Janne ja Mirta Halinen nauttivat uusista haasteista
31.5.2023 klo 15:02
Uutinen

Koulutus ja kokemus ovat yrittäjyyden kulmakivet

Yrittäjäpariskunta Janne ja Mirta Halinen ottivat haltuun legendaarisen Pukaron Paronin. Aina oppii uutta, he tuumaavat.

Mirta ja Janne Halinen ovat pyörittäneet Lapinjärven legendaarista Pukaron Paronin liikenneasemaa helmikuusta lähtien. Heillä on Porvoon Gammelbackassa toinen Neste K-asema, jonka hoitamisen päävastuu on annettu vastaavalle hoitajalle, sillä Pukaron Paronin toiminnan haltuunotto vie totta kai aikansa. Kauppiaspariskunnan aika onkin kulunut tiiviisti kuutostien kupeessa. Janne ja Mirta Halinen ovat kuitenkin hyvin innoissaan uudesta haasteesta.

-Koko ajan oppii uutta. Aloitimme yrittäjinä Gammelbackassa vuonna 2014, ja silloin liityin Porvoon Yrittäjiin. Gammelbackan asemaa on kehitetty jo paljon. Täällä odottivat uudet kiinnostavat haasteet. Toki Paronin perustaja Hannu Kohtaniemi ja edellinen kauppiasyrittäjä Markku Kuusinen jättivät jälkeensä hyvin hoidetun yrityksen, Janne Halinen kiittää.

Aloittaessaan Haliset tiesivät, että Pukaron Paronilla on pitkät perinteet, ja sen merkitys ohikulkeville autoilijoille, mutta myös paikallisille asukkaille on hyvin tärkeä. Haliset sanovatkin palvelevansa kahtalaista asiakaskuntaa: autoilijoita ja asukkaita. Komea pysähdy! -kyltti liikenneaseman katolla saa kuutostien kulkijoiden autonnokat kääntymään ”elämysasemalle”, sillä tarjonta Pukaron Paronissa on hyvin monipuolista. On iso kauppa, kukkia, hampurilaisia, paikallisia tuotteita, jäätelökioski, ja saahan kylmäasemalta polttoainettakin. Lounas on tietenkin tärkeä niin paikallisille kuin työporukoille, joita kuutostiellä kulkee runsaasti. Haliset ovat huomanneet, että ihmiset haluavat jotain uutta ja modernia, mutta myös laadukasta kotiruokaa. Pajulahden urheiluopiston dieettikokki Sauli Sillanmäki ja lounaasta vastaava Hanne Metso kehittävät paraikaa reseptiikkaa.

-Lounas on meille hyvin tärkeä, samoin kahvilan tarjonta. Lounastarjontaamme kehitämme koko ajan. Pitää olla tuttua kotiruokaa, mutta vähän uudella twistillä. Läskisoosi ja kanaviillokki ovat edelleen suosittuja, Mirta Halinen kertoo.

Asiakkaat ja henkilökunta pääroolissa

Janne Halinen ilahtui, kun Keskolta otettiin yhteyttä ja ehdotettiin Pukaron Paronin kauppiasyrittäjäksi lähtemistä. Uudet haasteet olivat olleet haaveena jo muutaman vuoden. Ei toki juuri Pukaron Paroni, vaan mikä tahansa uusi haaste kauppiasuralla.

-Uusi liikenneasema oli mielessä, mutta mietin myös K-kauppiaaksi ryhtymistä, Janne kertoo.

Halisella ei kauan nokka tuhissut, kun hän jo teki päätöksen laajentaa yrittäjyyttä yhdessä vaimonsa kanssa. Silti hän miettii pitkään kysyttäessä, mikä yrittäjyydessä on niin kiehtovaa.

-Yrittäjänä saa kehittää toimintaa ja palvelua yhä parempaan suuntaan yhdessä asiakkaan kanssa. Asiakas lopulta ilmaisee sen, olemmeko onnistuneet, hän pohtii.

Mirta kertoo alkuun hieman jännittäneensä uutta alkua isolla liikenneasemalla. Miten henkilökunta ottaisi uudet yrittäjät vastaan? Pukaron Paronissa työskentelee vuodenajasta riippuen kauppiaspariskunnan lisäksi yli 30 työntekijää. Haliset toteavat, että työntekijät ovat kokeneita ammattilaisia, ja he tuntevat paikalliset ihmiset ja tavat.

-Jännitys hälveni, kun huomasin, että meidät otettiin avosylin vastaan, Mirta hymyilee.

-Otamme avoimesti vastaan henkilökunnan ajatukset ja ideat. Enpä olisi itse arvannut, että esimerkiksi sukkien myyminen liikenneasemalla kannattaa hyvin. Jos ei kokeile rohkeasti, ei opi mitään uutta, Janne lisää.

Pitkä tie kaupan alalla

Koska Janne on itse käynyt uransa aikana läpi hyvin monenlaisia tehtäviä Keskolla, hänellä on hyvä näkemys kokonaisuudesta. Nuoren miehen mielessä ei tosin siintänyt kauppiasura, sillä hän aloitti aikoinaan yleisen kirjallisuuden opinnot Turun yliopistossa. On hän työskennellyt myös siivoojana ja portsarina. Ilmeisesti veri veti kuitenkin kauppa- ja ravintola-alalle, sillä kokemusta Janne on saanut monipuolisesti muun muassa Carrolsissa ja Pizza Hutissa.

-Pikaruokakonseptit tulivat minulle tutuiksi, ja kehitin niitä eteenpäin soveltaen konseptia myös ruokakauppoihin. Toimin Keskolla erilaisissa kehitystehtävissä noin 20 vuotta.

Keskon järjestämään kauppiasvalmennukseen Janne pääsi vuonna 2013. Sitä ennen hän oli suorittanut kaupan alan opintoja muun muassa AMK:ssa. Koulutus on hänestä tärkeää, mutta kokemuksen merkitys on myös hyvin suuri kauppiasyrittäjälle. Myös Mirtalla on pitkä kokemus kauppa- ja ravintola-alalta Kroatiasta ja Suomesta. Kotona kauppiaspariskuntaa odottavat 9- ja 11-vuotiaat lapset.

-Jaamme työt siten, että aina toinen ehtii ajoissa kotiin lasten luokse, Haliset kertovat.

Pukaron Paroni on valtakunnallisestikin tunnettu elämyksellinen liikenneasema. Mutta mistä tuo nimi oikein tulee?

-Nimi tulee huhujen mukaan alueella vaikuttaneesta, palkitusta siitossonnista. Sen keksi aikoinaan aseman perustajan Hannu Kohtaniemen äiti, Janne ja Mirta kertovat.      

Teksti ja kuva: Reija Kokkola