13.1.2021 klo 10:04
Uutinen

Kun Richardin äiti sairastui, finanssialan huipputyö vaihtui hoiva-alan yrittäjyyteen: ”Sairaanhoitaja ei voinut viedä roskapussia ulos”

Richard Nordströmin startup haluaa parantaa omaishoidon laatua. Kaikki sai alkunsa oman äidin hoidon aikana havaituista puutteista.

Finanssialalta hoivayrittäjäksi. Ei perinteisin alanvaihto, mutta se tuntui oikealta, kun Richard Nordströmin äiti sairastui ja pojasta tuli hänen omaishoitajansa.

Nordström on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja tuotantotalouden diplomi-insinööri. Opintojen jälkeen hän lähti Lontooseen, missä työskenteli finanssialan tehtävissä yrityskauppojen parissa maineikkaalla Goldman Sachsilla vajaan viiden vuoden ajan. Palattuaan Suomeen Nordström ehti työskennellä viiden vuoden ajan Boston Consulting Groupin pohjoismaisissa johtotehtävissä.

– Kun äitini sairastui, huomasin, että Suomessa tarjolla olevat kotihoitopalvelut eivät ole sitä, mitä omaisen näkökulmasta toivoisi niiden olevan.

Nordströmiä jäi mietityttämään muun muassa se, miksi äidin luona kävi usein eri hoitajia.

– Hoitajien asenne saattoi olla sellainen, että omaisen pitää ottaa itse selvää asioista. Kukaan ei ollut omaisen tukena. Palvelu oli usein sitä, että sairaanhoitaja ei voinut viedä roskapussia ulos, koska se ei kuulu hänen tehtävälistaansa. Ajattelin, että nämä ovat ongelmia, jotka pitää ratkaista.

”Auttaessani äitiä halu yrittämiseen kasvoi”

Nordström jätti huipputyöpaikkansa finanssialalla ja perusti Helppy-nimisen startupin vuonna 2018.

– En ole katunut. Yrittämisessä on aina omat haasteensa, mutta tämä on ollut todella mielekästä.

Nordström uskoo, että palo yrittäjyyteen kumpuaa osittain hänen perheestään, jossa yrittäjyys on ollut aina verissä.

– Koskaan aikaisemmin ei tullut sellainen olo, että juuri tämä olisi se ala, jota haluan muuttaa. Auttaessani äitiä halu yrittämiseen kasvoi, hän kertoo.

Hoiva-alalla täysin kokematon Nordström palkkasi heti alusta pitäen avukseen kokeneita hoitajia.

– He tulivat mukaan sparraamaan ja kehittämään. En koe ongelmana omaa kokemattomuuttani alalta, päinvastoin. Boston Consulting Groupin palveluksessa kehitin liiketoimintaa. Hoiva-alalle olen tuonut aikaisemmista työpaikoistani opittua ongelmanratkaisua ja kehittämisnäkökulmaa, joka on hyvin erilaista kun hoiva-alalla perinteisesti on ollut.

– Uskallan perata auki alan ongelmia, katsoa asioita omaisen näkökulmasta ja kyseenalaistaa huonoja, vakiintuneita käytäntöjä. Jos olisin ollut hoiva-alalla pitkään, olisin sokeutunut. Aikaisemmassa elämässäni olen nähnyt, miten esimerkiksi Kamuxin kaltaiset yritykset ovat kehittäneet kokonaan uusia palvelukonsepteja ja sen takia ovat palkanneet ihmisiä töihin kokonaan eri aloilta. Jos haluaa muutosta, voi olla helpompaa ottaa töihin ihmisiä alan ulkopuolelta, Nordström perustelee.

Ullanlinnasta kymmenille paikkakunnille

Nordströmin yritys optimoi toimintaansa henkilöiden kautta. Hänen mukaansa Suomessa tyypillinen tapa on optimoida kotihoitopalveluita reittisuunnittelulla.

– Perinteinen tapa on pitkälti sitä, että tietokone päättää, kuka menee minnekin. Käytännössä tietokone optimoi reittejä, jolloin toimintaa tehostetaan. Tässä systeemissä sama henkilö osuu harvoin samalle asiakkaalle. Me puolestaan yhdistämme seniorin paikallisesti sopivan työntekijän kanssa.

Helppy kutsuu työntekijöitään ”helppereiksi”. Helppereinä toimii sekä henkilökohtaisia avustajia että kokeneita hoitajia. Tavallisiin avuntarpeisiin kuuluu muun muassa ulkoilun tukemista, kaupassa käyntiä, suihkutusta, kodin askareita ja siivoamista. Haavanhoito ja muut sairaanhoitajaa muu vaativa kotisairaanhoito sovitaan yhteistyössä kunnallisen kotihoidon kanssa.

He eivät ole sairaanhoitajia vaan henkilöitä, jotka hoitavat muun muassa ulkoiluttamisen, ruuanlaiton, suihkutuksen ja siivoamisen. Haavanhoito ja muut sairaanhoitajaa vaativat tehtävät sovitaan yhteistyössä kunnallisen kotihoidon kanssa.

– Etuna on se, että käynnit ovat pitempiä, kun sama henkilö hoitaa useita eri tehtäviä. Yksi käynti voi kestää pari tuntia, kun ”tavallisessa” kotihoidossa käynnin pituus saattaa jäädä 15 minuuttiin.

Helppy aloitti vuonna 2018 Helsingin Ullanlinnan kaupunginosasta. Sen jälkeen se on laajentunut nopeasti noin 30:lle paikkakunnalle. Lisäksi yritys tekee yhteistyötä hoivakotien kanssa.

Nordström omistaa tällä hetkellä yrityksensä yksin, mutta tavoitteena on käynnistää ensimmäinen rahoituskierros keväällä.

– Oli hauskaa olla neuvonantaja liiketoimintojen kehittämisessä. mutta nyt yrittäjänä saan kokeilla ja viedä ideoita käytäntöön itsenäisesti. Yrittäjyys on sitä, että saa aidosti kääriä hihat ja pääsee heti toteuttamaan asioita.

Kuva: Helppy

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi