Joni Borgström ja Raimo Saarinen
15.11.2021 klo 12:45
Uutinen

Keski-Suomen Yrityskummeissa vetokurjen vaihto

Raimo Saarinen on toiminut Keski-Suomen Yrityskummien aluekummina viisi vuotta, yhdistäen tänä aikana satoja keskisuomalaisia yrittäjiä ja kummeja. Kuluneen syksyn aikana Saarinen on jättäytynyt tehtävästään ja luovuttanut aluekummitittelin seuraajalleen Joni Borgströmille.

– Yksi periaatteistani on, ettei ihminen saa jäädä liian pitkäksi aikaa samaan tehtävään, vaikka se olisi tämän kaltainen vapaaehtoistyö. Olen pitänyt viiden vuoden aikamäärettä itselleni ja yhdistykselle sopivana. Sinä aikana pystyy kehittämään toimintaa ja antamaan itsestään annettavan ja sen jälkeen on hyvä vaihtaa vetäjää. Näin tekevät ihailemamme kurjet, kun he suuntaavat etelään ja talven jälkeen taas pohjolaan. Ilman vetokurjen vaihtamista aika ajoin, he eivät pääsisi päämääräänsä, kuvailee Saarinen päätöstään. 

Aluekummitoiminta on antanut Saariselle paljon. Tutustuttanut perin pohjin keskisuomalaisiin yrittäjiin ja yrityksiin sekä heitä tukeviin organisaatioihin. Vastaan on tullut monenlaisia mieleen jääneitä kohtaamisia. Yrittäjien kanssa on iloittu ja surettu. Aika monesta yrittäjästä on tullut Saariselle myös ystävä matkan varrella.

-Tapaamme vapaa-ajalla, kahvittelemme, parannamme maailmaa kuten kavereiden ja ystävien kanssa tehdään!

Kummeista puhuttaessa Saarinen nostaa esiin yrityskummien vilpittömän auttamisen halun. Näistä hän on myös itse saanut osansa silloin, kun omat voimat ovat olleet vähissä. 

– Siis aivan uskomatonta porukkaa! Heidän vilpitön halunsa auttaa ja tukea yrittäjää, on antanut minullekin voimia aluekummityössä. Tämän vapaaehtoistyön rinnalla nippu satasia kalpenee. Kun on saanut olla mukana auttamassa ja pelastamassa yrittäjiä ja yrityksiä, ei siinä ole kyyneleiltä säästytty. 

Kummien lisäksi Saarinen kehuu yrittäjiä ja kiittää aluekummityössä häntä tukeneita tahoja.

-Ilman yrittäjiä Suomi olisi hukassa. He puurtavat vuodesta toiseen, vaikka kokisivat epäarvostusta ja isoja haasteita. Voin sanoa, että yrittäjät ovat sitkein eläinlaji maapallolla ja heitä pitää tukea. Haluan kiittää yrittäjiä, yrityskummeja, Keski-Suomen Yrittäjien toimiston henkilökuntaa, Kauppakamarin henkilökuntaa ja Keski-Suomen alueella olevia kehitysyhtiöitä, kiitos erittäin hyvästä yhteistyöstä näiden vuosien aikana. Olette korvaamattomia yrittäjien arjessa!

Joni Borgström Keski-Suomen Yrityskummien aluekummiksi

Saarisen seuraajaksi on valittu Joni Borgström Jyväskylästä. Borgström on toiminut Keski-Suomen Yrityskummeissa yrityskummina jo useita vuosia.

-Myös minä olen ollut Yrityskummeissa mukana viitisen vuotta. Tällä hetkellä minulla on hyvin aikaa ja innostusta jakaa osaamistani muille, joten aluekummina toimiminen on hieno mahdollisuus, kertoo Borgström.

Olavi Rahonen ja Joni Borgström

Borgström ja Keski-Suomen Yrityskummien puheenjohtaja Olavi Rahkonen kiittelevät Saarista hyvin hoidetusta työstä.

– Raimo on pyörittänyt toimintaa aluekummina erinomaisesti. Hänen työtään on ilo lähteä jatkamaan. Pidetään toiminnan taso hyvänä, kehitetään kummitoimintaa ja autetaan yrityksiä isolla sydämellä. Onneksi Raimo ei jää kokonaan pois toiminnasta, hän toimii edelleen yrityskummina alueen yrittäjille, Borgström iloitsee.

– On ilo palvella yrittäjiä heidän arjessaan ja auttaa niin kauan, kuin osaamiseni on vielä validia. Minulta on kysytty, mitä nyt teen kaikella sillä vapaa-ajalla, jota saan lisää, kun en ole aluekummina. Vastaukseni kaikille on: Olen nyt nauttinut enimmäkseen suodatinkahvia, se muuttuu nokipannukahviksi! Luonnon ystävänä tulen liikkumaan luonnossa paljon enemmän täällä Keski-Suomessa ja Lapissa! Tavataan nuotiolla ja nautitaan nokipannukahvit, Saarinen päättää.