17.2.2021 klo 09:11
Uutinen

Kevään 2021 Pk-yritysbarometri kertoo: E-P:n suhdanneodotuksissa vain pientä parannusta

Eteläpohjalaiset pk-yritykset eivät usko talouden nopeaan toipumiseen. Kaksi kertaa vuodessa tehtävän Pk-yritysbarometrin suhdanneodotusten muutosta kuvaava saldoluku koheni kahdella pykälällä, mutta on edelleen tukevasti pakkasella lukemassa -10.

– Yleisten suhdanneodotusten saldoluku Etelä-Pohjanmaalla on maan alhaisin, eli hurraa-huutoihin ei ole aihetta, sanoo Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Heikki Risikko.

Risikko kuitenkin muistuttaa, että saldoluvun taakse katsottaessa 72 % eteläpohjalaisista vastaajista uskoo tilanteen pysyvän entisellään tai jopa paranevan.

– Kevään barometrissa käyrien suunta on kääntynyt lievästi myönteiseksi mm. kannatus- ja liikevaihto-odotusten osalta. Toisaalta osaavan työvoiman saatavuudessa ongelmat jatkuvat. Yli puolet eli 53 % eteläpohjalaisista yrityksistä sanoo, että tämä hankaloittaa yrityksen kasvua.

Risikon mukaan vastauksista heijastuu eteläpohjalaisten yritysten halu pitää kiinni työntekijöistään, vaikka arvio henkilökunnan määrän kehityksestä onkin negatiivinen.

– Koronan takia lomautuksia on jouduttu käyttämään runsaasti, mutta irtisanomisia meillä on ollut suhteessa vähemmän kuin koko Suomessa. Yritykset myös ilmoittavat panostavansa henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Eteläpohjalaiset yritykset vaikuttavat vastausten perusteella olevan keskimääräistä kiinnostuneempia koulutus- ja oppisopimusten käytöstä, Risikko sanoo.

Finnvera: Rahoituksen saatavuus pysynyt hyvänä

Aluepäällikkö Kari Hytönen Finnveran Seinäjoen toimipisteestä toteaa, että koronakriisi ei ole pankkikriisi.

– Lainarahoituksen saatavuus on pysynyt hyvällä tasolla viime vuoden. Pankit jakoivat ja Finnvera myönsi takauksia. Rahoituksemme oli 98 %:sti takauspainotteinen Etelä-Pohjanmaalla. Rahoituksen saamisessa oli merkittävässä roolissa myös Business Finland ja ELY-keskus avustuksineen.

Hytösen mukaan koronan aiheuttama käyttöpääomarahoituksen lisätarve ei ylikorostunut maakunnassa viime vuonna.

– Sitä kyllä tarvittiin, mutta rahoituksen keinoin edistimme myös omistajanvaihdoksia, aloittavia yrityksiä, kotimaisia ja vientitoimituksia ja investointejakin. Maksulykkäyksiä toki myönsimme runsaasti, jotta lainanlyhennysrahat jäivät helpottamaan yritysten kassatilannetta.

Hytönen sanoo, että koronavuosi näkyy alueella sekä Finnveran asiakasmäärän että vastuukannan kasvuna.

ELY-keskus ja TE-toimisto palvelevat kehittämistarpeissa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen strategiapäällikkö Timo Takala toteaa, että koronakriisin vaikutukset ja näkymien sumuisuus pitivät maakunnan suhdannenäkymät edelleen alavireisinä.

– Odotuksissa ollaan maan keskimääräistä pessimistisempiä, mikä on tosin ollut viime vuosina jokseenkin normaalia. Näköpiirissä on jonkin verran sopeuttamistarpeita, mutta pääsääntöisesti lomautusmenettelyä ja työaikajärjestelyjä hyödyntämällä, Takala sanoo.

Hänen mukaansa on myönteistä, että halukkuutta panostaa henkilöstön osaamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen löytyy runsaasti.

– Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja TE-toimisto korostavat, että erilaisia kehittämistarpeita koskevissa kysymyksissä kannattaa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, Takala muistuttaa.

Pk-yritysbarometrin Etelä-Pohjanmaan alueen tarkempiin tuloksiin pääset tästä.

Kaksi kertaa vuodessa julkaistava Pk-yritysbarometri kuvaa pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä. Barometrin teettävät Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö. Juuri julkaistun kevään barometrin tuloksista päästään käsitykseen, millaisin odotuksin koko maan osalta 5553 pk-yrittäjää suhtautuu tulevaan. Etelä-Pohjanmaan alueella barometriin vastasi 411 yrittäjää. Tarkemmat tulokset julkaistaan Suomen Yrittäjät/Tutkimukset -sivulla.

Lisätietoja:

Heikki Risikko, toimitusjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät
p. 050 3175 145

Kari Hytönen, aluepäällikkö
Finnvera Oyj
p. 040 183 3013

Timo Takala, strategiapäällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
p. 0295 027 708