YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Kuntaväen ja yrittäjien seminaarista virtaa Pirkanmaan kuntien elinvoiman vahvistamiseen
Vuoden 2019 Elinvoima-seminaari järjestetään 30.1. Ylöjärvellä koulutuskeskus Valossa
Pirkanmaan Yrittäjät järjestää 30.1.2019 Elinvoima 2019 -seminaarin, joka kokoaa yhteen pirkanmaalaiset kuntavaikuttajat ja yrittäjät. Vuosittaisen seminaarin teemana on kuntien yrittäjäystävällisyyden ja elinvoimaisuuden kehittäminen. Seminaarin yhteydessä palkitaan myös Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta 2019 -kilpailun voittajakunta sekä viimeisen vuoden aikana eniten elinvoima-asemaansa parantanut kunta.
Seminaarin tavoitteena on nostaa esiin ajankohtaisia teemoja ja antaa kuntien viranhaltijoille ja luottamushenkilöille uusia näkökulmia kunnan elinvoimaan vaikuttaviin tekijöihin ja ideoita elinvoiman kasvattamiseen.
– Uskon, että seminaarissa kuultavat konkreettiset esimerkit kuntien ja yritysten yhteistyön hedelmistä ja hyvistä käytännöistä ovat erinomaisia kotiinviemisiä kuntapäättäjille. Jo nyt seminaariin on ilmoittautunut kuntaväkeä ja paikallisten yrittäjäyhdistysten luottamushenkilöitä ympäri Pirkanmaata, mutta vielä ehtii mukaan, sanoo elinkeinoasioiden päällikkö Maria Virtanen Pirkanmaan Yrittäjistä.
Kuntien elinvoimaa tarkastellaan useista näkökulmista
Seminaarin asiantuntijat tarkastelevat kuntien elinvoimaa esimerkiksi taloustieteen, markkinoinnin, elinkeino-, hankinta- ja kilpailupolitiikan sekä osaavan työvoiman ja hyvien käytäntöjen kautta.
Yksi seminaarin puhujista on Suomen Yrittäjien elinkeino- ja kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin.
– Elinvoiman kannalta on merkittävää, miten kunta suhtautuu julkisiin hankintoihin. On esimerkkejä, joissa kunta on imuroinut paikallisilta yrittäjiltä ideat ja toteuttanut ne julkisena tuotantona. Tämä rapauttaa yrittäjien luottamuksen kuntaan ja vie tilaa markkinoilta. Seurauksena investoinnit ja yrittäjyys, elinvoiman peruspilarit, hakeutuvat sinne, missä niillä on tilaa kasvaa, Grekin sanoo.
– Onneksi meillä on myös paljon kuntia, joissa toimitaan avoimesti yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa. Näistä esimerkeistä riittää oppia myös muille, Grekin jatkaa.
Seminaarin ohjelma ja ilmoittautuminen osoitteessa: bit.ly/elinvoimaseminaari