YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Kuopion Yrittäjät käynnistää uuden verkoston yksinyrittäjille – ”Älä yritä yksin”
Kuopion Yrittäjät käynnistää yhdessä Novapoliksen kanssa uuden Yksinyrittäjäverkoston. Tavoitteena on rakentaa Kuopion alueen yksinyrittäjille oma yhteisö, jossa voi löytää uusia kontakteja, jakaa kokemuksia ja osaamista sekä saada uusia näkökulmia omaan yrittäjyyteen. Verkoston ensimmäinen tapaaminen järjestetään 1. lokakuuta.
Yksinyrittäjän arjessa moni asia on yhden ihmisen vastuulla. Samalla ympäriltä voi puuttua työyhteisö, jossa vaihtaa ajatuksia, kuulla muiden kokemuksia tai sparrata oman yrityksen arkeen liittyviä kysymyksiä.
Uusi Yksinyrittäjäverkosto syntyy vastaamaan juuri tähän tarpeeseen. Tarkoituksena on tuoda alueen yksinyrittäjiä säännöllisesti saman pöydän ääreen – oppimaan toisiltaan, jakamaan kokemuksia ja rakentamaan uusia yhteistyö- ja verkostoitumismahdollisuuksia.
– Haluamme, että yksinyrittäjillä on oma paikka kohdata toisia yrittäjiä. Yksin yrittäminen ei tarkoita, että kaikki pitäisi ratkaista yksin, kertoo Kuopion Yrittäjien toiminnanjohtaja Anna-Maija Lintuniemi.
Yksinyrittäjäverkosto laajentaa Kuopion Yrittäjien aiempaa yksinyrittäjille suunnattua toimintaa. Viime vuosina yksinyrittäjiä on tuotu yhteen 11.11. järjestetyissä Yksinyrittäjäpäivissä. Nyt yksittäisten tapahtumien ympärille rakennetaan jatkuva verkosto, joka mahdollistaa kohtaamiset ja vertaistuen ympäri vuoden.
Tavoitteena on, että yksinyrittäjille syntyy yksittäisten tapahtumien sijaan pysyvä yhteisö ja oma paikka Kuopion Yrittäjien toiminnassa.
Osallistujat rakentavat verkostosta omannäköisensä
Yksinyrittäjäverkostosta ei rakenneta valmiiksi ohjelmoitua koulutussarjaa. Toiminta käynnistyy ohjatusti, mutta verkoston sisältöjen on tarkoitus muotoutua osallistujien tarpeiden ja toiveiden mukaan.
Tapaamisissa voidaan käsitellä yksinyrittäjän arkeen, yrityksen kehittämiseen ja omaan osaamiseen liittyviä aiheita, työskennellä yhdessä ja hyödyntää verkostosta löytyvää osaamista. Yhtä tärkeä osa toimintaa ovat kohtaamiset ja mahdollisuus tutustua muihin alueen yrittäjiin.
Toiminnasta rakennetaan vähitellen ennen kaikkea yksinyrittäjien omaa verkostoa, jonka toimintaa Kuopion Yrittäjät tukee.
Verkosto kokoontuu Novapoliksella
Verkosto toteutetaan yhteistyössä Novapoliksen kanssa, ja verkoston tapaamiset järjestetään Novapoliksen tiloissa. Ensimmäinen Yksinyrittäjäverkoston Kickstart järjestetään torstaina 1.10.2026. Aamupäivän aikana tutustutaan, työskennellään yhdessä ja kartoitetaan sitä, mitä osallistujat tulevalta verkostolta toivovat.
Ensimmäisen tapaamisen jälkeen verkosto jatkaa toimintaansa säännöllisesti. Vuoden aikana järjestetään kolme verkostotapaamista. Lisäksi 11.11. vietettävä Yksinyrittäjäpäivä toimii jatkossa verkoston vuosittaisena päätapahtumana.
Seuraavat tapaamiset ovat jo kalenterissa:
- 1.10.2026 Yksinyrittäjäverkoston Kickstart
- 11.11.2026 Yksinyrittäjäpäivä
- 11.2.2027 Yksinyrittäjäverkoston tapaaminen
- 8.4.2027 Yksinyrittäjäverkoston tapaaminen
Mukaan voi tulla yhteen, useampaan tai kaikkiin tapaamisiin. Helmi- ja huhtikuun sisältöjä rakennetaan osallistujilta kerättävien toiveiden pohjalta.
Tapaamisten ohjelmat, aikataulut ja ilmoittautumiset löytyvät Kuopion Yrittäjien Yksinyrittäjäverkoston sivulta.