4.12.2017 klo 14:02
Uutinen

Kuljetusyrittäjältä ratkaisu rekkojen liukasteluun – ”visiona olla Pohjoismaiden ykkönen viidessä vuodessa”

Rauno Kivilompolo johtaa kuljetusyritystään ja kehittää raskaille ajoneuvoille tarkoitettua Albas-sirotinta.

– Ensin kyseenalaistin ja kysyin, onko ongelmaan jo olemassa ratkaisu. Kun sitä ei löytynyt, päätin tehdä itse, Rauno Kivilompolo muistelee.

Pellolainen kuljetusyrittäjä sai pari vuotta sitten idean sirottimesta, joka heittää soraa raskaiden ajoneuvojen etupyörien alle. Kivilompolon innovaatiosta uutisoi maanantaina Yle.

Uutuustutkimusten ja selvitysten jälkeen Albas-sirotin sai muodon muovista.

– Pelti, hiekka ja pakkanen ovat huono yhdistelmä. Niinpä päätin testata, löytyykö muovisia ratkaisuja. Ei lumikoliakaan juuri ole enää peltisinä.

Kivilompolo on saanut hyvää palautetta. Sirotinta ovat testanneet esimerkiksi oman yhtiön autot.

– Poikien viesti on ollut, että poista mielummin muut lisälaitteet, mutta hiekoittimiin älä koske, Kivilompolo nauraa.

Kivilompolon mukaan Albas aikoo ensin Suomen markkinoille, sitten naapurimaihin.

– Pienellä budjetilla on aloitettava vähän rauhallisemmin. Visiona on olla Pohjoismaiden ykkönen liukkaudentorjunnassa viiden vuoden sisällä. Yritän myös saada Pelloon työpaikkoja.

– Sirotinta on helppo laajentaa linja-, jakelu- ja maitoautoihin. Viime kesänä messuilla maitotilallinen halusi ostaa hiekoittimen, ettei tarvitsisi yökahdelta hiekoittaa pihaa maitoautolle.

Kuljetusyrityskin vaatii kehitystyötä.

– Koko ajan tekee mieli laajentaa, mutta valuuttakurssien heilahtelut aiheuttavat kuljetusyrittäjille päänvaivaa, Kivilompolo toteaa.

– Hiekoittimen tuotekehitys ei varsinaisesti lopu koskaan. Resurssit ovat pienet, mutta eteenpäin menemme.

Lue myös: Kuljetusala kritisoi tienpitoa

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen (at) yrittajat.fi

Kuva: Kuljetus Kivilompolo