Kuljetusalan toimijat Raimo Pohjanen (oik.) ja Janne Keskinarkaus ovat huolissaan ennätyskorkeista polttoainehinnoista.
16.6.2022 klo 09:05
Uutinen

Kuljetusala on ahtaalla, vaikka töitä riittää

Nopeasti nousseet polttoainekustannukset ajavat kuljetusalan yrittäjiä ahtaalle, tiestö rapautuu Lapissa ja uuden kaluston toimitusajat ovat venyneet. Työvoimapula kasvaa, ja nuorille osaajille on tarvetta. Haasteista huolimatta alalla on vilkasta. Kaksi kuljetusalan toimijaa kertoo liikenne- ja logistiikka-alan tilanteesta ja tulevaisuudennäkymistä.

– Logistiikka-alan yksi suurimmista haasteista on korkea polttoaineen hinta, mikä vaikuttaa lähes kaikkeen hintojen nousuun. Yrittäjien kannalta on haastavaa, kun polttoaine-klausuulit eivät pysy hintojen nousun perässä, Pohjaset oy:n myyntijohtaja Raimo Pohjanen kertoo.

Klausuuli merkitsee sitä, että kuljetushinnoittelu seuraa polttoainekustannuksia ja hintoja tarkastellaan määrävälein. Tällä hetkellä polttoaineen hinnat ovat nousseet niin nopeasti, että osa tarkastelujaksoista ei ehdi muutokseen mukaan.

– Tarkastelujakso on usein kuukausi, mutta joillakin yrityksillä jopa puoli vuotta. Osa liikennöitsijöistä ovat joutuneet myymään kuljetusvälineet pois korkeiden polttoainekustannusten vuoksi, Pohjanen jatkaa.

Pohjaset oy on torniolainen perheyritys, jonka konsernin suurin yksikkö on logistiikkapalvelut. Pääosa yrityksen logistiikkapalveluista on metsäteollisuustuotteiden massakuljetuksia. Lisäksi Pohjaset oy tuottaa muun muassa tehdaspalveluita ja käsittelee kierrätysmateriaalia. 

Vilkasta on, mutta kustannukset ovat älyttömän korkeat.

Raimo Pohjanen, Pohjaset oy

Massakuljetusten puolesta puhuu ympäristöystävällisyys, mutta ne vaativat kaluston, joka pystyy kuljettamaan painavaa lastia. Käytännössä saatavilla on ainoastaan kuorma-autoja, jotka kulkevat dieselillä, jonka hinta on ennätyskorkealla.

– Alalla työskennellään matalalla katteella, joten kun kuluerät kasvavat, niin pienikin siivu vähenee. Polttoainekustannusten osuus vaihtelee sen mukaan, minkälaista kuljetusta ajaa. Pohjaset oy:n kuluista 34 % on polttoainekuluja.

– Muun muassa tämän vuoksi polttoainekustannuksiin tarvitaan huojennuksia ja veroalennuksia, myös SKALissa vaikuttava Pohjanen jatkaa. 

Pohjaset oy:n myyntijohtaja Raimo Pohjanen on huolissaan dieselin ennätyskorkeasta hinnasta.

Haasteista huolimatta alalla on vilkasta

Haasteet eivät rajoitu polttoainekustannuksiin. Kalustoa on vaikeaa uusia, koska toimitusajat ovat venyneet pitkiksi. Työvoimapula varjostaa alaa. Tiestö rapautuu, eikä sen korjaamiseen satsata tarpeeksi.

Vaikka haasteita on, Pohjasen mukaan alalla käy hyvä pöhinä.

– Suomessa tavaraa liikkuu paljon tällä hetkellä, mikä johtuu ehkä siitä, että ulkomaalaisia firmoja on vähemmän ajamassa. Uusia tehtaita on tulossa, ja Pohjois-Norjassa ja Ruotsissa Norrbottenin alueella tehdään isoja investointeja. 

-Vilkasta on, mutta kustannukset ovat älyttömän korkeat.

Polttoainekustannukset piinaavat Napapiirin kuljetuksen osakasyrittäjiä

Rovaniemeläinen Napapiirin kuljetus oy toimii KTK-periaatteella (kuorma-autojen tilauskeskus) noin sadan osakasyrittäjän kanssa. Se hankkii töitä osakasyrittäjille, ja toteuttaa maanrakennusprojekteja heidän kanssaan. 

