23.7.2021 klo 15:19
Uutinen

Kotimainen kasvomaskivalmistaja laukoo suorat sanat Kiinan maskibisneksestä – Syöpävaarallisia kemikaaleja, hintojen dumppausta

Kiina on piikki suomalaisen ja myös muiden eurooppalaisten maskivalmistajien lihassa. Merkittävä osa tuotteista on tuotu Kiinasta, jonka syytetään polkevan hintoja. Tuotteet voivat pahimmillaan olla haitallisia terveydelle.

Viime vuonna uutisoitiin Suomen valtion maskikaupoista, jotka saivat surullisen käänteen. Koronapandemian alkuvaiheessa maskeista oli pulaa ja niitä haalittiin etenkin Kiinasta. Sittemmin kiinalaiset maskit ovat aiheuttaneet päänvaivaa suomalaisille valmistajille.

– Tukkuliikkeet ostivat viime vuonna valtavan isoja eriä maskeja Kiinasta ja dumppaavat niitä nyt markkinoille erittäin edullisilla hinnoilla, kotimaisia kasvomaskeja valmistavan Lifa Airin toimitusjohtaja Vesa Mäkipää sanoo.

Osin tästä syystä Lifa Air on keskittynyt edullisimpien maskien massatuotannon sijasta pääasiassa terveydenhuollon tarpeisiin sekä erikoismaskien valmistukseen. Mäkipään mukaan hintakilpailuun kiinalaisia valmistajia vastaan ei yksinkertaisesti ole järkeä lähteä.

Maskien hinnat ovat laskeneet niin paljon, että paikoin tuotannossa on oltu lähellä tuotteiden myymistä alle omakustannushintojen.

– Sitä emme luonnollisesti voi tehdä. Sen jälkeen tämä leikki loppuu hyvin nopeasti.

Kiinan halpamaskituotannossa ongelmana on se, että sitä tuetaan valtiollisesti. Tällöin valmistajat voivat polkea hintoja.

– Sitä sanotaan dumppaamiseksi. On erikoista, että läheskään kaikki eurooppalaiset valmistajat eivät ole reagoineet tilanteeseen. Tämä on markkinoiden häirintää. Kiinan tarkoituksena on ajaa tämänkin alan valmistustoiminta mahdottomaksi Euroopassa, Mäkipää sanoo ja myöntää, että vastuullinen valmistaja katkeroituu vallitsevassa tilanteessa herkästi.

– Me työllistämme suomalaisia työntekijöitä ja maksamme verot. Samaan aikaan Kiinasta tuodaan tolkuttoman halvalla tuotteita, joiden laatua ei varmista kukaan. Meitä sen sijaan kyttää armeija viranomaisia.

Kiina-maskin haju paljastaa haitalliset kemikaalit

Ongelmana ei ole ainoastaan kiinalaisten maskien hinta. Monessa kiinalaisessa maskitehtaassa tilojen hygienia ei ole yhtä korkealla tasolla kuin esimerkiksi Suomessa. Siksi maskeja käsitellään kemikaaleilla.

– EU:n kilpailulainsäädäntö suojaa kilpailutusta mutta ei käyttäjää. Kiinassa on paljon tuotantoa, jossa maskit sterilisoidaan erilaisilla menetelmillä. Niistä kustannustehokkain on etyleenioksidikäsittely.

Etyleenioksidi on määritelty hermostovaurioita ja syöpää aiheuttavaksi aineeksi. Harva maskinkäyttäjä on tietoinen asiasta. Aine voi vaikuttaa myös perimään ja voi siksi olla haitallinen etenkin naisille.

– On käsittämätöntä, että terveydenhuollossa käytetään pitkiä aikoja kerrallaan näitä kiinalaisia maskeja. Etyleenioksidikäsittelyn jälkeen tuotteeseen pitäisi jättää pitkä varoaika, jolloin kaasut ehtisivät haihtua maskista. Näin ei tehdä, koska käsittelyn jälkeen maski pakataan välittömästi ilmatiiviiseen vakuumiin. Siellä ne kaasut odottavat, kun pakkauksen avaa.

Käyttäjä saattaa huomata tämän avatessaan Kiinassa valmistetun FFP2-maskin tuotepakkauksen ja asettaessaan maskin kasvoilleen. Tuote voi haista epämiellyttävälle.

– Maskin ei pitäisi haista miltään, Mäkipää korostaa.

