnit ajoitettiin niin, että kontaktit muihin kuin omaan ryhmään minimoitiin. Aluksi kävijämäärä tippui 90 prosenttia, mutta ryhtyi vähitellen kasvamaan. Kaikista aktiivisimmat pelaajat jatkoivat pelaamista koko kevään.

Vaikka Sasu on itse ainut täyspäiväinen työntekijä halleilla, muut kulut kuitenkin juoksivat vaikka asiakkaat väliaikaisesti katosivat. Sasu haluaa erityisesti kiittää vuokranantajaa SOK:ta. Ilman sen vastaantuloa uusi yritys ei ehkä olisi selvinnyt keväästä. Kesäkuun alussa, jolloin tapaan Sasun, kävijämäärä on noussut jo noin puoleen siitä, mitä se oli ennen maaliskuuta. Ja Sasu on luottavainen tulevaisuuden suhteen.

Menestyksen avain on asiakaspalvelu

Sasun mukaan Padel Housen suosio perustuu pitkälti asiakaspalveluun ja monipuolisiin tiloihin. Kenttien keskellä on 600 neliön viihtyisä vastaanottotila, joka pitää sisällään mm. myymälän ja erillisen tilan perheen pienimmille. Koska Sasulla on itsellään viisi lasta, hän tietää, että koko perheen viihtyminen hallilla on tärkeää. Vastaanottotilassa on suurimman osan aikaa henkilöstöä, ja viihtyisässä kahvilassa voi esimerkiksi käydä jälkikäteen peliä läpi tuopin tai viinilasin ääressä, sillä Padel Housella on A-anniskeluoikeudet. Markkinointia yrityksen ei ole juurikaan tarvinnut tehdä some-kanavien lisäksi. Paras markkinointikanava on tyytyväinen asiakas.

Padel Housessa järjestetään erilaisia tapahtumia kuten virallisia turnajaisia mutta myös omia turnajaisia, ja kilpailuja järjestetään myös harrastelijoille ja nuorille. Junioritoiminta onkin tärkeässä asemassa Padel Housessa. Tämänhetkinen vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2025, ja Sasu uskoo vahvasti toiminnan menestykseen ja kasvuun. Padel Housen menestyksen avain on henkilökohtainen palvelu. Asiakkaan sanoin:

”Tänne on aina tervetullut.”

Teksti: Marianne Sundblad
Kuva: Sofia Tapola

Padel House on yksi Espoon Yrittäjien 2500 jäsenyrityksestä. Tutustu ja liity mukaan www.yrittajat.fi/tulemukaan