7.9.2021 klo 07:56
Uutinen

Kohtaannosta kipuillaan – konkretiaa ja kokemustietoa kaivataan

Työn tarjonnan ja kysynnän välissä on mutkia matkassa, sillä avointen työpaikkojen määrä kasvanut parissa vuodessa yhtä paljon kuin työttömien työnhakijoiden määrä.

Yhä useammin suomalaiset työnantajat ovat alkaneet tähyilemään yli maamme rajojen rekrytointitilanteessa lääkkeeksi krooniseen osaaja- ja työvoimapulaan. Ulkomailta saapuvan työvoiman rekrytointi tuottaa omat haasteensa esimerkiksi lupa-, kotouttamis- ja kielikysymyksissä. Tähän tarvitaan niin poliittisten ja julkisten toimijoiden sekä yrityskentän tahtoa kehittää prosesseja sujuvammaksi.

Kansainvälisiltä vesiltä kokka kohti Suomea

Kokka kohti Hämettä -hankkeen tarkoituksena on lisätä Kanta-Hämeen pitovoimaa ja houkuttavuutta sekä edistää työelämän houkuttelevuutta kansainvälisten osaajien keskuudessa. Toteuttajina ovat Koulutuskeskus Tavastia, Hämeen ammattikorkeakoulu Oy, Hämeen Yrittäjät ja Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä yhteistyössä yrityspalvelutoimijoiden, oppilaitosten ja elinkeinoelämän kanssa.

– Tavoittelemme konkreettisesti kansainvälisiä osaajia, jotka voisivat vastata työvoimapulaan Kanta-Hämeessä ja samalla alueen yrityksiä, joilla on tarve ja halu rekrytoida sekä täyttää työvoimavajettaan, kertoo hankkeen projektipäällikkö Leena Puumalainen Koulutuskuntayhtymä Tavastiasta.

”Haemme osaamista ja soveltuvuutta. Kaikki ovat samalla viivalla.”
TOIMITUSJOHTAJA ESA REPONEN, REPONENWORKS

Työnantajien kokemuksia ja näkemyksiä kaivataan

Hankkeen kehitystyöhön haetaan juuri nyt haastateltavaksi ulkomaalaista työvoimaa käyttäviä kantahämäläisiä yrityksiä. Haastattelujen kautta kartoitetaan nykytilanne ja tulevat tarpeet työvoimakysymyksissä.

– Tavoittelemme, että hankkeen pohjalta saataisiin rakennettua työllisyyden edistämisohjelma, missä tarkastellaan rekrytointia palvelupolkuna sekä työnantajan että kansainvälisen osaajan näkökulmasta, kiteyttää Leena Puumalainen.

”Meitä on tultu oikeasti auttamaan, ei kilpailemaan työpaikoista.”
VARATOIMITUSJOHTAJA KATI REKOLA, HERKKUMAA OY

Haluatko kertoa enemmän?

Jos olet työnantajayrittäjänä kiinnostunut kertomaan pullonkauloista ja onnistumisista työvoimavajeen täyttämisessä, haluaisimme kuulla kokemuksistasi. Kokemuksia ja arvioita hyödynnämme Kokka kohti Hämettä -hankkeen raportoinnissa ja tarinallisina artikkeleina Hämeen Yrittäjien viestinnässä.

Ota yhteyttä tai suosittele tuntemasi yrittäjä toimitukseemme:
hame@yrittajat.fi

Lue yrittäjien kokemuksia:

Artikkelikuva: unsplash.com