Pyyhkeitä pääministerille

Mäkipään puheen sävy kovenee, kun keskustelu kääntyy valtiovallan maskisuosituksiin. Epidemian alkuvaiheessa Suomessa annettiin monen mielestä ristiriitaisia lausuntoja maskien käytön hyödystä.

– Muistan, kuinka pääministeri sanoi, että on ihan sama, mitä maskia käytetään. Se oli tolkuton ja posketon väite. Samalla ohjeistettiin ihmisiä yskimään hihaan ja sanottiin, että maskeja ei tarvita.

Vuoden 2020 toukokuussa sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi selvityksen väestön kasvosuojusten käytöstä koronaviruksen leviämisen ehkäisemisessä. Selvityksen perusteella ministeriö katsoi, että maskien käytön ”vaikutus hengitystieinfektioiden leviämiseen väestössä on vähäinen tai olematon”. Ohjeistuksessa painotettiin hyvää yskimis- ja aivastushygieniaa ja käsien pesua.

Mäkipää pitää yli vuoden takaista selvitystä ”humpuukina”.

– Selvitys oli valtavan suuri sääli, koska monelle ihmiselle on jäänyt sen jälkeen mieleen, ettei maskeista ole mitään hyötyä. Niistä on valtava hyöty. Jopa kangasmaskista, koska monella ihmisellä on taipumus viedä sormia suuhun ja nenään. Se on varsin hyvä tapa saada tauti itselleen. Maski estää tämän.

”Ihmiset ovat jatkossakin varuillaan”

Viime aikoina on uutisoitu koronarajoitusten lieventämisestä Britanniassa. Maassa ei edellytetä enää maskien käyttöä. Päätös on tullut monelle yllätyksenä, sekä Britanniassa että sen ulkopuolella. Suomessa maskisuosituksia ei ole vielä laaja-alaisesti höllennetty.

Mäkipään mukaan maskisuositusten muuttaminen ei poista sitä, että moni ihminen on edelleen huolissaan mahdollisesta koronatartunnasta.

– Ajattele tilannetta, että joku yskii vieressä ja sinulla olisi maski laukussa tai taskussa. Laitatko sen päälle? Vaikka pakkoi poistuisi, ihmiset ovat jatkossakin varuillaan toisista ihmisistä.

Esimerkiksi Japanissa ihmiset olivat hyvin herkkiä käyttämään maskeja jo ennen koronapandemiaa. Kyse on kulttuurisesta tavasta, halusta suojella muita ihmisiä jos on itse kipeä. Mäkipää muistelee takavuosia, jolloin Suomessa naureskeltiin aasialaisille, jotka liikkuivat turistiryhmissä maskit kasvoillaan.

– Maskeilla on jatkossakin kysyntää. On itsestäänselvää, että koronavirus on jättänyt globaalit traumat ihmisille. On myös syytä muistaa, että varsinkin Aasiassa maskeja käytetään myös muista syistä kuten esimerkiksi ilmansaasteilta suojautumiseen. Se tarve ei nopeasti poistu.

”Kaikkien pitäisi käyttää FFP3-maskeja”

Lifa Air tekee yhteistyötä esimerkiksi yhdistysten ja kanssa. Vastikään yritys solmi sopimuksen Olympiakomitean kanssa. Se myy olympiatunnuksilla varustettuja kasvomaskeja, joiden tuotosta osa ohjataan lasten ja nuorten liikuntaan. Vastaavaa yhteistyötä on tehty myös Lastenklinikan Kummien ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa.

Mäkipään mukaan tuotantoa on siirretty myös kaikista vaativampaan maskiluokkaan eli FFP3-maskeihin.

– Sanoisin, että kaikkien pitäisi käyttää FFP3-maskeja ottaen huomioon, miten herkästi koronaviruksen delta-variantti leviää, hän sanoo.

Ero kirurgiseen nenä-suusuojaan on selvä. Oikein käytettynä sekä FFP2- että FFP3-maskit suojaavat koronavirukselta lähes 100-prosenttisesti. FFP3-maskilla suodatustehokkuus on tutkimusten mukaan yli 99-prosenttinen.

– Koronaviruspartikkelit ovat hyvin pieniä, mikä vaikeuttaa suojautumista. Pitää muistaa, että kaikki maailman Covid19-tautia aiheuttavat virukset mahtuvat yhteen kolajuomatölkkiin. Siksi oikeanlainen suojautuminen on äärimmäisen tärkeää, Mäkipää jatkaa.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi