7.7.2017 klo 09:10
Uutinen

Kesätoreilla tapaavat vanhat ja uudet tutut

Vanha helsinkiläinen sananlasku kertoo, että kun on paljon väkeä koolla, on porukkaa kuin Hauhon kesätorilla. Kesätoritunnelman voi kokea huomenna lauantaina Hauhon kirkonkylässä.

Hauhon Yrittäjien kesätori on merkittävä tapahtuma, joka kokoaa yhteen niin uusia kuin entisiäkin hauholaisia. Markkinaperinne on pidetty elävänä jo monet vuodet. Hauhon Yrittäjien puheenjohtaja Asko Ylöstalo toteaa, että kesätorille kannattaa tulla, koska siellä on kaikki muutkin. Niskavuorimarkkinat on kesätorien sarjan ensimmäinen tapahtuma, ja se sujui Ylöstalon mukaan loistavasti.

– Samaan aikaan oli kirpputoritapahtuma Vanhalla raitilla ja Antiikki- ja keräilymarkkinat Hauhotalossa. Nämä kolme tapahtumaa tukivat hienosti toisiaan, ihmisiä oli paljon liikenteessä. Useampi tapahtuma hiukan jakaa porukkaa ja silloin kaikki eivät ole yhtäaikaa yhdessä paikassa, hän sanoo.

Torimyyjiä saisi Ylöstalon mukaan olla mukana enemmänkin. Hän on huomannut, että uusia torimyyjäyrittäjiä ei tahdo tulla vanhojen tilalle.

– On hyvä, jos tapahtuma vetää paljon ihmisiä, mutta meidän kannalta torimyyjien määrä on tärkeämpi, hän toteaa.

Hauhon kesätori avautuu huomenna lauantaina. Kesän viimeistä toripäivää vietetään 29.7.2017.