YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

20.5.2026 klo 16:02
Uutinen

Yrittäjien Kuntabarometrissa Kuopio, Kiuruvesi ja Suonenjoki nousivat kymmenen parhaan joukkoon

Tämä teksti on konekäännetty.


Suomen Yrittäjien joka toinen vuosi tekemässä Yrittäjien Kuntabarometrikyselyssä yrittäjät arvioivat oman kotikunnan toimintaa. Kuopio, Kiuruvesi ja Suonenjoki nousivat sarjoissaan kymmenen parhaan joukkoon. Joroisissa ulkomaisen työvoiman saanti arvioitiin Suomen parhaaksi. Taloustutkimuksen tekemään tutkimukseen vastasi ennätykselliset lähes 12 000 yrittäjää ympäri Suomen.

Kiuruvesi nousi pienten kuntien sarjassa kärkiviisikkoon ja sai ruusuja erityisesti yritysvaikutusten arvioinnissa, hankinnoissa sekä koulutuksessa ja osaamisessa. Suonenjoki nousi huippusijoitukseen yrityspalveluiden ja ulkomaisen työvoiman saatavuuden kärkisijoilla.

Suuren kaupunkien sarjassa Kuopion TOP10-sijoituksen mahdollisti loistoarviot päätöksenteon yrityslähtöisyydessä sekä elinkeinopolitiikan asemassa kunnassa.

– Kiuruveden, Suonenjoen ja Kuopion kärkisijat ovat seurausta pitkäjänteisestä kunnan ja yrittäjien yhteistyöstä. Voimme olla tyytyväisiä kokonaistulosten positiiviseen kehitykseen, Savon Yrittäjien puheenjohtaja Kalevi Hilli toteaa.

Joroinen arvioitiin Suomen parhaaksi ulkomaisen työvoiman saannissa. Hankintojen järjestämisessä Lapinlahti sai erinomaiset arviot ja Siilinjärvi keräsi huippuarvosanat vetovoimaisena asuinpaikkana sekä koulutuksessa ja osaamisessa. Loistotuloksiin ylsivät myös Kaavi kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyydessä sekä Leppävirta luottamushenkilöiden yrittäjyyden arvostamisessa.

Aluevertailussa Pohjois-Savo nousi kahdeksanneksi ja oli Itäisen Suomen paras maakunta. Valtakunnallisissa tuloksissa suurten kaupunkien voittajaksi nousi Hämeenlinna, keskikokoisissa kunnissa Kauhava ja pienissä Utajärvi.

Tutustu kuntakohtaisiin tuloksiin

Lähes 12 000 yrittäjän vastauksien kuntakohtaiset tulokset julkistetaan tänään Kunnallisjohdon seminaarissa Jyväskylässä. Voit tutustua alueellisiin ja kuntakohtaisiin tuloksiin tästä

Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.