23.1.2019 klo 13:58
Uutinen

Kiipeä Digiportaille

Etelä-Savon Yrittäjät on mukana toteuttamassa kysyjälähtöistä digitaalista koulutusta maakunnan alueella. Mukaan koulutuksiin pääsee osallistumalla maksuttomaan osallistumiskartoitukseen, jonka avulla voidaan tunnistaa yrityksen koulutustarve ja suunnitella tarpeita vastaava, liiketoiminnalle merkityksellinen koulutuspolku. Osallistumismaksu koulutuspolkuun on yrityksille 100-300 euroa.

Kiipeä Digiportaille- tehosta liiketoimintaa nykyaikaisten toimintamallien ja työkalujen avulla

Digiportaat on Etelä-Savon Yrittäjien, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n, Savonlinnan Hankekehitys Oy:n ja Pro Agria Etelä-Savon yhteistyössä toteuttama mittava hanke. Digiportaiden tavoite Etelä-Savon yritysten digitaalisten taitojen ja valmiuksien parantaminen.

Koulutuksia toteutetaan yrityslähtöisesti, alueen yritysten tarpeista käsin. Perus digivalmiuksien lisäksi tarjolla on myös koulutuspolkuja edistyneemmille yrityksille. Yritysten digiosaamista kartoitetaan maksuttomalla osaamiskartoituksella, jota tekevät alueen yritysneuvojat Mikkelissä ja Savonlinnassa.

Digitaalisen liiketoimintaympäristön ymmärrys avaa yritykselle valtavan määrän mahdollisuuksia oman toimintansa kehittämiseen. Digitaalisuus on tullut ja etenee huimaa vauhtia. Pk-yritysten digitaidoissa on merkittäviä eroja ja puutteellisuuksia. Tämä asettaa yrittäjät ja yritykset eriarvoiseen asemaan. Digiportaiden tarkoitus on poistaa tätä eriarvoisuutta porras portaalta.

Osallistumismaksu Digiportaiden koulutuspolkuun yrityksille on 100-300 euroa.

Testaa digitaitosi maksuttomalla osaamiskartoituksella ja kiipeä Digiportaille.

Ota yhteyttä yritysneuvojiin:

Mikkeli:

Heidi Lampinen

Digineuvoja

0440 361 619

heidi.lampinen@mikseimikkeli.fi

Emmi Liikanen

Digineuvoja

044 359 8656

emmi.liikanen@mikseimikkeli.fi

Jukka Kumpusalo

Digineuvoja

044 794 5694

jukka.kumpusalo@mikseimikkeli.fi

Savonlinna:

Kati Kärki

Digiyritysneuvoja

044 571 5857

kati.karki@savonlinna.fi

Pro Agria:

Jukka-Pekka Keronen

Yritysasiantuntija

0438 267 885

jukka-pekka.keronen@proagria.fi