24.1.2024 klo 13:15
Uutinen

Lisää kilpailua julkisiin hankintoihin – Yrittäjien Jaskari: ”Elinkeinoelämä otettu nyt mukaan aitona kumppanina” 

Uudistettu Hankinta-Suomi lähtee uudelle ohjelmakaudelle lisäämällä uusiksi kumppaneikseen Elinkeinoelämän keskusliiton ja Suomen Yrittäjät Kuntaliiton ja Hyvil Oy:n lisäksi. Tavoitteena on muun muassa lisätä kilpailua hankinnoissa.

Julkinen sektori käyttää hankintoihin vuosittain lähes 50 miljardia euroa. Valtiovarainministeriö on asettanut uudistetun Hankinta-Suomi-ohjelman ratkomaan julkisissa hankinnoissa tunnistettuja haasteita ja tehostamaan julkista taloutta. Tavoitteena on lisätä kilpailua, vahvistaa hankintaosaamista ja hyödyntää hankintadataa nykyistä tehokkaammin. 

Hankinta-Suomi lähtee uudelle ohjelmakaudelle lisäämällä uusiksi kumppaneikseen Elinkeinoelämän keskusliiton ja Suomen Yrittäjät Kuntaliiton ja Hyvil Oy:n lisäksi. Julkiset hankinnat kärsivät kroonisesti tarjoajien ja kilpailun puutteesta, ja tähän haetaan muutosta. 

Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari on tyytyväinen, että ”elinkeinoelämä on nyt otettu mukaan aitona kumppanina”. 

– Vain avoimella yhteistyöllä yksityisen ja julkisen sektorin kesken voimme kehittää julkisten hankintojen kustannustehokkuutta, innovatiivisuutta, vaikuttavuutta, laatua ja tuottavuutta, Jaskari sanoo.  

– Nyt on pikavauhtia avattava julkisen sektorin oman tuotannon kustannukset ja kehitettävä aitoa markkinavuoropuhelua yritysten kanssa. Hankintalaki ja sen tulkinnat eivät saa olla este uusien ideoiden käyttöönotolle. Kilpailuttamista ei voi tehdä luovasti, mikäli ei tiedetä uusista innovaatioista. Parhaimmillaan julkiset hankinnat voivat olla sekä merkittävä julkisen palvelun kustannuksia hillitsevä toimenpide että innovaatiopolitiikan väline, Jaskari sanoo. 

– Kumppanuus antaa meille erinomaisen mahdollisuuden tuoda uusia kilpailua lisääviä ideoita ja konkreettisia toimenpiteitä. Uusi ohjelmakausi on näytön paikka myös meille, sanoo johtava asiantuntija Annaliisa Oksanen Elinkeinoelämän keskusliitosta.  

– Julkisen sektorin tuomaa potentiaalia ei ole yrityskentässä edelleenkään riittävästi ymmärretty. Tulevalla ohjelmakaudella toivottavasti tuodaan ostajat ja myyjät lähemmäksi toisiaan. On kyse lähes 50 miljardin ”kakusta” ja potentiaalista. Julkinen sektori on merkittävä ostaja, jonka avulla yrityksemme pääsevät kasvamaan, Oksanen jatkaa.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus
Toimitus