23.1.2020 klo 06:04
Uutinen

Lappilaiset yksinyrittäjät saavat varmuutta omaan tekemiseensä toisilta yrittäjiltä: -Halusin soittaa nimenomaan lappilaisille lakimiehille, sillä paikallisuus on omissa arvoissani tärkeää

Riia ja Markku ovat Lapissa toimivat nuoret yksinyrittäjät. Heille on tärkeää, että yksin työskentelemisestä huolimatta ei jää yksin. Molemmat korostavat sitä, että alueella toimivilta muilta yrittäjiltä saatu apu on tärkeää, minkä lisäksi yrittäjäjärjestöön kuuluminen tuo toimintaan selvää helpotusta – niin rahallisesti kuin verkostoitumisen kannalta. Pääkuva: Jenny Blomqvist.

Iloiseksi yrittäjäksi itseään kutsuva Riia Valvimo luotsaa nimeään kantavaa markkinointiyritystä: Valvimoa. Yritys on ollut pystyssä nyt puolen vuoden ajan, minkä aikana etelästä Lappiin muuttanut ja tätä nykyä Kolarissa asuva Riia on saanut yrityksensä vauhdilla käyntiin.

-Yritykseni tarjoaa digimarkkinointiapua pääosin Lapissa toimiville pk-yrityksille. Autan heitä esimerkiksi digimarkkinointivälineiden ja sosiaalisen median käytössä sekä brändäyksessä. Markkinointi on kiinnostanut minua aina, mikä sitten kulminoitui someen erikoistumiseen. Kipinä yrittämisestä puolestaan syttyi aikanaan työskennellessäni Helsinki-Espoo -akselilla. Lopulliseen muotoon liikeidea hioutui tradenomiopintojeni jälkeen Lapissa, Riia kertaa historiaansa.

Vaikka Riia hallitsee oman toimialansa, digimarkkinoinnin, jopa unissaan, lakiasiantuntijan pätevyyttä häneltä ei löydy. Osaksi tästä syystä hän on liittynyt mukaan Lapin Yrittäjiin. Yrittäjäjärjestön jäsenet saavat maksutonta lakineuvontaa yhdellä puhelinsoitolla yli sadalta eri alan asiantuntijalta, ja tätä palvelua myös Riia on hyödyntänyt omassa yritystoiminnassaan. Viimeisimpänä hän soitti alueelliseen neuvontarenkaaseen kuuluvan Asianajotoimisto Lukkarila & Ahola Oy’n lakiosaajille.

-Minulla oli todella spesifit kysymykset tiettyyn sopimusasiaan, ja soittamalla sain avun erittäin nopeasti. Etenkin näin yksinyrittäjänä on tärkeää saada lisää varmuutta omaan tekemiseensä asiantuntijoiden avulla. Meille syntyi keskustelun aikana luottamussuhde, minkä ansiosta voin ehdottomasti hyödyntää heidän apuaan myös jatkossa, Riia vinkkaa.

-Lisäksi hyödynsin Yrittäjien verkkosivuilta löytyvää sopimuspohjaa. Sitä oli vaikeaa lähteä tekemään alusta asti itse, joten onneksi on olemassa valmis malli, hän jatkaa.

Apua omalta alueelta

Tuore yrittäjä Riia on positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin hänen liiketoimintansa on lähtenyt pyörimään. Hän mainitsee, että yksinyrittäjällä ja etenkin aloittelevalla yrittäjällä voi toisinaan olla haasteita oman ajankäytön kanssa, kun lähes kaikesta täytyy ja saa vastata itse. Riia kuitenkin muistuttaa, että kaikkea ei kannata tehdä yksin – toisten yrittäjien tarjoamia palveluja voi hyödyntää.

-Itse olen paljon yhteyksissä muiden alueella toimivien yrittäjien kanssa. Kun soitin yrittäjäjärjestön ylläpitämän neuvontaringin lakimiehille, halusin soittaa nimenomaan lappilaisille yrittäjille, sillä paikallisuus on omissa arvoissani tärkeää. On tärkeää tukea toisia samalla alueella toimivia yrittäjiä, Riia selventää.

Toisten yrittäjien osaamisen hyödyntämisen lisäksi Riia ei hätkähdä sitä, etteikö Valvimolla voisi tulevaisuudessa toimia muita osaavia työntekijöitä – päinvastoin. Riialla on alusta asti ollut haaveena se, että hän pystyisi tulevaisuudessa työllistämään muita ihmisiä. Hän mainitsee kuitenkin, että vielä ei pysty kertomaan, tapahtuuko työllistäminen tällä vai jollain toisella toimialalla.

-Jos Valvimon liiketoiminta lähtee kasvamaan hyvin, en poissulje, ettenkö voisi palkata lisää osaavia henkilöitä. Lisäksi muutama opiskelija on jo nyt kysynyt, otanko itselleni harjoittelijoita. Minulla on suunnitteilla muuttaa lähitulevaisuudessa Rovaniemelle, jolloin myös harjoittelijoiden palkkaaminen voisi tulla ajankohtaiseksi, Riia pohtii.

Vinkkejä yritysmuodon vaihdokseen

Vuoden alussa osakeyhtiönä toimintansa aloittaneen KuukkeliQ Oy:n yrittäjä Markku Kuukasjärvi on toiminut yrittäjänä parin vuoden ajan. KuukkeliQ keskittyy sovelluskehitykseen sekä bisnesanalytiikkaan, eli lyhykäisyydessään selitettynä kaikenlaisen datan käsittelyyn ja mallintamiseen. Kuukasjärvi on kasvanut Rovaniemellä, muuttanut muualle ja palannut takaisin Lappiin – mutta idea yrittämisestä on kulkenut koko ajan seikkailujen vierellä.