Napapiirin kuljetuksen päätoimialat ovat maanrakennus, maa-ainestoimitukset ja muut kuljetukset sekä poltto- ja voiteluainekauppa. Tällä hetkellä poltto- ja voiteluaineiden hintojen nousu vaikuttaa osakasyrittäjien toimeentuloon ja aiheuttaa painetta nostaa hintoja.

– Tilastokeskuksen mukaan perävaunuyhdistelmien kustannukset ovat nousseet vuodessa 17,3 % ja kahdessa vuodessa 27,5 %. Jotta osakasyrittäjämme tulevat toimeen, on meidän nostettava palvelujemme hintoja. Hintojen nousu on jo johtanut varatun budjetin ylittyessä joidenkin projektien peruuntumisiin, kertoo Napapiirin kuljetus oy:n toimitusjohtaja Janne Keskinarkaus.

– Hintojen nousu on jo johtanut joidenkin projektien peruuntumisiin, kun varattu budjetti on ylittynyt, kertoo Napapiirin kuljetus oy:n toimitusjohtaja Janne Keskinarkaus.

Vaihtoehtoiset energialähteet ovat raskaassa liikenteessä tulevaisuutta

Dieselin hinta on ennätyskorkealla, joten eikö kuljetusalalla olisi kannattavaa hyödyntää vaihtoehtoisia energialähteitä?

– Vaihtoehtoisia energialähteitä ei vielä ole saatavilla raskaaseen liikenteeseen. Esimerkiksi Oulun pohjoispuolella ei ole yhtään kaasutankkausasemaa. Vedyn tankkausasemia ei ole Suomessa yhtään, Keskinarkaus kertoo.

Pitkällä aikavälillä on selvää, että fossiiliset polttoaineet tulevat jäämään pois raskaasta liikenteestä, mutta lyhyellä aikavälillä se ei ole vielä mahdollista.

Janne Keskinarkaus, Napapiirin kuljetus oy

Kaasu- ja vetytankkausasemien puutteen lisäksi sähköautojen latausinfra on puutteellinen. Sähköautojen hinnat ovat korkeita, vaikka valtio tarjoaa niihin hankintatukea.

– Ensimmäisten sähköisten kaivinkoneiden hinnat ovat noin kolminkertaisia perinteisiin verrattuna. Asiakkaat ovat harvoin halukkaita maksamaan päästöttömästä palvelusta, vaan halvin hinta ratkaisee. Tämä koskee myös uusiutuvan dieselin käyttöä, Keskinarkaus kertoo.

– Pitkällä aikavälillä on selvää, että fossiiliset polttoaineet tulevat jäämään pois raskaasta liikenteestä, mutta lyhyellä aikavälillä se ei ole vielä mahdollista, hän jatkaa.

Keskinarkauksen mukaan korkea dieselin hinta tulee vauhdittamaan vihreää siirtymää eli siirtymistä sähkön, kaasun ja vedyn käyttöön polttoaineena. On toistaiseksi epäselvää, mikä näistä vaihtoehdoista nousee parhaaksi fossiilisten polttoaineiden korvaajaksi.

– Voi olla, että tekniikan ja jakeluverkostojen kehittymisen nopeus tulevat yllättämään meidät positiivisesti. Jos asiakkaat ryhtyvät arvostamaan tai vaatimaan päästöttömyyttä pelkän hinnan sijaan, se nopeuttaisi siirtymää entisestään, Keskinarkaus pohtii.

Koulutukseen on panostettava

Pohjanen ja Keskinarkaus ovat huolissaan työvoimapulan kasvusta alalla.

– Kuljetusala kaipaa nuoria uusia yrittäjiä, sillä meidänkin yrittäjäkuntamme ikääntyy, Keskinarkaus kertoo.

– On tärkeää, että koulutusta on tarjolla, ja siihen panostetaan. Kuljetusalalla työ voi olla hyvinkin vaihtelevaa. Tarjolla on esimerkiksi monenlaisia kuljetettavia tuotteita, on trukki- ja varastotöitä tai materiaalin käsittelyä, Pohjanen pohtii.