YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
llmianna Vuoden nuori yrittäjä 2020!
Suomen Yrittäjät etsii jälleen uutta Vuoden nuorta yrittäjää. Kuka tahansa voi ilmoittaa palkitsemisen arvoisen nuoren yrittäjän mukaan kilpailuun 14.2.2020 mennessä.
Vuoden nuori yrittäjä on valtakunnan arvostetuin kilpailu nuorille yrittäjille. Kilpailun järjestää Suomen Yrittäjät.
– Haemme kilpailuun yrittäjiä, jotka ovat olleet menestyneitä ja innovatiivisia omalla toimialallaan sekä osoittaneet poikkeuksellisen yrittäjämäistä asennetta. Kilpailun kautta haluamme näyttää, että nuorissa on voimaa ja jakaa positiivisia yrittäjätarinoita erityisesti nuoremmalle sukupolvelle, verkostopäällikkö Aicha Manai kertoo kilpailun luonteesta.
Ilmiannot ehdokkaista kilpailuun ovat käytössä nyt neljättä vuotta. Viime vuonna ilmiantoja tuli lähes 400 eri puolilta Suomea.
Kuka tahansa voi tehdä ilmiannon. Ne välitetään ehdokkaan oman alueen yrittäjäyhdistykselle, joka ottaa sen huomioon virallisessa ehdokasasettelussa. Pirkanmaalta valtakunnalliseen kilpailuun ilmoitettiin tänä vuonna Saana Tyni Koti Puhtaaksi Oy:stä, ja hänet siis palkittiin myös Pirkanmaan Vuoden nuorena yrittäjänä.
Kilpailu ratkeaa toukokuussa
Kilpailuun ehdotettavan nuorten yrittäjien on oltava korkeintaan 36-vuotiaita (täyttää 2020). Yrityksen on pitänyt toimia vähintään kolme vuotta. Yrittäjä voi olla myös yrityksen jatkaja.
Mikäli yrityksessä on useampi osakas, tulee vähintään 50 prosenttia osakkeista olla alle 36-vuotiaan omistuksessa. Yrityksellä on oltava jatkuvan menestymisen edellytykset ja talous kunnossa.
Kilpailu jakautuu alueellisiin alkukilpailuihin, joissa ratkaistaan Suomen Yrittäjien aluejärjestöjen Vuoden nuoret yrittäjät sekä valtakunnalliseen loppukilpailuun. Loppukilpailun finalisteiksi valitaan viisi parasta ehdokasta.
Valtakunnan Vuoden nuori yrittäjä paljastetaan Nuorten Yrittäjien Get Together -tapahtumassa Rantasalmen Järvisydämessä 15.5.–16.5.2020.
Kilpailun ohjeisiin ja kriteereihin voi tutustua tarkemmin kilpailun sivuilla ja ilmiannon tehdä ilmoituslomakkeella. llmiannot on jätettävä 14.2.2020 mennessä. Ilmiantajien kesken arvotaan pääsyliput toukokuiseen Get Togetheriin.