-Oikeastaan kaikki lähti siitä, kun toimin matkatoimistossa tietokantojen parissa. Pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että voisikohan näitä samoja juttuja tehdä hieman eri tavalla ja auttaa useampia yrityksiä hyödyntämään dataansa. Lopulta päädyin perustamaan oman yrityksen, jolloin pystyin aloittamaan omien juttujen tekemisen juuri omalla tyylillä. Matematiikka ja automaattinen datan hallinta on kiinnostanut minua pitkään. KuukkeliQ:ssa mallinnan asiakasyritysteni dataa selkeiksi kokonaisuuksiksi lähes mistä tahansa, esimerkiksi yrityksen myynnistä, asiakkaista ja digikäyttäytymisestä. Lopulta luodaan raportit, joissa data herää eloon värikkäinä kuvaajina ja graafeina, Kuukasjärvi selventää.

Kuukasjärvi työskenteli toiminimellä muutaman vuoden ajan. Viime vuoden lopulla hän alkoi pohtia yritysmuotonsa muuttamista osakeyhtiöksi, jolloin Lapin Yrittäjät astui kuvioihin. Siinä missä Riia hyödynsi yrittäjäjärjestöltä saatavaa asiantuntija-apua lähes heti yrittäjäuransa alussa, tuli se Markulle ensimmäisen kerran ajankohtaiseksi hiljattain, muutama vuosi yrityksen perustamisen jälkeen. Yrittäjä voikin kohdata erilaisia lakiasiantuntijuutta vaativia kysymyksiä missä tahansa yrittäjätaipaleen vaiheessa, ja kun se hetki tulee, on tärkeää, että apu on heti saatavilla ja käytettävissä niin monta kertaa, kun on tarvis.

-Oikeastaan ensimmäinen syyni liittyä Lapin Yrittäjiin oli se, että pystyn hyödyntämään neuvontapalvelua. Soitin lähes heti liittymisen jälkeen useampaankin alueelliseen tilitoimistoon, joista sain nopeaa ja hyödyllistä apua. Kysymykseni liittyivät siihen, mitä kaikkea tulee ottaa huomioon yritysmuodon vaihdoksen aikana. Loppuvastauksena voin sanoa, että montakin asiaa. Jos olisin itse alkanut googlaamaan näitä kaikkia, olisin saanut vähintään kokonaisen työviikon googlailla, Kuukasjärvi naurahtaa.

-Apu oli myös oikeasti vaivatonta. Kun kerroin kuuluvani yrittäjäjärjestöön, olimme ikään kuin heti samalla puolella. Ilmapiiri oli alusta asti selkeästi se, että halutaan oikeasti auttaa eikä myydä omia palveluita. On hienoa, että paikalliset yrittäjät toimivat keskenään näin hyvin yhteen, hän jatkaa.

-Apu oli myös oikeasti vaivatonta. Kun kerroin kuuluvani yrittäjäjärjestöön, olimme ikään kuin heti samalla puolella, KuukkeliQ Oy:n yrittäjä Markku Kuukasjärvi kertoo.

Sosiaalisia verkostoja

Yksinyrittäjä ei ole yksinäinen. Ei ainakaan Kuukasjärvi, joka pyörittää nykyistä osakeyhtiötään Rovaniemellä yhteisöllisissä työtiloissa. Kuukasjärvi työskenteli yrittäjäuransa alkuaikaan kotona, mikä ei toiminut hänelle laisinkaan.

-Yksinyrittäjänä tarvitsen ehdottomasti työyhteisöä. Minulle sosiaaliset verkostot ovat olennaisen tärkeitä sekä bisnesmielessä että uusia ystävyyssuhteita ajatellen. Yksin työskenteleminen omassa toimistossa 24/7 ei ole minulle edes vaihtoehto, toki jokaisen täytyy löytää juuri se itselleen parhain tapa yrittää, Kuukasjärvi sanoo.

Sosiaalisia verkostoja Kuukasjärvi saa myös Lapin Yrittäjiltä. Hän on kiinnostunut osallistumaan erilaisiin tapahtumiin ja koulutuksiin, joita yrittäjäjärjestö järjestää. Näissä tapahtumissa alueen yrittäjät tapaavat toisiaan ja parhaimmassa tapauksessa tapaavat potentiaalisia bisneskumppaneita. Verkostoitumisen lisäksi Kuukasjärvi mainitsee, että aikoo testata yrittäjäjärjestön tarjoamat rahalliset alennukset eri palveluista.

-Olen juuri etsimässä vakuutuksia, ja esimerkiksi yrittäjäjärjestön kautta saatavat Fennian alennukset kiinnostavat kovasti. Lisäksi jäsenet saavat -60% alennusta Eazybreakilta, joten ensi kerralla lounasseteleitä ostaessani tämä alennus täytyy ehdottomasti chekata, Kuukasjärvi kertoo.

Kuukasjärvi nauttii seikkailusta, niin vapaa-ajallaan maailmalla kuin arjessaan yrittäjänä toimiessa. Hän kannustaa etenkin nuoria suuntaamaan yrittäjän polulle, jos heillä on valmiiksi joku juttu, minkä tekemisestä nauttii, ja halu katsoa maailmaa hieman eri näkökannalta. Yrittäjänä voi laventaa oman tekemisensä mahdollisuuksia.

-Isommasta perspektiivistä katsottuna: Suomi on vauraampi kuin koskaan ja hyvä maa yrittää. Nyt, jos koskaan, on parhain aika kokeilla. Vaikka epäonnistuisi, ei tipu kovin korkealta tai kauas. Yrittäminen on kyllä kokonaisuudessaan yksi iso seikkailu, jolla saa eniten irti työelämästä, Kuukasjärvi toteaa.

Liity mukaan Lapin Yrittäjiin >>